Kolumni: Rokotevastaiset ovat rintamakarkureita, osa eksyneitä ja osa niskuroijia, joiden pakkorokottamisen mahdollisuutta on nyt vain pakko pohtia

Tulisiko koronarokotukset sittenkin määrätä pakollisiksi? Tämä kysymys on noussut ensin varovasti ja sitten yhä vahvemmin esiin kaikkialla, kun koronapandemia ei osoita hellittämisen merkkejä niissäkään läntisissä maissa, joissa rokotekattavuus on Suomen tapaan yli 12-vuotiaiden keskuudessa yli 80 prosenttia.

Myös Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kehotti keskiviikkona EU:n jäsenmaita pohtimaan pakkorokotusten käyttöönottoa. Osa maista ei enää edes pohdi, vaan ne ovat jo panneet toimeksi: Itävalta aikoo tehdä koronarokotuksista pakollisia helmikuun alusta alkaen. Saksassa puolestaan liittopäivät äänestää vuoden loppuun mennessä samasta asiasta, ja Kreikka ilmoitti tiistaina tekevänsä rokotteista pakolliset yli 60-vuotiaille tammikuusta alkaen (Karjalainen, 2.12.).

^{Lukeudun niihin}, jotka ovat viime päiviin saakka vastustaneet pakkorokotuksia. Minusta se on vieras ratkaisu Suomen kaltaisessa vapaassa ja yksilönvapauksia vaalivassa demokratiassa. Kirjoitin aiemmin (Karjalainen, 24.10.), että vaikka rokotevastaisten äänekäs joukko hämmentää ja turhauttaa vastuullista kansalaisten enemmistöä eikä tunnu ymmärtävän omaa ja muiden parasta, on tämän kansanosan sietäminen hinta, joka demokratiasta kuuluu vain maksaa.

Enää en ole varma, koska hinta käy yhä kovemmaksi.

Jos pakkorokottaminen on yhteiskunnallemme vieras ratkaisu, on koronaviruskin ihmisten henkeä ja terveyttä uhkaava vaarallinen vieras. Vierasta ja vaarallista on myös rokotevastaisten kiivailu.

Joidenkin rokotuksista kieltäytyneiden perusteluja voi ymmärtääkin, mutta sitä ei voi ymmärtää, että osa rokotevastaisista pitää kovaa ääntä ja on ottanut maalitaulukseen niin rokotetun suuren enemmistön kuin terveydenhuollon ammattilaiset, asiantuntijat sekä osa myös kaikki instituutiot ja oikeastaan kaiken tieteen, valistuksen ja tähänastisen sivistyksemme.

Tämä on yksi epämiellyttävimmistä asioista, jonka koronakriisi on nostanut piilosta esiin. Ainakin itse olin sinisilmäisesti kuvitellut, että kaukana on kavala maailma ja muun muassa trumpismi, Qanon-liike ja muu valistuksen taantuma lähes keskiajalle noitavainoineen kaikkineen ja ainakin Suomessa vain hyvin marginaalista.

^{Sodan termeillä} asian kuvaaminen ei ehkä ole viisasta, etenkin kun kaikkein harhautuneimmat rokotevastaiset ovat nimenomaan sotasanastoa käyttäneet, mutta vanhana sinibarettina en vain enää malta.

Emme me ihmiskuntana käy nyt sotaa keskenämme vaan yhteistä vihollistamme, tuota viheliäistä koronavirusta vastaan. Tämä vihollinen on tosin pirullisuudessaan onnistunut hajottamaan yhteisen rintamamme ja heikentämään taistelumoraaliamme.

Rokotevastaiset ovat rintamakarkureita, osa kaikkein heikoimpia eksyneitä, joita kuuluu aina auttaa, mutta osa yksinomaan kovistelua kaipaavia niskuroijia.

Jos rokottamattomuus voisi oikeasti olla jokaisen yksityinen asia, asian voisi antaa olla, mutta kun se ei ole. Se pitää viruksen hengissä ja antaa sille mahdollisuuden muuttaa muotoaan.

Siksi tämä todella poikkeuksellinen tilanne antaa perusteen harkita myös poikkeuksellisia keinoja.