Perjantai, 16.11.2018 
Aarne, Aarno

Naurulokin pieni poikanen

Tuli seurailtua naurulokkiperheiden elämää eräältä sillalta, jolta niitä pääsi näkemään ihan muutaman metrin päästä. Isoimmat poikaset olivat jo vanhempiensa kokoisia, väreiltään vielä kovin harmaita. Emolinnut lentelivät kiivaaseen tyyliin poikasten ja sillan päällä, jotteivät ohikulkijat häiritsisi kasvatusta liikaa. Yksi poikasista (kuvassa) oli kovin pieni muihin verrattuna, kooltaan jotakuinkin puolet siitä mitä sisaruksensa, ja väriltään paremminkin kellertävä. Naurulokit kuuluvat varhaisiin syysmuuttajiin. Kahlaajat lähtevät täältä ensimmäisinä, aikuisten kahlaajien päämuutto on ollut kovassa vauhdissa jo viikkoja. Pohjois-Karjalassa on nähty mukavia määriä esimerkiksi punakuireja ja kapustarintoja. Havaintoja on tehty myös joistakin isosirreistä, pulmussirreistä ja karikukoista. Peltojen töyhtöhyyppäparvet ovat juuri nyt isoimmillaan, pari-kolmekin sataa yksilöä saattaa samassa kasassa olla. Elokuussa pääsee huippuvauhtiin hyönteissyöjien ja myös lokkien syysmuutto. Yhtäkkiä nauru- ja kalalokit katoavat mökki- ja muilta järviltä. Myös pitkän matkan muuttajat, kala- ja lapintiirat, alkavat olla lähtökuopissa. Muuttolennossa näitä lintuja näkee harvemmin, toisin kuin esimerkiksi hanhia loppusyksyllä tai päiväpetolintuja elo-syyskuun vaihteessa. Laji toisensa jälkeen yksinkertaisesti vain katoaa pois. Tahti on niin nopea, että ihan liikuttaa. Poissa on kevään ja kesän lintujen ääni- ja värimaailma. Metsissä on hiljaista, lintuja näkee ja kuulee vähän. Syksy on tullut, linnut lähtevät. Varmasti kuvan pieni lokinpoika tai -tyttö kuuluu sekin lähiaikojen lähtijöihin, kyllä se ehtii varttua tarpeeksi suureksi, jotta pääsee mukaan pitkälle muuttomatkalle. Siihen ei ole enää pitkä aika.

Pientä naurulokkia katsellessa mielessä kävi kysymys, kuinkahan monta lokkia on tänä kesänä maakunnassa ammuttu poikkeusluvan turvin, saati jopa ilman lupaa. Ja kyllä siinä kuuttikin ajatuksiin tulla tupsahti.  

Suomalainen laululyriikka on sontaa

Suomessa ei osata enää tehdä laululyriikkaa. Tai osataan, mutta se kourallinen, joka osaa, tekee sanat kaikkiin edes etäisesti sanoituksiltaan siedettäviin kappaleisiin. Kauko Röyhkä, Jarkko Martikainen, Mariska, Paula Vesala ja niin edelleen. Tasokasta mutta tasalaatuista ja tuttua. Loppu onkin sitten kuraa. En edes jaksa aloittaa Arttu Wiskarin ja Jipun aivopierujen erittelyä, he kyllä tietävät, mitä ovat menneet tekemään. Ihmetystä kuitenkin herättää, mitä tapahtui esimerkiksi Ilkka Alangolle, joka on aiemmin ollut hieno sanoittaja. "Sä olit mun Ono ja minä sinun John. Yksin olin vain mono teimme yhdessä stereon." (Seitsemän päivää selvin päin, 2012) Ei nyt jukopliuta! Mitä ihmettä? Ei noin saa sanoa. Karmivaa. Sama mies, jonka kynästä ovat syntyneet anarkistinen, aikanaan hätkähdyttävän rivo ja teini-iän summaava Suikki (1987) ja Sun täytyy mennä (1992), joka on maailmoja syleilevä ja levoton rakkauslaulu. Tai erolaulu. Hienoja tekstejä olivat ne. Vaan ei enää. Toinen pitkä nlinjan sanoittaja Heikki Salokin on siirtynyt pimeälle puolelle uudella kappaleellaan Hiili. "Monta suurta lätkämaata Suomen kundit paisto voissa Bratislavan kaukaloissa, kun ne rupes ryskämään." (Hiili, 2012) Laulussa mainitaan myös persujen vaalivoitto ja muuta mukavaa. Valitettavasti kyse ei ole ironiasta tahi muusta huumorista, vaan täysin vakavissaan tunnutaan olevan. Kieli on ruskeana "kansan syvien rivien" suuntaan. Ja särökitara kuorruttaa komeuden. Sanattomaksi vetää.   Uudemman polven tekijät eivät saa paljon puhtaampia papereita. Samae Koskisen uuden biisin nimi on lupaavasti Läski Mulkku, mutta siihen se riemu jääkin. "Sun lapset on jo koululaisii. Mul ei oo ensimmäistäkään. Vaik' tehdään juttui erilaisii. Meil on aina nastaa yhdessä." (Läski Mulkku, 2012) Tekstin idea on hauska, mutta toteutus tökkii. Kömpelöä ja kulmikasta. Koululaisii ja erilaisii -riimipari on jo jotain todella surullista. Mutta Koskisen ja Alangon synnit ovat pieniä verrattuina näihin pikkutuhmien ja todella tyhmien sanaleikkien väsääjiin. Stigin uusi materiaali on pelkkää pitkää munansaannosvitsiä, ja Petri Nygårdin alennustilasta ei viitsi sanoa mitään. Ihmiseltä, joka keksi Teflon Brothersin käyttämän lähestymiskielo-termin, tulisi puolestaan kieltää suomen kielen käyttö kokonaan. Vankilatuomion arvoinen suoritus. Sama kappale alkaa käsittämättömällä rivillä "Tässä kasvis, parsa. Olet kaunis, vasta varsa."  (Lähestymiskieloja, 2012) Katkelma lähestyy jo dadaismia, mutta en usko, että tarkoituksella. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Surulliseksi tekee. Onneksi helmiäkin löytyy suomipopin ja -rockin lähihistoriasta: "Ja lopulta voidaan todeta, että ihminen muistuttaa aika paljon merenneitoa, jota on puukotettu naamaan." (Minä ja Ville Ahonen, Huhtikuun jää, 2010) "Oli sunnuntai. Kävin kirkossa. Sain kahvia. Kävin paskalla." (Pertti Kurikan nimipäivät, Pyhäpäivä) "Ja ulkona kesäyö, satoi kasvoille kyyneleitä" (Pariisin kevät, Kesäyö, 2012) Makuasioitahan nämä tietysti ovat, mutta joku roti se pittää olla.

Kottaraiset kerääntyvät parviksi

Syksyn merkit ovat vahvasti ilmassa, ja sen huomaa muustakin kuin vetisestä säästä. Kahlaajat ja monet hyönteissyöjälinnut tekevät jo taivaltaan kohti etelää. Esimerkiksi lyhyen visiitin Suomeen Intiasta asti tehneistä idänuunilinnuista on tehty viime päivinä pihahavaintoja, mikä kertoo jo niiden syysmuutosta. Takaisin ne saapuvat vasta ensi toukokuun lopulla. Ennen sitä edessä on kaksi pitkää ja vaarallista lentomatkaa. Kottaraiset ovat alkaneet kerääntyä parviksi. Etelä- ja Länsi-Suomessa on nähty jo useiden satojen yksilöiden kottaraisparvia. Kristiinankaupungista raportoitiin Tiira-lintuhavaintojärjestelmään äskettäin 3 200 kottaraisen ”vellovasta massasta”. Pohjois-Karjalassa tällaisia vellovia kottaraismassoja ei ole nähty miesmuistiin. Suurin Tiiraan tänä vuonna kirjattu parvi on koskenut sataa yksilöä, ja jonkin verran on tullut havaintoja muutaman tai usean kymmenen yksilön kottaraisparvista. Kesäretkillä kottaraisia näkee Pohjois-Karjalassa nykyään todella harvoin. Niille varatut pöntöt ovat tyhjillään tai sitten jokin muu lintulaji on asuttanut ne. Mieleen muistuu, kun kottaraispari teki pesän yli 30 vuotta sitten mökin pihakoivuun ripustettuun pönttöön. Tämä tapahtui Enon Kaltimonjärvellä, jossa kottaraisia ei sitten 1970-luvun ole nähty ensimmäistäkään yksilöä. Maailmanlaajuisesti kottarainen voi ainakin vielä hyvin. Se on runsas laji esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Siltikin toivoisi kottaraiskannan elpyvän myös Pohjois-Karjalan maaseudulla. Olisi mukava nähdä niitä muuallakin kuin Kontiosuon jätekeskuksessa. Vaikka kuinka miettii, mieleen ei tältä vuodelta tule yhtään omaa kottaraishavaintoa maakunnasta. Kuvan linnut, joita siinä muuten näkyy 67 yksilöä, on ikuistettu Varsinais-Suomessa. Siellä parisen viikkoa sitten omiinkin silmiin osui parvi, jossa oli ainakin kuutisensataa yksilöä.

