Sunnuntai, 5.7.2020 
Unto, Untamo
Ulkomaat

Trumpille kerrottiin jo helmikuussa Venäjän tapporahoista ja yhdysvaltalaissotilaiden kuolemista Afganistanissa

  • STT
Presidentti Donald Trump sai kirjallisen muistion jo helmikuussa yhdysvaltalaisten sotilaiden kuolemista ja Venäjän tapporahojen kytköksestä. Asiasta kertoi tiistaina New York Times, jolle asian vahvistaa kaksi lähdettä. Tieto kirjattiin presidentin päivittäiseen taustamuistioon, jota Trump ei kuitenkaan joka päivä lue.

Lehti uutisoi perjantaina, että Venäjä on tarjonnut Afganistanissa Taleban-liikkeeseen yhdistetyille aseellisille ryhmille salaisia palkkioita, jos sissitaistelijat onnistuvat tappamaan yhdysvaltalaissotilaita. Kymmenien yhdysvaltalaissotilaiden uskotaan kuolleen järjestelyn seurauksena, mutta lehden mukaan Yhdysvallat ei ole reagoinut asiaan.

Britannian puolustusministeri Be n Wallace vahvisti tiistaina nähneensä amerikkalaisia tiedusteluraportteja koskien tapporahaväitteitä. Niiden tarkasta sisällöstä hän vaikeni, eikä hän myöskään ryhtynyt arvioimaan tietojen paikkansapitävyyttä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  En voi kommentoida tiedusteluasioita muuten kuin sanomalla, että käytämme monia keinoja puolustaaksemme ja varmistaaksemme, että sotilaamme ovat turvassa tehtäviään suorittaessaan, Wallace sanoi Britannian parlamentin kuulemisessa.

Trump ja hänen esikuntansa ovat alkuperäisen uutisen julkaisun jälkeen kiistäneet, että presidentti olisi tiennyt Venäjän toimista. Lisäksi Valkoinen talo on viimeksi maanantaina sanonut, että tiedustelupalveluilla ei ollut yhteistä näkemystä tietojen todenperäisyydestä.

Wallacen kommentit kuitenkin nähtiin merkkinä siitä, että Yhdysvallat piti tiedustelutietoja riittävän uskottavina jakaakseen ne läheisen liittolaisensa kanssa.

Useammat amerikkalaismediat, joukossa myös New York Times, ovat uutisoineet, että Yhdysvallat alkoi jakaa saamiaan tietoja Britannian kanssa viime viikolla.

Venäjä ja Taleban ovat kiistäneet, että minkäänlaista tapporahajärjestelyä olisi olemassa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi