Joensuulaiset Linnea Ronkainen ja Matias Pennanen ovat tehneet jo vuosia asioita, jotka eivät kuuluisi heille – "Sanoin äidille ja isäpuolelle, että nyt riittää"

Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 18.6.2026.

Pari vuotta sitten Linnea Ronkaiselle tuli mitta täyteen.

Ei enää siivoamista, ei ruoan laittamista. Ei huolehtimista joka ikisestä kodin käytännön asiasta.

– Sanoin äidille ja isäpuolelle, että nyt riittää. Tehkää, jos haluatte. Minun pitää lukea kokeisiin, koska parista aineesta uhkaa tulla nelonen, joensuulainen Ronkainen, 15, kertoo.

Vuosia Ronkainen oli jaksanutkin. Siivoamisen ja ruoanlaiton lisäksi lapsuuden ja nuoruuden välissä keikkuva Ronkainen oli huolehtinut kolmehenkisen perheen pyykkihuollosta. Samalla hän kantoi huolta rahojen riittämisestä perheessä, jossa kumpikaan vanhempi ei käy töissä.

Hänen oli pakko, koska kukaan muu perheessä ei jaksanut.

Pahin vaihe alkoi siitä, kun Linnea Ronkaisen isäpuoli sai aivoinfarktin. Infarktia seurasi kuntoutus, jonka aikana tapahtui useita hoitovirheitä.

– Olimme äidin kanssa kahdestaan muutaman kuukauden. Se oli raskasta aikaa.

Kaveri suositteli Ronkaiselle Joensuun seudun omaishoitajien järjestämää Alisa-toimintaa.

– Alisassa on ollut yksilötapaamisia ohjaajan kanssa ja vertaisryhmiä. Olen ollut äidin kanssa myös Alisan perheleirillä sekä lasten ja nuorten omalla leirillä.

Alisa-toiminta on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka kantavat huolta sairaasta, vammautuneesta tai riippuvaisesta perheenjäsenestään.

Suomessa Linnea Ronkaisen kaltaisia nuoria hoivaajia arvioidaan olevan noin 20 000.

Pohjois-Karjalassa toiminta käynnistyi vuonna 2018 Joensuun seudun omaishoitajien projektina. Toiminta vakiinnutettiin vuonna 2022.

– Viime vuonna mukana oli 55 pohjoiskarjalaista lasta ja nuorta, joiden kanssa kohtaamisia oli noin 300, kertoo Alisa-toiminnan vastaava Päivi Hassinen.

Nuorille hoivaajille suunnattua Alisa-toimintaa ei ole muualla Suomessa, mutta esimerkiksi syöpäjärjestöt ja Finfami huomioivat toiminnassaan myös nuoret.

Alisa-työ on tehnyt piilossa ollutta ilmiötä näkyväksi. Lapsille, nuorille ja vanhemmille on järjestetty erilaista toimintaa ja vertaistukiryhmiä. Aiemmin Alisa-työntekijät myös kouluttivat sote-ammattilaisia tunnistamaan nuoria hoivaajia, mutta Stean rahoitusleikkausten myötä tämä työ on loppunut.

– Sosiaaliohjaajat, koulukuraattorit ja -psykologit ovat jo oppineet ohjaamaan lapsia ja nuoria toimintaamme. Usein kaverit suosittelevat toimintaa myös toisilleen. Silti ilmiön tunnistamisessa riittää yhä töitä, Hassinen myöntää.

Täällä ihmiset näkevät ja kuulevat minut.

Linnea Ronkainen oli vasta 11-vuotias, kun hän hakeutui ensimmäisen kerran Alisa-toimintaan. Välillä asiat menivät kotona paremmin eikä Ronkainen kokenut tarvetta käydä vertaisryhmissä tai yksilötapaamisissa.

Sitten tilanne perheessä kriisiytyi uudelleen.

– Kun astiat alkoivat lennellä seiniin, palasin Alisaan.

Äitinsä kanssa Joensuussa asuva Matias Pennanen, 18, on vastannut perheessään kaikista käytännön asioista kohta neljän vuoden ajan. Hän käy ruokakaupassa, tekee ruoat, hakee apteekista äidin lääkkeet ja siivoaa.

– Äidillä oli lonkkavaiva, eikä hän pystynyt käymään töissä. Leikkauksen jälkeen hän on ollut työkyvytön.

Alisa-toimintaan Pennanen tuli vuonna 2022. Tukea hän on saanut ryhmätoiminnasta ja yksilötapaamisista.

Riveriassa kokiksi opiskeleva Pennanen ei koe koulunkäyntinsä kärsineen hoivaroolista.

Vapaa-aikaakin on, sillä hän käy Sirkkalan liikuntakeskuksessa pelaamassa esimerkiksi sulka- ja lentopalloa. Kavereita hän näkee lähinnä koulussa, ei vapaa-ajalla.

Linnea Ronkainen taas myöntää koulun kärsineen, samoin oman jaksamisen. Hän aloittaa ensi syksynä kaksoistutkinnon ja opiskelee lukion ohessa leipuri-kondiittoriksi.

– Kun olen kuudennelta luokalta asti vastannut kodin talousasioista, se näkyy väkisinkin jossain. Minulla ei ole ollut jaksamista nähdä kavereita ja tuntuu, että olen etääntynyt heistä.

Välillä omat harrastukset jäivät kokonaan, mutta viime aikoina Ronkainen on taas viritellyt hevos- ja jousiammuntaharrastuksiaan.

Parasta toisten nuorten hoivaajien tapaamisessa on se, ettei koe enää olevansa yksin, sanoo Ronkainen.

– Täällä ihmiset näkevät ja kuulevat minut. Olo helpottuu, kun kuulee, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Alkaa ymmärtää, että on ollut ja on yhä aivan liian nuori kantamaan vastuuta perheen arjesta.

Myös Pennanen kokee vertaistuen tärkeäksi.

– Kun näistä asioista jutellaan, tiedän, että en ole yksin.

Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua kantamaan vastuuta kodin asioista, jos vanhempi ei siihen kykene.

Linnea Ronkainen ja Matias Pennanen ovat perheidensä ainoita lapsia. Kotona ei ole vertaisia, joiden kanssa jakaa perhetilanteen aiheuttamia ikäviä tunteita.

Alisa-toiminnan ohjaaja Emmi Halonen kannustaakin nuoria avaamaan rohkeasti tunteensa.

– Jankutan varmasti ihan kyllästymiseen asti, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ne vaikeimmatkin. Ja olen todella ylpeä siitä, miten avoimesti nuoret puhuvat asioistaan.

Alisa-toiminta on auttanut Linnea Ronkaista vetämää rajoja ja sanomaan ei.

– Tästä taidosta on varmasti hyötyä ihmissuhteissa, etten suostu enää kynnysmatoksi.

Myös Matias Pennanen on oppinut purkamaan mieltään – jopa äidilleen.

– Joskus ärsyttää, jos pitää käydä peräkkäisinä päivinä kaupassa, vaikka äiti olisi sanonut edellisenä päivänä, ettei tarvitse enää mitään.

– Sitten äiti sanoo, että joskus vielä ymmärrän, miten paljon olen häntä auttanut, Pennanen kertoo.

Ilo tahtoo jäädä jalkoihin, jos arki on kovin raskasta. Siksi vertaisryhmissä puhutaan aina paljon myös myönteisistä asioista.

– Juttelemme paljon tulevaisuuden toiveista, opiskeluista ja unelmista, siitä, mitä nuoret itse toivovat elämältä, Emmi Halonen sanoo.

Ryhmissä myös tehdään yhdessä asioita, jotka vievät ajatuksia pois arjesta, luovat onnistumisen kokemuksia ja vahvistavat itsetuntoa.

– Olemme tehneet yhdessä esimerkiksi sushia, käyneet kiipeilemässä, uimassa ja ratsastamassa. Selkie Green Care on aivan ihana paikka tähän tarkoitukseen: siellä voi lähteä vuohen kanssa metsäkävelylle, rapsutella ponia tai hoitaa marsuja ja chinchilloja; Halonen kuvailee.

Tarvittaessa Alisa-työntekijät auttavat nuoria ja vanhempia myös hakemaan perheen tilanteeseen lisätukea. Linnea Ronkaisen perhe on saanut pientä taloudellisesta tukea toiselta järjestöltä, mutta lastensuojelusta apua ei ole tullut, vaikka sitä on haettu. Emmi Halosen mukaan kokemus on yleinen.

Alaikäiset nuoret hoivaajat eivät saa omaishoidon tukea. Päivi Hassinen ja Emmi Halonen pitävät vastuuta kantavien nuorten tilannetta kohtuuttomana.

– Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua kantamaan vastuuta kodin asioista, jos vanhempi ei siihen kykene.

He painottavat nuorten hoivaajien ja heidän perheidensä oikeutta tukeen.

– Lasten ja nuorten tulee saada tietoa läheisen tilanteesta ja sairaudesta sekä sen hoidosta ikätasoisesti. Heille on myös mahdollistettava turvallinen ja toimiva arki.