Keskiviikko, 23.9.2020 
Minja, Miisa, Mielikki
Tykkimiehen linnut

Samettipääkerttu räpsööläisittäin

  • Hannu Kauhanen

 

Se onnistui sittenkin. Viime viikonlopun vietto Halikossa osui kuin osuikin oikeaan aikaan. Samettipääkerttu oli oleillut Porin Reposaaressa jo kaksi viikkoa,  mutta vielä lauantaina sinne ei jaksettu lähteä.

Sitten kiiri tieto, jonka mukaan lintu oli pyydystetty verkolla lauantaina aamupäivällä. Mitä ihmettä! Miksi tästä ei kerrottu etukäteen Lintutiedotuksessa tai Bongariliiton verkossa? Mukavahan tuolla olisi ollut olla paikalla, kun lintu on nätisti kädessä.

Vielä tuonne voisi ehtiä iltapäiväksi, mutta antaa olla. Mennään sunnuntaina varhain aamulla, päätettiin. Ja tietysti iltapäivällä Reposaaresta viestitettiin, että lintu näkyi juuri äsken hienosti tuomen oksalla. Voihan hitto, taasko tuli tehtyä arviointivirhe? Entä jos lintu sittenkin olisi säikähtänyt rengastusta ja poistuisi  Porista tulevan yön aikana?

Vielä mitä. Sunnuntaiaamuna liikkeelle lähdettiin viideltä, Reposaareen matkaa 200 kilometriä. Paikalla kannattaisi olla heti seitsemän jälkeen, sillä hämärissä lintu oli rätissyt puskassa miltei joka aamu.

Puoli kahdeksalta saavuttiin perille, paikalla jo muutama bongari. Ei ollut rätissyt tänä aamuna, hyvä vai huono? Eikä rätissytkään, mutta noin kello 8.20 tarkkasilmäisin meistä huomasi tuon kauniin, mustapäisen, valkokurkkuisen, siniselkäisen ja punasilmäisen kertun lumimarjapensaan alaoksilla. Jiihaa!

Lintu näkyi ensin tovin, sitten taas uudestaan vain hetken, mutta se riitti. Paikalle jäätiin vielä pariksi tunniksi, jos vaikka kuvan saisi, mutta enää se ei tuona aamuna piilostaan esille ilmaantunut.

Pinnakahvit Kaupparannan grillillä, tietysti ryyditettynä porilaisilla. Ruokalistassa olisi ollut myös jokin kummallinen ”räpsööläinen”, jonka merkitys valkeni vasta seuraavana päivänä. Tietenkin räpsööläinen merkitsi reposaarelaista, ja nyt kun ei ajoissa leikannut, jäi tyystin hämärän peittoon, millainen herkku tuo räpsööläinen olisi ollut. No, ensi kerralla, mutta kyllä Kaupparannan grillin porilainenkin kelpasi  oikein hyvin.

Kohti kotia hyvillä mielin. Tuskin oli päästy Porista, kun taskussa piippasi. Ohoh: kaksi taigakirvistä Turussa! Kotimatka sitä reittiä pitkin ei olisi paljon pitempi kuin ajo Huittisten, Auran ja Marttilan kautta.

Siis Turun Pikisaareen. Paikalle saavuttua linnut olivat kateissa, mutta läsnä oli muutamia kymmeniä harrastajia. Kyllä ne vielä tuosta koivikosta löydettäisiin. Ja niin kävikin, toisen kirvisistä ehti nähdä oksalla istumassa oikein hyvin, matalalla ja vain muutaman metrin päässä.

Kaksi elistä yhdessä päivässä on harvinaista herkkua, mutta nyt se siis onnistui. Iltaruokana olleet silakkapihvit muusilla sopivat päivän merelliseen ja osin siis turkulaiseen teemaan mitä mainioimmin.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi