play

Kontiolahtelainen Anne Romppanen, 57, haluaa elää täydellä liekillä, vaikka sai ensimmäiset oireet muistisairaudesta jo viisikymppisenä: "Toivon, että minut kohdataan kuin kuka tahansa muukin ilman, että sairaus määrittelee minua"

Anne Romppainen on kirjoittanut koko ikänsä asioita muistiin,. Hän haaveilee leikekirjan tekemisestä. - Tarkoitus on koota sinne koko elämänkirjo lapsuudesta tähän hetkeen ja ottaa mukaan myös luottamustoimien aikaisia tapahtumia.

Anne Romppainen on kirjoittanut koko ikänsä asioita muistiin,. Hän haaveilee leikekirjan tekemisestä. - Tarkoitus on koota sinne koko elämänkirjo lapsuudesta tähän hetkeen ja ottaa mukaan myös luottamustoimien aikaisia tapahtumia. Kuva: Mikko Makkonen

Saija Kauhanen

Höytiäiseltä tuulee niin, että piirakat lentävät pihapöydältä pöpelikköön. Mökkiä Kontiolahden Varparannalta Höytiäisen Helmen vierestä jo vuosia vuokranneet Anne ja Kyösti Romppanen eivät hätkähdä. Päivän suunnittelu jatkuu entiseen malliin: kohta ajellaan markettiin ostamaan maalia ja muita rakennustarvikkeita. Sen jälkeen tuodaan tarvikkeet Helmeen ja kurvataan hoitamaan Paiholassa asuvan tyttären, Jenni Kiiskisen, 35, poikia. Jossain välissä pyörähdetään kotona Heinävaaran Suurivaarassa.