Kiteellä ainakin kaksi ruostesorsaa

Ruostesorsien liikkeitä on päästy tänä vuonna seuraamaan Suomessa ja varsinkin Pohjois-Karjalassa oikein kunnolla. Jo huhtikuussa ensimmäisen kerran Pyhäselän Reijolassa nähty ruostesorsa asettui kesäksi Liperin Kokonlammelle, jossa se vietti useita viikkoja. Tämä ruostesorsakoiras ystävystyi tundrahanhen kanssa. Ne olivat useimmiten hyvin nähtävillä Kokonlammen pelloilla pitkään, aina silloin, kun oli laiduntamisen eikä pajukossa piileskelyn aika. Mahdollisesti sama ruostesorsa havaittiin pari päivää sitten peltolammikolla kuutostien varrella Kiteen Tolosenmäessä. Hieman aikaisemmin Sotkamossa ja Kajaanissa päästiin seuraamaan peräti kolmen ruostesorsan lentoa. Eikä mennyt pitkään, kun kolme ruostesorsaa huomattiin Ahvenanmaan Jomalassa, mahdollisesti sama parvi kuin Kainuussa nähty. Kuten on jo tullut todettua, ruostesorsa on vietävän kauniinvärinen lintu, jota kyllä kelpaa katsella ja ihailla. Tolosenmäellä nähdyn yksilön lisäksi Kiteellä on viettänyt aikaansa myös toinen ruostesorsayksilö. Toukokuun lopulla tuli nimittäin käytyä Pajarinhovin Kitee Zoossa. Siellä eräässä häkissä tepasteli yhdessä laulujoutsenen, morsiosorsien ja olikohan kanadanhanhen kanssa yksi ruostesorsakin. Väreiltään paljon hailakampi kuin Kokonlammella lomaillut yksilö, mahdollisesti siis naaras. Kokonlammen linnulla ei ollut rengasta jalassaan, mutta eipä ollut Kiteen eläintarhaankaan suljetulla yksilöllä. Pitääkin tästä soittaa Kitee Zoohon ja kysyä, onkohan eläintarhassa ollut aiemmin enemmänkin ruostesorsia...

 

Somasti Ilosaaressa

Olen mielenkiinnolla seurannut Ilosaarirockin somistusta vuosien varrella ja odottanut, mitähän tällä kertaa on keksitty. Tänä vuonna en malttanut odottaa rokkiin saakka vaan kävin kurkkaamassa valmisteluja etukäteen. Voin sanoa, että hyvältä näytti ainakin päälavan alueella ja vipissä, joissa ehdin pyörähtää kameran kera. Raikasta, värikästä, energistä, seppomaista ja rokkaavaa! Jos kotona joskus tuntuu siltä, että tilaa ei ole mitenkään riittävästi kaikkiin haluttuihin somistuksiin, niin Laulurinteen katsomossa tunnetta ei kyllä tule. Päinvastoin. Somistusvastaava Maija Eskelinen kertoi, että hänellä on menossa viides vuosi rokin somistuksessa, ja silmä on kehittynyt: mikään pieni ei katsomon mittakaavassa toimi. Hän pitää katsomoa kuitenkin yhtenä vahvuutena: monilla muilla festareilla vastaavaa, monien mahdollisuuksien tilaa ei ole. Hän myöntää, että samalla somistuksella olisi helppoa mennä vuodesta toiseen, mutta festariväen yllättäminen on aina kivaa. Tänä vuonna päälavan alueella nähdään muun muassa ruudullisia kuutiota, jotka on tehty sähköputkista ja palonestoaineella käsitellystä hallaharsosta. Viikonlopun jälkeen putket kerätään talteen tulevien vuosien projekteja varten. Päälavan alueella loistavat väreistä punainen ja keltainen sekä niitit mieleen tuova hopea - isot folioidut alueet, joille tulee kynttilöitä. Rentolavaa somistavat puolestaan vanhat fillarit. Ne symboloivat paitsi poppareiden ekohenkisyyttä myös Joensuuta, joka on mainio pyöräilykaupunki. Vipissä ollaan tänä vuonna värikkäissä ja hieman trooppisissakin tunnelmissa. Muodikas ja tämän vuoden rokki-ilmeessäkin vahvasti esillä oleva keltainen tuo muutoin hieman hämärään sisätilaan valoa ja energiaa. Valo on esillä myös konkreettisesti Valoparta-yrityksen valojen muodossa. Tilan somistuksesta vastannut Riikka Simonen on tiimeineen tuonut tilaan myös ihanan värikkäitä sohvia tyynyineen, palmuja ja perhosia sekä muutamat aivan loistavat viiksipystit. Niiden äärellä rokkivieraiden kamerat räpsyvät aivan varmasti. Ihania pikkukeitaita on myös vipin ulkotilassa: ruokovarjostimet ja nimmaripöytä sekä rantatuolit  ja upea näkymä uudelle alueelle ja Pyhäselälle. Pääsin kurkkaamaan myös artistien lepotilaan, joka on vipin kupeessa. Sitä teemoittavat - yllätys, yllätys - tähdet. Aasialais- ja kasarivivahteen tilaan tuovat värikkäät riisipaperivarjostimet. Kyllä kelpaa artistien rentoutua ja ladata itseensä uutta virtaa. Kuvagalleriassa kuvia somistusvastaava Maija Eskelisen, somistuskoordinaattoreiden Päivikki Jaakkosen, Petrus Makkosen ja Jarno Pitkon sekä somistustalkoolaisten työn tuloksista. Jään innolla odottamaan, miltä kaikki näyttävät valmiina.

