Lauantai, 6.6.2020 
Kyösti, Kustaa, Kustavi
Ulkomaat

Britannia ottamassa käyttöön kahden viikon karanteenin ulkomailta saapuville

  • STT
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tietojen mukaan karanteenin rikkomisesta voidaan rangaista jopa 1 000 punnan eli reilun 1 000 euron sakolla. Lehtikuva/AFP Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tietojen mukaan karanteenin rikkomisesta voidaan rangaista jopa 1 000 punnan eli reilun 1 000 euron sakolla. Lehtikuva/AFP
Britannia ottaa kesäkuussa käyttöön säännöksen, jossa ulkomailta saapuvalla matkustajalla on edessään 14 päivän karanteeni. Maan hallitus vahvisti mediatiedot perjantai-iltana.

Karanteeni otetaan käyttöön kesäkuun 8. päivä. Britanniaan saapuvien matkustajien, olivat he sitten maan kansalaisia tai turisteja, on ilmoitettava rajatarkastuksen yhteydessä oleskeluosoitteensa. Karanteenia valvotaan pistotarkastuksin, ja BBC:n tietojen mukaan karanteenin rikkomisesta voidaan rangaista reilun 1  000 euron sakolla.

–  Toimimme näin pitääksemme tartuttavuusluvun alhaisena ja estääksemme rajun toisen aallon, sisäministeri Priti Patel kertoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksen alainen asiantuntijaryhmä julkisti perjantaina koulujen avaamissuunnitelmaa koskevan katsauksensa. Ryhmä piti vähäriskisenä vaihtoehtona koululaisten opetuksen porrastamista siten, että pienemmät ryhmät osallistuisivat opetukseen vuoroviikoin.

Pääministeri Boris Johnson on halunnut pienimmät koululaiset koulunpenkille kesäkuun alusta alkaen.

Britanniassa koronavirukseen liittyviä kuolemia on yli 36  000 eli 536 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa