Koululaiset oppivat tutkijoiden kanssa kriittistä teknologiasuunnittelua – värkkäilyn kautta pyritään löytämään ratkaisuja muun muassa koulukiusaamiseen 29.8.2021 6:10
Seta muistuttaa sateenkaarinuorten oikeuksista: "Mikään laki ei pakota käyttämään oppilaasta hänen virallista nimeään" 10.8.2021 13:58
Nuorten paluu urheiluseuroihin on kysymysmerkki koronan jälkeen – "Nuorten elämäntyyli on voinut muuttua koronan aikana" 27.5.2021 13:32
Sisäisen turvallisuuden selonteko: Suomeen tarvitaan noin 800 poliisia lisää vuoteen 2030 mennessä 20.5.2021 19:40
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kertoneet kohtaavansa syrjintää jopa opettajien taholta – sateenkaarinuorisotyössä tuetaan nuoria ja kerrotaan, että on normaalia tykätä samaa sukupuolta olevasta jo lapsena 7.5.2021 18:27
Nettikiusaaminen ja häirintä ovat nuorten arkea – "Tapahtuu joka päivä joka sovelluksessa" 22.4.2021 16:22
Jordanian liittolaiset Persianlahdella antoivat tukensa pidätyksille ja Jordanian johtoa korruptiosta kritisoineen entisen kruununprinssin kotiarestille 4.4.2021 13:50
Kukaan ei ole osannut selittää, miksi Koskelan henkirikos tapahtui – professorin mukaan kiusaavista lapsista ja kiusaamisen tavoitteista tiedetään kuitenkin varsin paljon 14.3.2021 12:09
Koskelan teinisurman osapuolen kanssa samaa koulua käynyt Roni, 18, Iltalehdessä: Henkinen ja fyysinen väkivalta sai koulussa jatkua 13.3.2021 10:52
Mediat: Kiusatun teinitytön ruumis löytyi Seinestä – kaksi 15-vuotiasta pidätetty epäiltyinä 10.3.2021 13:43
Brittihovissa tutkitaan väitteitä, joiden mukaan herttuatar Meghan kiusasi henkilökuntaansa 3.3.2021 22:45
Lahtelaisen Tea Skofeltin lasta on tönitty ja haukuttu heikoksi ja köyhäksi – "Olisi hyvä, että vanhemmat juttelisivat lastensa kanssa erilaisuudesta ja erityislasten kohtaamisesta" 8.2.2021 10:34
Lahtelainen Sara Lindeman joutui kiusatuksi suositun Cessupetshops-kanavansa takia – "Eihän ketään kiusata siksi, että harrastaa jääkiekkoa" 3.2.2021 10:32
"Koulukiusaamiselle on oltava nollatoleranssi" – opetusministeri Saramo esitteli pitkän listan toimia kiusaamisen ja väkivallan kitkemiseksi 26.1.2021 18:30
HS: Ikätoverit kiusasivat vuosia 16-vuotiasta poikaa, jonka murhasta epäillään kolmea nuorukaista 15.1.2021 13:02
Suosikkimeteorologin kauhuskenaario toteutui suorassa lähetyksessä – "Mörkö tulee välillä kiusaamaan, siitä pitää pystyä puhumaan" 14.1.2021 17:09
Poikaystävä oli rymyävä rasisti mutta pelasti Tara Koivukosken koulukiusaamiselta – siitä alkoi nuoren naisen pitkä jengikierre, joka on nyt loppu 1.3.2023 9:03
Kaikkea kalajutuista selviytymistarinoihin – näköislehti ilmestyy myös loppiaisen jälkeisenä päivänä 6.1.2021 7:00
Ilta-Sanomat: Poliisilla uusi tieto Koskelan henkirikoksesta – uhrin kohtelua saatettiin kuvata jo ennen surmapäivää 31.12.2020 17:53
Ohisalo Koskelan henkirikoksesta: Tällaista ei missään nimessä pitäisi hyvinvointivaltiossa tapahtua 18.12.2020 22:37
