Harva kysymys herättää ihmisissä niin voimakkaita tunteita kuin se, kuuluuko ananas pizzaan.
Useimmiten aihe synnyttää lähinnä kiivaita some-keskusteluja. Hiljattain ananaksen ja pizzan epäpyhästä liitosta syntyi kuitenkin Australian Brisbanessa kiista kokin ja ravintolan välille.
BBC:n mukaan kokki Davide Tamburella sai toukokuussa lopputilin La Costa -ravintolasta. Kaksi viikkoa aiemmin ravintolan esihenkilöt olivat kutsuneet Tamburellan keskusteluun hänen käytöksestään työpaikalla.
Tamburella oli saanut valituksia asiakkailta muun muassa siitä, että hän kieltäytyi valmistamasta asiakkaille kinkku-ananaspizzoja. Italialaistaustainen Tamburella perusteli kieltäytymistään sillä, että ananaksen laittaminen pizzaan "loukkaa hänen kulttuuriaan".
Hän oli myös aiemmin kehottanut esihenkilöään lukemaan siitä, miten tärkeää italialaisille on olla laittamatta ananasta pizzaa.
Tapaus tuli ilmi, kun Tamburella ilmoitti mielestään perusteettomasta irtisanomisestaan Australian työsuojeluviranomaisille.
Ananaksen lisäksi Tamburellasta tehdyt valitukset koskivat karskia kielenkäyttöä, tapaa kommunikoida sekä "eskaloituvaa turhautumista työpaikalla". Tamburellan ilmoitus perusteettomasta irtisanomisesta hylättiin, sillä hän teki ilmoituksen liian myöhään.
BBC:n mukaan Tamburella työskentelee tätä nykyä toisessa ravintolassa Brisbanessa. Kyseisen ravintolan ruokalistalta ei löydy ananasta.
Brisbane sijaitsee Queenslandin osavaltiossa, jossa tuotetaan sata prosenttia maan kaupallisiin tarkoituksiin kasvatetuista ananaksista.
Kinkku-ananaspizzaa kutsutaan usein englanninkielisellä nimellä Hawaiian. Nimi ei kuitenkaan tarkoita, että pizza olisi kehitetty Havaijilla, vaan makuyhdistelmän kreikkalais-kanadalainen kehittäjä Sam Panopoulos otti sen käyttämänsä purkkiananaksen merkistä.