Tiistai, 13.11.2018 
Ano, Kristian
Ulkomaat

YK: Somalian nälänhätä on ohi

  • STT, AFP
  • Mohamed Abdiwahab
YK:n ilmoituksesta huolimatta tilanne Somaliassa on yhä vakava ja saattaa heikentyä kevään mittaan. YK:n ilmoituksesta huolimatta tilanne Somaliassa on yhä vakava ja saattaa heikentyä kevään mittaan.

Nälänhätä Somaliassa on ohi, ilmoitti YK perjantaina. Pahimmillaan nälänhädästä kärsi jopa 750 000 ihmistä kuudessa maan kahdeksasta maakunnasta. YK määritteli nälänhädän alkaneen puolisen vuotta sitten.

Tilanne on kohentunut, koska viimeisin sato oli kaksinkertainen viime vuosiin verrattuna ja avustusjärjestöt ovat onnistuneet tavoittamaan hädänalaiset. Maailmanjärjestön edustaja Mark Bowden kuitenkin varoitti, että tilanne on yhä vakava ja saattaa heikentyä kevään mittaan.

– 1,7 miljoonaa ihmistä eteläisessä Somaliassa on yhä kriisin keskellä. Miljoonat tarvitsevat yhä ruokaa, vettä, suojaa ja muuta tukea, hän sanoi.

Avustusjärjestöjen toiminta maassa on vaikeaa, koska sillä ei ole toimivaa keskushallintoa ja islamistikapinalliset ovat vaikeuttaneet apukuljetuksia. Tämän viikon alussa kapinallisten al-Shabaab-ryhmittymä kielsi Punaista Ristiä toimimasta hallitsemillaan alueilla.
 

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa