Ovensuukyselyt: Bulgarian istuva presidentti Ilijana Jotova on voittamassa presidentinvaalien toisen kierroksen Eilen 21:06
Michiganin senaattikisassa sokkikäänne – esivaalin hävinnyt demokraatti asettui republikaanien ehdokkaan tueksi Eilen 21:05
Vaaliviranomaisten johtaja: Israelin vaalien tulokset pysyvät, kävipä tutkinnassa miten tahansa Eilen 21:44
Bulgaria äänestää presidentinvaaleissa samalla, kun droonit osuvat laivoihin maan rannikolla – hallitus ei silti halua syyttää Venäjää Eilen 14:14
Israelin parlamenttivaalien äänet laskettu – kumpikaan pääblokeista ei saanut enemmistöä 30.10.2026 2:18
Israelilaisen arabipuolueen johtaja torjuu syytökset vaalivaikuttamisesta – vaalilautakunta kehotti viranomaisia tutkimaan 29.10.2026 15:58
Puolueet: Äänestäjien tavoittaminen voi vaikeutua uusien sääntöjen takia – "Vaarana on, että äänestysaktiivisuus laskee" 29.10.2026 5:00
Israelin parlamenttivaaleissa kova kamppailu pääblokkien välillä – arabipuolue valmis syrjäyttämään Netanjahun 28.10.2026 18:02
Israelin parlamenttivaaleissa tiukka kisa – pääministeri Netanjahun blokki nousi johtoon, kun äänistä oli laskettu puolet 28.10.2026 9:44
Brasilian presidentti Lula: Häpeällistä, jos vaalit hävinnyt Bolsonaro on paennut Yhdysvaltoihin 28.10.2026 6:31
Ovensuukyselyt: Kumpikaan blokki ei saa riittävää enemmistöä Israelin parlamenttivaaleissa 27.10.2026 22:35
Israelilaiset kävivät joukolla vaaliuurnille samalla, kun poliitikkojen sanansäilä viuhui 27.10.2026 20:57
Brasilian presidentinvaalit hävinneen Flavio Bolsonaron väitetään lähteneen Yhdysvaltoihin 27.10.2026 20:05
Vasemmistoliitto täydensi eduskuntavaaliehdokkaiden listaansa yhdellä joensuulaisella 26.10.2026 16:27
Brasilian valuutta ja osakekurssit romahtivat, Sao Paulon pörssissä kaupankäynti keskeytettiin 26.10.2026 16:26
Opiskelijaliike syrjäyttämässä ex-presidentin puolueen Serbian johdosta – opiskelijaliikkeen ehdokkaat ovat muun muassa asiantuntijoita akateemisilta ja taidealoilta 26.10.2026 15:19
Opiskelijat syrjäyttämässä ex-presidentin puolueen Serbian johdosta – katso video hurjasta voitonjuhlinnasta 26.10.2026 14:19
Opiskelijat syrjäyttämässä ex-presidentin puolueen Serbian johdosta – Vucic myönsi tappionsa 26.10.2026 2:01
Lula varmisti jatkokauden Brasilian presidenttinä – Bolsonaro aikoo vaatia vaalien mitätöintiä 26.10.2026 10:11
Opiskelijat syrjäyttämässä ex-presidentin puolueen Serbian johdosta – Vucic myönsi tappionsa 25.10.2026 23:01
Brasiliassa äänestysaikaa presidentinvaaleissa jatkettu kahdella tunnilla – ihmisiä väitetysti estetty äänestämästä 25.10.2026 22:47
Pasi Koivumaan kolumni | Maakunnan tekijät -kampanja alkoi ja saisi ulottua eduskuntaankin 23.10.2026 19:30
Brasiliassa Lulan vaalikampanja aikoo vaatia vastaehdokas Bolsonaron ehdokkuuden mitätöimistä 20.10.2026 21:12
Kanadan konservatiivisin provinssi äänestää mahdollisesta irtautumisesta – taustalla kummittelee Trump 18.10.2026 14:30
Kanadan Albertassa useita ihmisiä kuollut ja loukkaantunut sotilastukikohdassa, tilannetta kuvailtu katastrofiksi 18.10.2026 17:13
Suomalaisilla myönteisin yleiskuva SDP:stä – barometri selvitti mielikuvia puolueista 16.10.2026 14:22