Poliisin mukaan Koskelan henkirikoksessa on nöyryyttäviä piirteitä, 16-vuotiaan uhrin pahoinpitely kesti kymmeniä minuutteja 18.12.2020 22:39
Kaksi poikaa kuristi ja hakkasi 13-vuotiasta koulumatkalla – jo aiemmin kiusatun porvoolaisen uhrin äiti kysyy, miksi kukaan ei ota vastuuta 30.10.2020 5:30
Kiusaamis- ja stressikokemukset ovat yleisempiä vähävaraisten lapsilla, käy ilmi raportista 19.10.2020 10:18
"Aika helposti voi saada tuntemattomalta kuvan alapäästä" – Verkkohäirintää kokenut Suomessa yli 40 prosenttia tytöistä, kertoo tutkimus 4.10.2020 22:01
Kiusaajan voi panna vaihtamaan koulua – Näitä keinoja koulukiusaamiseen Opetushallitus suosittelee uudessa oppaassa 30.9.2020 14:02
Poika uhattiin tappaa ja pakotettiin polvilleen, video ladattiin Snapchattiin – helsinkiläiskoulu ja poliisi selvittävät rajua kiusaamista 30.9.2020 15:16
Oppositio tarjoili kyselytunnilla opetusministerille keinoja kouluväkivallan ehkäisemiseksi – perussuomalaisista ehdotettiin kännyköiden kieltämistä lailla kouluissa 24.9.2020 19:40
Osa nuorista kokee, että kiusaamalla saa koulussa kunnioitusta kavereilta – iso osa kertoo, ettei aikuisten puuttumisesta kiusaamiseen ole ollut apua 23.9.2020 19:11
Iltalehti: 11-vuotias kuristettiin tajuttomaksi Vantaan koulupahoinpitelyssä – lähipiiri kertoo pitkään jatkuneesta "maanpäällisestä helvetistä" 22.9.2020 17:49
Kun kiusaaminen ei lopu: Waltterin koulu on mukana vaativia kiusaamistapauksia tutkivassa hankkeessa 19.9.2020 10:20
Koulukiusaamista ei ole saatu kitkettyä puheista huolimatta – kyselyn mukaan sekä kiusatut että kiusaajat kokevat osattomuuden tunnetta muita enemmän 18.8.2020 19:49
Ensin lama vei työpaikan, sitten syntyi lapsi, jolle luvattiin vain kahdeksan kuukautta elinaikaa – "Ilman sisua en olisi selvinnyt", Kaisa, 65, sanoo 15.7.2020 7:00
"Somessa toimiminen on nykyään kansalaistaito" – Aluksi työajalla somettaminen haluttiin kieltää, mutta nyt sosiaalinen media on yhä tärkeämpi osa monen ihmisen työtä 21.6.2020 12:20
Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltto ei ratkea käräjillä, sillä syytetty on kuollut 18.6.2020 10:53
Kysely: Kaksi kolmesta afrikkalaistaustaisesta kokenut syrjintää koulutuksessa – useat vastaajat kokevat, ettei koulun henkilökunta puutu rasistiseen häirintään tai ota sitä vakavissaan 9.6.2020 20:45
"Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä 31.5.2020 9:00
Laittomasta uhkauksesta voi joutua tulevaisuudessa helpommin vastuuseen – esimerkiksi myyjien, sairaanhoitajien ja toimittajien uhkailusta voi tulla virallisen syytteen alainen rikos 27.5.2020 13:20
"Siellä kun on se nainen töissä, niin alistavatkohan ne sitä samalla tavalla kuin me sinua?" On yhä aloja, joilla naisten työura voi olla täyttä tuskaa 4.5.2020 11:42
Pitäisikö yksittäistä kiinteistönvälittäjää valvoa? "Nyt yksi välittäjä voi tehdä huolimatonta jälkeä, häipyä ja siirtyä kiusaamaan seuraavaa yritystä" 14.2.2020 11:56