Juuri ennen tietynlaista lyöntiä tapahtuu jotain – Aki Miettisen pulma on nimeltään yips, Kati Jokinen taas tuntee heitto- ja lautaskammon 14.10.2024 16:01
Karelia Golfin lupaus Emilia Leppänen ei ota paineita ammattilaisuudesta tai viikonlopun kotikisoista – 19-vuotias golfari kiinnostui sotahistoriasta 23.8.2024 14:00
Kun joensuulainen Timo Hirvonen lähti 45 vuotta sitten pikkujouluihin, ei hän arvannut kohtaavansa elämänsä rakkauden 2.8.2024 6:15
Golfin ilmaiset kokeiluvuorot ovat suosittuja – "Parasta on, kun saa mäjäyttää pitkälle", sanoo 6-vuotias Nikolas Litmanen 30.7.2024 7:58
Tarinagolfin tähtipelaaja aikoo voittaa Euroopan kiertueella – se merkitsisi myös isoja rahoja tilille 27.7.2024 16:14
Golfaaminen vie työt hetkeksi pois Lieksan kaupunginjohtajan Pirre Seppäsen ajatuksista: "Tarvitsen vapaa-ajalle tekemistä, johon täytyy keskittyä täysillä" 9.7.2024 6:54
Puoli miljoonaa euroa kulttuurille vuosittain jakava paikallinen säätiö sai uuden toimitusjohtajan, tällainen hän on 30.4.2024 12:53
Tutkimus: Mitä enemmän nuori harrastaa liikuntaa, sitä todennäköisemmin hän pärjää hyvin koulussa – "Kuinka saada liikkumattomat liikkumaan?" 27.8.2023 6:14
Kuuntele Aitiopaikalla-podcast: Karelia Golfin värikkäät vetäjät Petja Vuojärvi, 32, ja Aki Keronen, 43, kuvailevat golfväen nuorentumista ja Kontioniemen kentän kirjavaa kautta 23.8.2023 13:58
Joensuulainen Jeemi Maaranen, 4, viihtyy golfkentällä jo toista kesää – Katso vinkit lasten liikunnallisiin harrastuksiin loppukesäksi 16.7.2023 13:58
Uskomattomalta kuulostava idea toimii Kontioniemen golfkentällä – Nyt kentällä jo rengastetaan siellä kuoriutuneita lintuja 26.6.2023 6:15
Wanha Aitta avaa kesäravintolan Kontioniemen golfkentän klubille – "Olisi kiva, että tästä läheltä tulisi asukkaitakin tänne syömään" 5.5.2023 9:35
Urheilun joensuulainen monitoimimies Petja Vuojärvi, 31, menetti sydämensä kelkkailulle: "Joskus löytää itsensä oudostakin paikasta" 7.2.2023 18:05
Emilia Tukiaisen kausi golfin Euroopan-kiertueella päättyi: Karelia Golfin ammattilaispelaaja putosi ensi kaudeksi takaisin haastajakiertueelle 16.12.2022 15:08
Golfari Emilia Tukiainen tavoittelee sijoitusta 15:n parhaan joukossa Ahvenanmaalla pelattavassa naisten Euroopan-kiertueen kilpailussa, mutta ensimmäinen kausi pääkiertueella ei ole ollut helppo: "Pettymys kuvastaa aika hyvin tätä vuotta" 30.8.2022 18:10
Kontiolahtelainen June Weckman sijoittui viidenneksi nuorten EM-golfissa – Karelia Golfin Emilia Leppäselle neljäs tila nuorten reikäpelin SM-kisoissa 25.7.2022 17:23
Joensuun Kiekko-Poikien kasvatti Jari Kapanen, 68, nauttii eläkepäivistään ja golfin pelaamisesta – "Golf on lajina monivaiheinen ja haasteita sisältävä" 8.7.2022 15:10
Karelia Golfin Emilia Leppänen, 17, sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle lyöntipelin SM-kisoissa – "Sain pelattua kolme tosi tasaista kierrosta" 1.7.2022 15:31
