Keskiviikko, 30.9.2020 
Siru, Sirja, Sorja
Ulkomaat

Puolan korkein oikeus linjasi presidentinvaalien tuloksen lailliseksi

  • STT
Puolan korkein oikeus on päättänyt pitää maan viime kuussa pidettyjen presidentinvaalien tuloksen lainvoimaisena, kertovat muun muassa New York Times ja uutistoimisto AFP.

Oikeuden päätös myönsi kuitenkin sen, että vaalien toteutuksessa oli useita epäkohtia.

Päätös sementoi kansalliskonservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen vallassa pysymisen. Valtapuolueen tukema ehdokas, istuva presidentti Andrzej Duda voitti opposition ehdokkaan, Varsovan liberaalipormestarin Rafal Trzaskowskin täpärällä 51 prosentin ääniosuudella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Korkein oikeus linjasi asiassa, koska tuhannet opposition kannattajat ja kansalaisryhmät olivat nostaneet oikeusjuttuja haastaakseen tasaisen tuloksen.

Tuhansista valituksista alle sata katsottiin aiheellisiksi

Valituksia oli tullut yhteensä yli 5  800, mutta aiheellisiksi korkein oikeus totesi lopulta vain 93 valitusta. Tätä ei katsottu niin suureksi määräksi, että se olisi vaikuttanut vaalien lopputulokseen.

Oikeuden päätöksen puolueettomuutta on kyseenalaistettu sen valossa, että Laki ja oikeus -puolueen valtakaudella oikeuslaitoksen riippumattomuutta on lainsäädännöllä murennettu ja presidentin valta oikeuslaitokseen on kasvanut.

–  Ei ollut epäilystäkään siitä, mikä päätös olisi. Tässä ei ole kyse riippumattomasta oikeuslaitoksesta, vaan puolueen tuomioistuimesta, sanoi Free Courts Initiative -järjestön asianajaja Michal Wawrykiewicz Timesille.

Lehden mukaan Dudan nimittämä korkeimman oikeuden johtava tuomari Joanna Lemanska oli jäävännyt itsensä vaalipäätöksestä, mutta kriitikoiden mukaan tämä ei riittänyt poistamaan puolueellisuuden riskiä.

Äänestysprosentti nousi korkeaksi

Oppositio ilmaisi heti vaalien jälkeen tyytymättömyyttä tuloksiin. Oppositiopuolue Kansalaisfoorumi kertoi tuolloin alkavansa tutkia väitteitä vaaleissa ilmenneistä vaalivilppiepäilyistä.

Epäilyjen kohteena oli ainakin se, että osa ulkomailla asuvista puolalaisista ei olisi päässyt äänestämään ajoissa, koska heille ei toimitettu ajoissa siihen vaadittavia välineitä.

Puolalaismedian tietojen mukaan esimerkiksi Britanniassa yli 30  000 äänestyslipukkeen uskotaan kadonneen. Se vastaisi noin 16,6:ta prosenttia Britanniassa asuvista Puolan vaaleissa äänioikeutetuista, kertoo New York Times.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) kansainvälisten vaalitarkkailijoiden vaalien yhteydessä antaman lausunnon mukaan vaaleja sävyttivät vihamielinen kampanjointi ja valtiollisen median puolueellisuus.

Dudan kannattajat kuitenkin sanovat istuvan presidentin saaneen vahvan mandaatin jatkokaudelleen, sillä äänestysprosentti nousi lähes 70 prosenttiin, kertoo Euronews-uutissivusto.

---

Lähteenä käytetty myös AFP:tä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi