"Jos lähtee reissulle pohjoiseen, kannattaa katsoa valmiiksi paikat wc:n tyhjennykseen" – Matkailuajoneuvon rattiin tarttuu nyt yhä useampi ensikertalainen 23.5.2021 6:00
Sysmään suunnitellaan liikuntapuistoa, josta löytyisi jokaiselle jotakin – käyttäjät toivovat monipuolista liikuntapaikkaa lähelle uutta koulua 21.5.2021 14:34
THL: Suomessa kolme uutta koronakuolemaa – kaksi viidestä suomalaisesta on nyt rokotettu 21.5.2021 17:27
Yli 16-vuotiaat on näillä näkymin rokotettu heinäkuun loppuun mennessä, kertoo THL – uusia koronatartuntoja raportoitu 259 20.5.2021 17:21
Koronarokotteen ensimmäisen pistoksen saanut Suomessa lähes 2,1 miljoonaa ihmistä – virustartuntoja todettu pandemian alusta yli 90 000 18.5.2021 15:07
Satojen nuorten äänekäs ja osin rauhaton juhlinta lopetettiin Lahden satamassa sekä perjantai- että lauantai-iltana 16.5.2021 11:23
THL: Suomessa raportoitu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus ja 154 uutta tartuntaa 14.5.2021 17:37
THL: Lähes kaksi miljoonaa suomalaista on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen, uusi tartuntoja todettu 124 11.5.2021 20:23
Valtteri Bottas kaupittelee autoaan ja lupaa luovuttaa ajokin ostajalle henkilökohtaisesti – taustalla Pippon kartingradan kehittämisprojekti 11.5.2021 10:35
THL: Suomessa on raportoitu 162 uutta koronatartuntaa – ensimmäisen rokoteannoksen saanut lähes 35 prosenttia suomalaisista 9.5.2021 19:00
THL: Suomessa on raportoitu 229 uutta koronatartuntaa, rokotteen ensimmäisen annoksen saanut jo noin 1,9 miljoonaa ihmistä 8.5.2021 20:04
Rokotusten alueellinen painotus ei ala vielä – Yksi alue kuitenkin ylittää vaadittavan rajan 7.5.2021 17:25
Tervon pariskunta juo koivunmahlaa joka päivä – yhdestä puusta tulee kymmenen litraa päivässä 28.4.2021 6:00
THL: Suomessa on todettu 263 uutta koronatartuntaa – rokotettuja nyt lähes puolitoista miljoonaa 24.4.2021 17:55
Arkeologiset kaivaukset Hartolan harjulla alkoivat – Nelostien remontti alkaa, kun muinaisjäännökset on tutkittu 24.4.2021 18:29
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoihin liittyvät tartuntatautilain muutokset, hallituksen odotetaan perjantaina kertovan tulevista rajoituksista 15.4.2021 17:23
Koronaviruksen brittimuunnos tarttuu nyt herkästi Päijät-Hämeessä: "Lähikontakteille tulee suhteellisen todennäköisesti positiivinen testitulos" 12.4.2021 18:41
Muotoilun uudet tuulet kutsuivat Timo Heinoa Milanoon – perhe löysi vuosia myöhemmin täydellisen kodin yllättävästä paikasta 26.3.2021 7:00
Poliisiauton 220 kilometriä tunnissa oli liian vähän pakenijan tavoittamiseksi Lahden moottoritiellä 21.3.2021 11:06
Seuraavaksi otetaan Eurooppa – Sympa toteuttaa kansainvälisten markkinoiden valtausta Lahdesta käsin, ylpeydellä 20.3.2021 23:08
VR:n juniin tulee huomisesta alkaen maskipakko – Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa suunnitellaan rajoituksia joukkoliikenteen matkustajamääriin 10.3.2021 17:26
Poliisi epäilee Hartolassa kuolonuhrin vaatinutta tulipaloa tahallaan sytytetyksi – mies vangittiin murhasta epäiltynä 9.3.2021 14:00
Hollolan liikenneonnettomuudessa ei kuolonuhreja, varusmiehiä vietiin tarkastettavaksi sairaalaan 9.3.2021 13:30
Hirvivahinkokorvausten määrä laski, vahingoista ensimmäistä kertaa lajikohtaista tietoa 23.2.2021 15:17
Lahdessa käyntiin "futuristiselta kuulostava" hanke – kulkeeko Lahdessa tulevaisuudessa robottibusseja? 15.2.2021 18:50
Rikoksissa kasvua koronasta huolimatta - Vastaamon tietomurto näkyy hurjana piikkinä tilastoissa 11.2.2021 6:00
Uudenmaan koronasulku ei estänyt huumekuljetuksia, Lahteen tuli 44 kiloa amfetamiinia - myös maksu, 250 000 euroa, vietiin autolla 5.2.2021 1:54
Hartolan markkinoiden konseptia uudistetaan koronan varjossa – "Tapahtuman on ennen kaikkea oltava turvallinen" 1.2.2021 6:00