Joensuulaisen urheilun ja poliitikan monitoimimies Petja Vuojärvi, 30, valittiin Kontiolahti Golf Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi: "Luulen, että tuon paljon sellaisia juttuja urheilumaailmasta ja liike-elämästä, joita ei ole välttämättä osattu ajatellakaan" 27.6.2022 17:45
Kontiolahtelainen June Weckman, 15, voitti naisten SM-kultaa golfissa – "Ehkä sitten parin päivän päästä tajuaa, mitä tuli taas tehtyä" 23.6.2022 18:32
Toista kautta kenttämestarina Kontioniemessä aloittava Risto Tidenberg, 53, opiskeli välillä kokiksi mutta palasi silti golfkentille – "Päivääkään en ole katunut päätöstäni" 17.6.2022 13:04
Golfissa kansainvälinen taso on kova - "Mikko Korhosen peli on hyvällä tolalla, Sami Välimäki puolestaan on nostanut tasoaan viime kaudesta", kertoo Suomen golfmaajoukkueen valmentaja Petteri Nykky 5.4.2022 5:59
Emilia Tukiainen karsiutui Saudi-Arabiassa – ”Tällä hetkellä peli ei vaan vielä riittänyt tasaisuuteen tai huippuonnistumisiin” 19.3.2022 10:36
Vuoden golfseurana palkittiin Karelia Golf – Vuoden golftuomarin tunnustuksen sai seuran kapteeni Juha Marola 4.3.2022 19:40
Avauslyöntien kanssa kamppailut Emilia Tukiainen aloitti kisakautensa Keniassa – "Ei ollut hirveän hyvät tulokset, vielä on paljon treenattavaa" 13.2.2022 18:30
Emilia Tukiainen aloittaa kautensa Euroopan kovatasoisimmalla kiertueella - Joensuulaislähtöisen golfarin tavoitteena on vakiinnuttaa paikka Euroopan kärkinaisten joukossa 9.2.2022 9:59
Kontiolahti Golf Oy ei kiirehdi uuden toimitusjohtajan valinnan kanssa: "Annamme paikan olla hiljaisessa haussa" 7.2.2022 18:32
Palkitun toimitusjohtajan Mika Kupiaisen 22 vuotta kestänyt työura Kontiolahti Golf Oy:ssä loppui potkuihin erimielisyyksien takia - "Ajatukseni eivät kohdanneet hallituksen kanssa" 28.10.2021 21:01
Emilia Tukiainen golfaa ensi kaudella Euroopan kiertueella - pääsylippu varmistui kauden viimeisessä kisassa 22.10.2021 22:10
Emilia Tukiaisella vaikea Letas Tourin kilpailu Sveitsissä - Karelia Golfin pelaaja on silti lähellä suoraa paikkaa Euroopan kiertueelle 6.9.2021 15:35
Karelia Golfin Emilia Leppänen pelasi voittoon valtakunnallisen juniorikiertueen osakilpailussa 31.8.2021 16:33
Vasta 14-vuotias Karelian Golfin June Weckman puristi voittoon naisten Finnish Tourilla - Emilia Tukiainen 20:s Letas Tourilla Ruotsissa 20.8.2021 17:03
Karelia Golfin Emilia Tukiaisella hieno päätöskierros golfin haastajakiertueella Espanjassa - kisat jatkuvat elokuussa Ruotsissa 26.7.2021 14:07
Karelia Golfin Emilia Tukiainen avasi ammattilaisuransa komeasti Finnish Tourilla - jaettu neljäs sija 16.5.2021 17:28
Karjalaisen golfkoulu osa 2: Hannu, 71, ja Tuula Hämäläinen, 65, harrastavat golfia lastenlastensa Leevi, 11, ja Emilia Hämäläisen, 11, kanssa – "Mammalla ja papalla on aina aikaa, kun lapsenlapset pyytävät golfaamaan" – katso vinkkivideo 27.4.2021 19:07
Emilia Tukiainen golfasi kuudenneksi - "Kaksi päivää oli minulla hyvää lyömistä, mutta putteri oli nyt aika jäässä" 8.8.2020 21:09