Tilastokeskus: Työllisyys koheni edelleen maaliskuussa – ekonomisti: "Korkeimmillaan sitten vuoden 1990 lamaa edeltävien lukujen" 2.5.2022 9:45
Eläkeputken poisto etenee eduskuntaan, oikeus pidennettyyn ansiopäivärahaan poistuisi ensi vuoden alusta 21.4.2022 15:11
Arviointineuvosto: Esitys 55 vuotta täyttäneiden työllisyyden parantamisesta huolellisesti tehty, mutta ikäsyrjinnän riskiä vielä selvitettävä 25.3.2022 10:20
THL: Etuudet tasasivat koronapandemian alussa palkkatulojen menetyksiä lapsiperheissä 15.3.2022 10:29
Hallituksen eilen julkistamia työllisyystoimia luonnehditaan pienehköiksi etenkin julkisen talouden kohentamisen kannalta 12.2.2022 16:51
Hallitus päätti euroistaa työttömyysturvan ja korottaa opintotuen tulorajoja – uudet työllisyystoimet vahvistavat julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurolla, arvioi valtiovarainministeriö 11.2.2022 18:37
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja patistelee hallitusta alentamaan bensa- ja sähköveroa: "Kiire alkaa olla", demarikonkari Koskinen sanoo 11.2.2022 10:47
Työttömyys laski joulukuussa vuoden takaiseen verrattuna, työllisyysasteen trendiluku 73,5 prosenttia 25.1.2022 17:59
Eläkeputken poisto puolittaa työttömyysetuuden, mutta saa tutkijoilta kannatusta – "Putki on ollut näppärä keino irtisanoa" 7.1.2022 16:19
Taloustietäjät leikkaisivat työttömien etuuksia – hallitus etsii julkista taloutta vahvistavia työllisyystoimia 4.1.2022 6:22
Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi hurjaa vauhtia, työllisyysaste nousi marraskuussa lähes 73 prosenttiin 21.12.2021 11:01
Podcast | Työministeri ei ole valmis kajoamaan työttömyysturvaan – näin asiaa arvioi Uutissuomalaisen toimittaja Erno Laisi 17.12.2021 5:00
Työministeri Haatainen: hallituksen ei pidä leikata työttömiltä, kun se päättää talvella uusista työllisyystoimista 17.12.2021 7:18 Toinen presidenttiehdokkuus ei ole ollut Tuula Haataisen mielessä – "En ole ehdolla edes aluevaaleissa" 17.12.2021 5:00 Podcast | Työministeri ei ole valmis kajoamaan työttömyysturvaan – näin asiaa arvioi Uutissuomalaisen toimittaja Erno Laisi 17.12.2021 5:00
Toinen presidenttiehdokkuus ei ole ollut Tuula Haataisen mielessä – "En ole ehdolla edes aluevaaleissa" 17.12.2021 5:00
Podcast | Työministeri ei ole valmis kajoamaan työttömyysturvaan – näin asiaa arvioi Uutissuomalaisen toimittaja Erno Laisi 17.12.2021 5:00
Erno Laisin näkökulma | Taas se nähtiin: SDP ei tarvitse eläkepainiin muita puolueita 1.12.2021 14:16
Monet pienyrittäjät ovat kauhuissaan työmarkkinatuen lakkaamisesta – "En saa käytännössä mistään rahaa" 30.11.2021 22:23
Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti: Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan porrastus, kotitalousvähennys 5 000 euroon 26.11.2021 13:47
Inflaatio kiihtyi Yhdysvalloissa korkeimmalle tasolle 30 vuoteen, uusia työttömiä vähiten puoleen vuosisataan 24.11.2021 19:12
TEM ennustaa työllisyyden nousevan yli koronakriisiä edeltävän tason tänä vuonna – työllisyysaste lähelle hallituksen tavoitetta vuonna 2023 9.11.2021 21:01
"Leikkaaminen on välittämistä" – kokoomusnuorten uudet iskulauseet herättävät närää eritoten vasemmistossa 7.11.2021 14:37
Koronakriisi sai nuoria liittymään työttömyyskassan jäseneksi – eroja ikäryhmän, koulutustason ja syntyperän mukaan 5.11.2021 14:26
Yrittäjien korona-ajan työttömyystuki on päättymässä – Suomen Yrittäjät olisi toivonut jatkoaikaa 2.11.2021 5:30
Syyskuun työllisyysluvut odotettua vaisummat, työllisyysaste 72,5 prosenttia – "Nyt on mieli hieman lommolla" 26.10.2021 16:39
Lomautettuja työntekijöitä oli syyskuussa enää noin neljännes vuodentakaiseen verrattuna 20.10.2021 10:32
Ministeri Haatainen ei usko työttömille kaavaillun velvoitteen johtavan hakemustehtailuun: "Me luotamme ihmiseen, että hän itse tietää, millaisia työpaikkoja hän hakee" 8.10.2021 9:56
Työhakemus keskimäärin kerran viikossa tai työttömyysturva vaakalaudalle – uusi työnhakumalli lähtee tänään eduskuntaan 7.10.2021 10:26
Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen haluaa maahan hallituksen, joka uskaltaa uudistaa työmarkkinat 24.9.2021 19:20
Työttömien määräaikaishaastattelut vähentyneet rajusti – TE-toimistot vetoavat koronaan 24.9.2021 11:31
Valtiovarainministeri Saarikko väläyttää ansiotuloverotuksen kevennystä – Li Anderssonin mukaan asiasta ei ole hallituksessa yhteisymmärrystä 22.9.2021 17:15
Opetusministeri Andersson tuomitsee koulujen häirinnän koronarokotusten vastustajien taholta 25.8.2021 18:22
Työttömyyskassaa vaihtamalla voi säästää, mutta harva tekee niin – koronakriisi on kasvattanut kassojen jäsenmäärää 19.7.2021 6:00
Enemmistö työllisistä kannatti työttömyysturvan porrastamista Suomen Yrittäjien kyselyssä – myös yleiselle ansioturvalle kannatusta 14.7.2021 11:45
Korona-aika on rokottanut taloudellisesti eniten ihmisiä, jotka joutuvat muutenkin tinkimään arjessaan ajoittain tai lähes aina 7.7.2021 11:39
Yksikään puolue ei tyrmää yrittäjien työmarkkinatuen vakinaistamista – vasemmistoliiton esityksessä nähdään myös ongelmia 1.7.2021 5:00
Työttömyysturvan kesto suhdanteen mukaan, kotihoidon tuki pois – tutkijaryhmä esitteli laajaan tutkimustietoon pohjautuvan ehdotuksensa työllisyyden nostoon 8.6.2021 19:27