Unkarissa kansa haluaa nähdä tuloksia korruptionvastaisista toimista, mutta monet niistä vievät vielä vuosia

Maan uusi korruptionvastaista työtä johtava virkamies sanoo, ettei epäröisi tutkia myöskään keväällä valtaan noussutta hallitusta.

Unkarin tuore hallitus on aloittanut entisen pääministerin Viktor Orbanin kauden epäiltyjen korruptiosotkujen selvittämisen. Ne koskevat kaikkea mahdollista ylihintaisista lelumoottoripyöristä kiistanalaisiin junakauppoihin Egyptin kanssa.

Maan uusi korruptionvastaista työtä johtava virkamies Anna Unger kuitenkin varoittaa, että rikostuomioiden saaminen kestää vielä pitkään. Unger sanoi parlamentin kuulemistilaisuudessa, ettei kannata odottaa merkittävien korruptiotapausten lopullisia tuomioita hänen kuusivuotisen toimikautensa aikana.

Tämä herätti vastareaktion sosiaalisessa mediassa myös uuden pääministerin Peter Magyarin kannattajien keskuudessa. Hänen puolueensa voitti parlamenttivaalit lupauksilla korruption torjumisesta ja päätti 16 vuotta kestäneen Orbanin valtakauden.

– Kuusitoista vuotta orbanismia ovat turhauttaneet äänestäjiä siinä määrin, että he odottavat välittömiä ratkaisuja, vaikka oikeusvaltion puitteissa niitä ei ole mahdollista saada, poliittinen konsultti Gergo Papp sanoo AFP:lle.

Verkossa julkaistu korruptiolista

Toukokuussa valtaan noustuaan Magyarin hallitus on käynnistänyt lukuisia sisäisiä selvityksiä ministeriöissä ja valtionyhtiöissä. Niiden seurauksena on tehty useita rikosilmoituksia.

Hallituksen verkkosivustolla luetellaan 24 tapausta, jotka on siirretty eteenpäin. Niissä on kyse yhteensä noin kuudesta miljardista eurosta veronmaksajien rahoja. Uusia tapauksia lisätään listalle säännöllisesti.

Poliisi on jo käynnistänyt useita tutkintoja, joista yksi koskee noin 12 000 lelumoottoripyörän hankintaa. Niistä maksettiin noin 40 euroa kappaleelta eli noin kolminkertaisesti verrattuna niiden vähittäismyyntihintaan. Lelut hankittiin osana hallituksen viestintäkampanjaa.

Viranomaiset tutkivat myös noin 1,5 miljardin euron lainaa, jonka Unkarin valtio-omisteinen Eximbank myönsi Egyptin valtiolliselle rautatieyhtiölle. Lainalla rahoitettiin unkarilais–venäläisen yhteistyön kautta valmistettuja junavaunuja. Sopimus allekirjoitettiin vuonna 2020, mutta toimitukset ovat edelleen kesken huolimatta sopimuksen määräajan umpeutumisesta.

Lisäksi syyttäjät tutkivat väitettyä kavallusta kansallisessa kulttuurirahastossa.

– Ennen vaaleja tällaista oli mahdotonta edes kuvitella, sanoo asianajaja Adrienn Laczo, joka erosi tuomarin tehtävästään vuonna 2024 vastalauseena hallituksen sekaantumiselle oikeuslaitoksen toimintaan.

Laczo kuitenkin huomauttaa, että vielä ei ole nähty yhtäkään huippupoliitikkoa epäiltynä kuulusteluissa.

Pääministeri Magyar on luvannut toteuttaa uudistuksia rikosoikeudellisten prosessien nopeuttamiseksi. Hän on myös vienyt eteenpäin instituutioiden uudistuksia osana korruptionvastaisia toimiaan.

Orban kiistää

Virkansa vastaanotettuaan Anna Unger on pyrkinyt vakuuttamaan yleisön siitä, että virasto saa aikaan tuloksia. Nimityksensä jälkeen antamissaan haastatteluissa Unger on antanut ymmärtää, ettei hän epäröisi tutkia myöskään nykyistä hallitusta.

– Keskityn vain yhteen asiaan: siihen, että vastuukysymykset selvitetään mahdollisimman tehokkaasti, oikeudenmukaisesti ja laillisesti. Samalla haluamme turvata mahdollisimman suuren osan siitä varallisuudesta, joka päätyi tästä maasta yksityisiin käsiin, hän sanoi kaupalliselle RTL-televisiokanavalle.

Mielipidemittauksia tekevän Europionin tutkimuksesta on kuitenkin selvinnyt, että 55 prosenttia väestöstä haluaa tuloksia nopeammin kuin Unger arvioi niiden syntyvän.

Orbanin viimeisimmän 16 vuotta kestäneen valtakauden aikana Unkari putosi Transparency Internationalin korruptioindeksissä 50. sijan tienoilta sijalle 84. Se oli EU-maista viimeisellä sijalla yhdessä Bulgarian kanssa.

Orban on kiistänyt kaiken väärinkäytöksen, ja hänen puolueensa pyrkii esittämään korruptionvastaisen kampanjan poliittisena kostona.