Sunnuntai, 20.9.2020 
Varpu, Vaula
Miumaun Kotkotuksia

Suloisen pinkki kosto

  • Mia Rouvinen

Tämä toukokuu on ollut hurjan hieno: puutarhassa tapahtuu koko ajan niin paljon, että osa kukkivista perennoista meinaa jäädä huomaamatta. Joka päivä onkin kaikista kiireistä huolimatta kierrettävä koko piha, sillä monet suosikeistani ovat alkukesän kukkijoita, kuten suloinen kevätkaihonkukka (kuvagalleriassa). Eilen minua eivät ylläneet oman pihan kukkijat vaan portin pielessä töistä kotituessani odottanut kaunis amppeli ja lappu: "Tämä on kosto!"

Kosto (kuvassa oleva petunia-amppeli) oli suloinen ja täysin odottamaton kiitos ystävältä, jonka juhlamekkoa olin lyhentänyt edellisenä iltana. Kun helma oli lyhennetty, oli jo myöhä ja ystäväni totesi, että kostan tämän jotenkin. Lipsahdus nauratti ja oli mukava, ettei hän loukkaantunut vitsailustani: vaikka suomi on hänelle uusi kieli, hän on oppinut puhumaan sitä nopeasti ja todella hyvin. Lähetin hänelle kiitosviestin, jonka lomassa motkotin, etteivät ystävänpalvelukset maksa mitään. On kuitenkin myönnettävä, että tulin kukasta ja yllätyksestä todella hyvälle mielelle!

Kesäkukkien hankinta on tänä vuonna jäänyt jotenkin vaiheeseen, joten senkin puoleen kukalle oli hyvin tilaa. Orvokkiamppelit ostin vapuksi, äitienpäiväksi pari hortensiaa ja nyt viime viikolla kävin terassille pelargoniat - pitkästä aikaa perinteiset, romanttisen vaaleanpunaiset. Muita kukkia en ole hankkinut, ja osan olen saanut jo tapettuakin. Sain mummoltani keijumekon taimia pari viikkoa sitten, ja vein ne melkein heti ulos koko päiväksi. Tietenkin paahtava aurinko oli niille liikaa. Pari kaupan basilikaa siirsin isompaan ruukkuun, ja ne tapoin liialla kastelulla.

Aina ei mene ihan oppikirjan mukaan, mutta joitakin onnistumisiakin on tullut: pari vuotta sitten istutetut tulppaanit kukkivat ensi kertaa komeasti tänä keväänä, viime kesänä maahan laitettu jouluruusu selviytyi ja ilahdutti kukillaan ja yrttilaatikon kasveista rakuuna ja mintut sinnittelivät talven yli. Nyt kukkia valkoisenaan on kirsikkapuu ja viime kesänä hankittu japaninruusukvitteni alkaa avata nuppujaan - puutarhaharrastajan kausi on vasta aluillaan.
 

Tilaa Digi-Karjalainen kahdeksi viikoksi maksutta