Torstai, 24.10.2019 
Asmo
Ulkomaat

Oxfam: 62 rikkainta omistaa saman verran kuin puolet ihmisistä

  • Aaro Virolainen

Maailman 62 varakkainta henkilöä omistaa saman verran kuin maailman köyhempi puolisko eli arviolta 3,6 miljardia ihmistä, väittää hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam maanantaina julkaisemassaan raportissa.

Järjestön näkemys rikkaimpien omaisuudesta talouslehti Forbesin selvityksiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oxfamin mukaan 62 rikkaimman ihmisen omaisuuden arvo on kasvanut 44 prosentilla vuoden 2010 jälkeen. Samaan aikaan köyhemmän puoliskon omaisuus on järjestön näkemyksen mukaan laskenut 41 prosentilla väkiluvun kasvusta huolimatta.

Vaurain prosentti maailman ihmisistä omistaa nyt enemmän kuin muut yhteensä, kertoo Oxfam viitaten pankkiiriliike Credit Suissen raporttiin.

- Tämä tapahtui vuotta aiemmin kuin esittelimme paljon julkisuutta saaneen ennusteemme Maailman talousfoorumille.

Oxfam vaatii veroparatiisien lakkauttamista köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

- Maailman 201 suurimmasta yhtiöstä 188 toimii ainakin yhdessä veroparatiisissa, mikä osoittaa, että nyt on aika toimia, Oxfamin toiminnanjohtaja Winnie Byanyima sanoo järjestön tiedotteessa.

Oxfamin raportista uutisoineen Buzzfeed-sivuston mukaan parhaaseen tuloprosenttiin pääsee 45 500 euron vuosituloilla.

Myös Oxfam myöntää, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä puolittui 1990-2010. Se kuitenkin huomauttaa, että köyhimmän 10 prosentin tulotaso on noussut alle kolmella dollarilla vuodessa viimeisen 25 vuoden aikana.

Kehitysapuun keskittyvä Oxfam toimii noin sadassa maassa ja saa rahoitusta muun muassa EU:lta ja YK:lta.

https://www.oxfam.org/en/pressroom/pressreleases/2016-01-18/62-people-own-same-half-world-reveals-oxfam-davos-report

 

https://www.oxfam.org/en/research/economy-1

 

http://www.buzzfeed.com/jamesball/for-whoever-has-to-him-will-be-given#.hu7m4ObRP

 

 

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa