Tiistai, 1.12.2020 
Oskari
Ulkomaat

Lähde: Nizzan veitsi-iskun takia otettu kiinni kolmas mies

  • STT
Surmapaikan lähistölle oli vuorokausi tekojen jälkeen tuotu runsaasti muistokynttilöitä. LEHTIKUVA/AFP Surmapaikan lähistölle oli vuorokausi tekojen jälkeen tuotu runsaasti muistokynttilöitä. LEHTIKUVA/AFP
Ranskassa kolmas mies on otettu kiinni kuulusteltavaksi Nizzan veitsi-iskusta, kertoo oikeuslähde uutistoimisto AFP:lle. Lähteen mukaan 33-vuotias mies oli paikalla poliisin myöhään perjantaina tutkimassa asunnossa. Asunto kuului aiemmin kiinni otetulle miehelle, jonka uskotaan olleen yhteydessä epäiltyyn hyökkääjään.

Lähteen mukaan kolmannen kiinni otetun miehen roolia Nizzan tapahtumiin pyritään parhaillaan selvittämään. Kaksi muuta ihmistä otettiin kiinni torstaina ja perjantaina.

Kolme ihmistä sai torstaina surmansa ja useita haavoittui veitsi-iskussa nizzalaisessa kirkossa varhain aamulla. Tekoa tutkitaan terroritekona. Tunisialaistaustainen hyökkääjä haavoittui pidätyksen yhteydessä. Hän oli saapunut Eurooppaan vasta kuukausi sitten eikä Ranskan sisäministeriön mukaan ollut millään tarkkailulistalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Terrorismista vastaava syyttäjä Jean-Francois Ricard on kertonut, että miehellä oli mukanaan hyökkäyksen aikana kopio Koraanista, kaksi puhelinta ja kolme veistä. Hänen kerrottiin toistaneen toistuvasti lausetta "Allahu Akbar" iskun aikana ja vielä silloinkin, kun häntä kuljetettiin sairaalaan.

Mies viilsi kurkun auki 60-vuotiaalta naiselta ja 55-vuotiaalta kirkossa työskennelleeltä mieheltä. Lisäksi hän puukotti brasilialaistaustaista naista. Nainen onnistui pakenemaan tekopaikalta mutta menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin.

Tilanne Ranskassa jännittynyt

Haavoittunutta hyökkääjää ei ole toistaiseksi pystytty kuulemaan, joten tarkkoja motiiveja ei ole saatu selvitettyä. Tilanne Ranskassa on erityisen jännittynyt.

Eri puolilla maailmaa on osoitettu mieltä Ranskaa ja presidentti Emmanuel Macronia vastaan sekä vaadittu ranskalaistuotteiden boikotointia sen jälkeen, kun satiirilehti Charlie Hebdo julkaisi uudelleen pilakuvia profeetta Muhammadista. Lokakuun puolivälissä surmattiin historianopettaja, joka oli esittänyt pilakuvia oppitunnilla.

Raivoa on herättänyt Macronin tuki pilakuvien julkaisemiselle. Presidentti on toistuvasti sanonut, ettei Ranska taivu.

Lauantaina uutiskanava Al-Jazeeran esittämässä haastattelussa Macron oli kuitenkin pehmentänyt äänenpainojaan. Ennen haastattelua julki tulleessa videoklipissä presidentti sanoi ymmärtävänsä, että pilakuvat voivat olla joillekin ihmisille järkytys. Hän painotti, ettei väkivalta ole koskaan oikeutettua ja että hänen mielestään vapauksia ja oikeuksia on suojeltava.

Esimerkiksi Afganistanissa, Pakistanissa, Bangladeshissa, Malissa, Mauritaniassa ja Libanonissa on tällä viikolla osoitettu mieltä Ranskaa vastaan. Indonesian presidentti Joko Widodo ilmoitti lauantaina tuomitsevansa voimakkaasti sen, että Macron puolustaa oikeutta julkaista pilakuvia.

Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian on varoittanut, että ranskalaisten turvallisuus on vaarantunut kaikkialla maailmassa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi