play

Kellojen siirtely ei lopukaan vielä pitkään aikaan – Kroatia, Saksa ja ehkä Portugalikin tulppana

Angela Merkelin johtama Saksa ei ole puheenjohtajakaudellaan edistänyt kellojen siirtämisestä luopumisesta muun muassa koronapandemian takia.

Angela Merkelin johtama Saksa ei ole puheenjohtajakaudellaan edistänyt kellojen siirtämisestä luopumisesta muun muassa koronapandemian takia. Kuva: Markus Schreiber/AFP

Juha Honkonen / Uutissuomalainen

Kellojen siirtäminen syksyisin ja keväisin jatkunee vielä ainakin kaksi vuotta, selviää Uutissuomalaisen Brysselistä saamista tiedoista.