Komissio ei olisi saanut salata koronarokotesopimusten tietoja, linjasi EU:n yleinen tuomioistuin 17.7.2024 14:07
Apteekit saavat myydä koronarokotteita ensi syksynä – tarkoituksena sujuvoittaa syksyn rokotuskierrosta 11.7.2024 16:45
The New York Times -artikkeli | Tuhannet amerikkalaiset uskovat sairastuneensa koronarokotteista – neurotieteen tohtori Michelle, 40, on nykyään työkyvytön 30.6.2024 8:34
THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille ensi syksynä 23.5.2024 17:24
Koronapandemian aikana syntyneissä lapsissa enemmän rokottamattomia kuin aiemmissa ikäluokissa – asiantuntijan mukaan ilmiö on kuitenkin marginaalinen 27.3.2024 2:04
Selkomedia tuo uutiset kaikkien saataville – paikallisia juttuja vieraskielisille ja muille helppoa suomen kieltä tarvitseville 4.3.2024 10:10
Näin paljon koronarokotteet maksoivat Suomelle – varastoissa on vielä 2,5 miljoonaa annosta 2.3.2024 9:45
WHO: Tuhkarokkotartuntojen määrä Euroopassa kasvoi hälyttävästi – viime vuonna 45 kertaa enemmän tartuntoja kuin edellisvuonna 24.1.2024 15:15
Koronarokotteiden hankintaan on annettu valtiolta noin 577 miljoonaa euroa – vanhentuneet annokset maksaneet sievoisesti 10.1.2024 5:00
Lähes kaksi miljoonaa koronarokoteannosta vanhenee pian – Suomen rokotehävikki kasvaa viiteen miljoonaan 4.1.2024 5:00
Rokotuksen voisi jatkossa antaa myös lähihoitaja tai farmaseutti – halutaan varautua tuleviin epidemioihin ja nopeuttaa kausirokotuksia 28.12.2023 16:26
Ministeri Juuso luotti hyvinvointialueiden onnistuvan syystalven rokotusrumbassa – "Vaikea on ministeriön tasolla alkaa kaikkiin yksityiskohtiin puuttua" 24.11.2023 10:43
Pisaratartuntana leviävä rs-virus vie vauvoja sairaalahoitoon – aiheuttaa vakavia tautimuotoja etenkin alle puolivuotiaille vauvoille sekä iäkkäille 18.11.2023 17:14
Koronarokotteiden tehosteannosten suosio yllätti THL:n – tehosteannoksia kuitenkin vakuutetaan riittävän 15.11.2023 8:44
Karhulan rokotuspiste ajautui kaaokseen – Jonot venyivät tuntien mittaisiksi, useampi odottaja pyörtyi 13.11.2023 19:30 Kymenlaakson hyvinvointialue vastaa eläkeläisten rokoteboikottiuhkaan: "Ei ollut tiedossa, että koronatilanne vaikeutuu näin nopeasti" 6.11.2023 17:00 Kotkalaiset eläkeläiset aikovat boikotoida kausirokotteita, jollei rokotuspistettä saada Kotkansaarelle – "Tämä on eläkeläisten halveksuntaa" 4.11.2023 18:44 Onko tolkkua | Miksi kausirokotusajan voi Kymenlaaksossa varata vain netissä? Pitääkö netittömien mennä jonottamaan rokotuspaikalle? 3.11.2023 8:08
Kymenlaakson hyvinvointialue vastaa eläkeläisten rokoteboikottiuhkaan: "Ei ollut tiedossa, että koronatilanne vaikeutuu näin nopeasti" 6.11.2023 17:00
Kotkalaiset eläkeläiset aikovat boikotoida kausirokotteita, jollei rokotuspistettä saada Kotkansaarelle – "Tämä on eläkeläisten halveksuntaa" 4.11.2023 18:44
Onko tolkkua | Miksi kausirokotusajan voi Kymenlaaksossa varata vain netissä? Pitääkö netittömien mennä jonottamaan rokotuspaikalle? 3.11.2023 8:08
THL suosittelee koronarokotuksia nyt vain riskiryhmille – rokotteita uskotaan olevan riittävästi 2.11.2023 16:56
Influenssarintamalla on vielä rauhallista – turkistarhoilla työskenteleviä suositellaan ottamaan influenssarokotus 18.10.2023 13:44
Pelkäsitkö rokottamista tai tutkimuksia? Vastaa kyselyyn ja kerro muistosi käynneistä terveydenhoitajalla 29.9.2023 14:00
Hauraimmat riskiryhmäläiset voivat aikaistaa koronarokotteen tehosteannoksen ottamista 19.9.2023 10:54
Pneumokokkirokotteen jakaminen kansallisessa rokotusohjelmassa laajenee uusiin ryhmiin 29.8.2023 10:26
THL suosittelee uutta koronarokotetehostetta iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville – uutta rokotetta ei tule työterveyteen 18.8.2023 18:36
Mummut eturintamassa ehkäisemässä lapsille vaarallisia infektiotauteja menneinä vuosisatoina – "Isoäitien antama apu lastenhoidossa on saattanut olla tärkeä tekijä lasten selviytymisen kannalta" 13.8.2023 9:20
Rokotteiden hankintapäätöksiä kaavaillaan siirrettäväksi sosiaali- ja terveysministeriöstä takaisin THL:lle 21.6.2023 15:13
Aluehallintovirasto moittii Helsingin kaupunkia: oppilaitosten lakisääteisiä terveystarkastuksia tehdään liian vähän – kaupunki vakuuttaa ryhtyvänsä toimiin 12.6.2023 20:07
Mies uhkasi rokotuspaikan hoitajaa ruiskulla ja vaati, että hänelle kirjataan merkintä koronarokotteesta – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen 5.6.2023 16:17
Helsinki tarjoaa miehille apinarokkorokotteita kaikilla terveysasemillaan – näillä ehdoilla 31.5.2023 13:59
Koronarokotteen tehosteannos iäkkäille ja tietyille riskiryhmille syksyllä, ennakoi THL – annettaisiin samaan aikaan influenssarokotuksen kanssa 17.5.2023 18:09
THL ennakoi: Koronan tehosterokotetta suositellaan taas syksyllä iäkkäille ja riskiryhmille – IS: Tautitapauksissa todettu uusi oire 17.5.2023 15:26
Brasilian ex-presidentti Bolsonaro oli poliisin kuultavana ja vakuutti syyttömyyttään epäillyssä rokotustodistusväärennöstapauksessa 17.5.2023 12:22