Sveitsin puolueettomuuden tiukennus näyttää kaatuvan kansanäänestyksessä

Sveitsissä esitys maan puolueettomuuslinjan tiukennuksesta ei näytä olevan menossa läpi, kertoi alustava ennuste. Sveitsiläiset äänestivät aloitteesta sunnuntaina.

Äänestyksestä ennakoitiin tiukkaa, mutta näin ei kuitenkaan näyttänyt käyneen. Ennusteen mukaan pitkälti yli 60 prosenttia äänestäneistä vastusti esitystä.

Ehdotuksen mukaan perustuslakiin kirjattaisiin, että maan puolueettomuus on ikuinen.

Aloitteen kannattajien mukaan Sveitsin liittyminen Venäjän vastaisiin EU:n pakotteisiin on vienyt puolueettomuudelta uskottavuutta. Ehdotuksen mukaan maa saisi osallistua vain YK:n määräämiin pakotteisiin. Lisäksi sotilaallinen liittoutuminen tulisi kyseeseen vain, jos Sveitsiä vastaan hyökätään.

Sveitsin puolueista puolueettomuuden määritelmän tiukennusta kannatti vain oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue SVP, joka on maan suurin puolue.

Myös aloitteen vastustajat kannattivat puolueettomuutta, eikä esimerkiksi aseiden myyntiä sotaa käyviin maihin aiota jatkossakaan sallia. Ulkoministeri Ignazio Cassisin mukaan puolueettomuutta on kuitenkin sovellettu aina joustavasti eikä sen pidä merkitä välinpitämättömyyttä.

SVP:n mukaan esityksen tarkoituksena oli nimenomaan edistää vuorovaikutusta.

– Tavoitteenamme on edistää rauhaa, diplomatiaa ja vuoropuhelua, perusteli SVP:n johtoon kuuluva Celine Amaudruz televisioväittelyssä.

Myös toinen sunnuntaina kansanäänestyksessä ollut, ruokaturvaa koskeva esitys on ennusteen mukaan kaatumassa. Esityksen mukaan valtion pitäisi edistää kasvipohjaisten tuotteiden tuotantoa ja kulutusta sekä tavoitella ruoantuotannossa 70 prosentin omavaraisuusastetta kymmenen vuoden kuluessa.

Puolueeton lähes 200 vuotta

Sveitsi on ollut puolueeton maa lähes 200 vuotta, vaikka se onkin toiminut YK:n alaisissa järjestöissä 1950-luvulta lähtien. YK:n Euroopan-päämaja sijaitsee Genevessä.

Pitkään maailmanjärjestön ulkopuolella pysytellyt Sveitsi liittyi YK:n jäseneksi vasta vuonna 2002.

Sveitsissä on käyty myös keskustelua siitä, miten puolueettomuus voitaisiin tuoda tälle vuosituhannelle erityisesti sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa vuonna 2022.

Uudenlaisen puolueettomuusajattelun kannattajat ovat huomauttaneet, että pitämällä kiinni puolueettomuuden ehdottomasta ja tiukasta määritelmästä Sveitsi itse asiassa rikkoo YK:n peruskirjan 51. artiklaa. Sen mukaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut jäsenmaa saa ryhtyä kaikkiin toimiin puolustautuakseen itse ja yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa.

Lisäksi he ovat argumentoineet, että puolueettomuus jätettiin hyvästä syystä kirjaamatta Sveitsin vuonna 1848 hyväksyttyyn perustuslakiin. Sen laatijat nimittäin tajusivat, että puolueettomuudesta voi joskus joutua luopumaan oman itsenäisyyden säilyttämiseksi.