Demokraattien sininen tsunami hyökyi yli koko USA:n kongressin

Republikaanien vallan linnakkeet murtuivat Texasista Kansasiin. Mississippin ja Alaskan senaattivaalien ääntenlasku oli keskiviikkoiltana Suomen aikaa vielä kesken.

Yhdysvalloissa koettiin historiallinen poliittinen suunnanmuutos kannatuskyselyiden ennakoimassa sinisessä tsunamissa, jossa demokraatit marssivat voitosta voittoon maan välivaaleissa. Ääniä ei tarvinnut laskea kauaa, ennen kuin kävi selväksi, että demokraatit saavat haltuunsa sekä kongressin edustajainhuoneen että senaatin.

Välivaaleissa valittiin kongressin 435-paikkainen edustajainhuone kokonaisuudessaan ja 35 edustajaa satapaikkaiseen senaattiin. Republikaaneilla oli ennen vaaleja enemmistö molemmissa kamareissa. Vaalitulosta pidettiin yleisesti presidentti Donald Trumpin toisen kauden politiikan täystyrmäyksenä.

New York Timesin arvostetun Needle-ennusteen mukaan demokraatit olivat saamassa senaattiin jopa 55 senaattoria. 54 paikkaa oli keskiviikkoiltana Suomen aikaa jo varmistunut, minkä lisäksi ääntenlasku oli kesken Mississippissä ja Alaskassa, joissa tilanne oli tasaväkinen. Edustajainhuoneessa demokraatit olivat lehden ennusteen mukaan saamassa massiivisen enemmistön: jopa 257 paikkaa. Eri medioiden ennusteissa oli vaihtelevuutta, mutta demokraattien enemmistö oli kiistaton.

Talarico esitti raamatullisen vertauksen

Vaaleissa murtuivat monet republikaanien vanhoista vallan linnakkeista. Yksi seuratuimpia välivaalien kamppailuja oli Texasin senaattorikisa, jossa voittoon nousi demokraattiehdokas James Talarico. Hänestä tulee ensimmäinen texasilainen demokraattisenaattori vuosikymmeniin.

Talarico vertasi voittoaan raamatulliseen kertomukseen Daavidista ja Goljatista. Hän voitti kohuissa ryvettyneen republikaaniehdokkaan, Texasin entisen oikeusministerin Ken Paxtonin. Yhdysvaltain toiseksi runsasväkisin osavaltio on ollut vuosikymmeniä republikaanien vahvaa kannatusaluetta.

Historialliseen tulokseen yllettiin myös toisessa osavaltiossa, joka on perinteisesti kuulunut visusti republikaanien tulipunaiseen valtavyöhykkeeseen. Kansas oli saamassa ensimmäisen demokraattisenaattorin kongressiin lähes sataan vuoteen. Demokraattien Adam Hamilton oli voittamassa istuvan republikaanisenaattorin Roger Marshallin.

Välivaalien seuratuimpiin ehdokkaisiin kuuluva demokraatti Abdul El-Sayed voitti Michiganin senaattorikisan. El-Sayedin vastaehdokas oli republikaanien Mike Rogers. Vaaliseurannan mukaan puolueen vasempaan laitaan kuuluva ja puolue-eliitin hylkimä El-Sayed oli saamassa runsaat 52 prosenttia äänistä ja Rogers runsaat 45 prosenttia. El-Sayedista tulee ensimmäinen Yhdysvaltain senaattiin valittu muslimi.

Demokraatit nappasivat republikaaneilta senaattoripaikat myös Ohiossa, Iowassa, Mainessa sekä Pohjois- ja Etelä-Carolinassa.

Trump sanoi hyväksyvänsä tulokset

Presidentti Trump sanoi keskiviikkona hyväksyvänsä kongressin välivaalien tulokset. Hän sanoi, että hänen hallintonsa aikoo tehdä yhteistyötä demokraattien kanssa. Trump kommentoi kuitenkin Truth Social -viestipalvelussaan, että republikaanit olisivat saavuttaneet murskavoiton, jos hän olisi ollut ehdolla.

Trump myös kehui demokraattien tehneen hyvää työtä ja käyneen hyvän vaalikamppailun. Fox-kanavan haastattelussa presidentti niin ikään kiisti, että tappio olisi hänen syynsä.

Vaikka välivaaleissa onkin kyse sisäpolitiikasta, ulkopolitiikka oli isossa roolissa vaaliteemoissa Iranin sodan vuoksi ja erityisesti polttoaineiden hintojen nousun takia. Tämän myönsi myös varapresidentti J. D. Vance.

STT:n työryhmä: Lassi Lapintie, Hannu Aaltonen, Minja Viitanen, Saara-Miira Kokkonen, Elias Peltonen, Jussi Lankinen. Lähteenä myös uutistoimisto AFP.