Rokki ei myynyt loppuun! Katastrofi! Katso kuvat!

Tuleva Ilosaarirock ei ole kiinnostava ainoastaan monipuolisen artistikattauksensa ansiosta. Myös muuttuva festivaalialue ja sen myötä kasvanut kävijäodote luovat tapahtumaan oman jännityksensä. Nyt festarille saa taas vuosien tauon jälkeen myös yhden päivän lippuja. Onko vuosi 2012 kasvaneen lippumäärän takia sitten se vääjäämättä eteen tuleva vuosi, jolloin Ilosaarirockia ei myydä ennakosta loppuun? Vaihtuuko lehtijuttujen vakiosivulause: on myyty loppuun jo niin ja niin monena vuonna peräkkäin, otsikkoon, jossa huudetaan kissankokoisin kirjaimin lipunmyynnin takkuilua? Nähdäänkö lauantaiaamuna rannekkeenvaihtokojun vieressä myös lipunmyyntikoju? Loppujen lopuksi sillä, onko festari loppuunmyyty vai ei, ei ole kuin häviävän pientä imagollista merkitystä, jos nyt aivan täydellistä kävijäkatoa ei  ole. Tosiasia kuitenkin on, että kilpailu kävijämääristä on aiempaa kovempaa. Tähän vaikuttavat artistien kohonneet keikkapalkkiot ja tiukentuneet vaatimukset. Yhä useampi ulkomaantähti haluaa yhä suuremman osan keikkapalkkiostaan ennakkona, joka vaikeuttaa festareiden talouden pyörittämistä. Myös isojen nimien stadionkeikat lyövät painetta festarijärjestäjien suuntaa. Asiaa ei helpota lipunmyynnin painopisteen siirtyminen lähemmäs itse festareita, sen sijaan että liput ostettaisiin heti kun ne tulevat myyntiin. Vaikka Ilosaarirock on Suomen toiseksi vanhin ja arvostettu rockfestivaali, ei sekään voi luottaa pelkkään karjalaiseen lupsakkuuteen ja menneeseen gloriaan. Ja onneksi näin ei olekaan. Ilosaarirockissa ennakoivia korjausliikkeitä on alettu tehdä jo hyvissä ajoin ennen kuin tavara on housussa. Festivaalialuetta laajennetaan ja väljennetään ja tämä toivottavasti purkaa pahimpia pullonkauloja pääporttien ja rannan alueilta. Myös muiden kuin Rentolavan ohjelmaa on linjattu yhtenäisemmäksi. Saman tyylisuunnan artistit eivät soita enää niin usein päällekkäin kuin joskus aiemmin. Rönsyjä on muutenkin leikattu viime vuosina: suurellisesta päätösklubista on luovuttu ja punkkareiden Töminä on palautettu jäähallista takaisin festarialueelle. Ohjelman kannalta positiivista on, että tänä vuonna festareilla ei nähdä nostalgia-akteja a’la Eppu Normaali ja Kolmas Nainen. Verkot on taas laskettu nousevien bändien ja indiesuuruuksien vesille. Joka vuosi Rokissa nähdään yksi keikka, josta muodostuu sen kesän SE keikka, jota jaksetaan vielä talvellakin muistella. Keikka, joka määrittää sen Ilosaarirockin olemuksen ja luo yksilön ylittävän kollektiivisen kokemuksen. Viime vuonna se oli Rekkalavan yleisöennätyksen tehnyt Pertti Kurikan nimipäivät, sitä ennen Ylex-teltan yhteislauluhurmokseen johdattanut Pariisin kevät. Etukäteen tätä maagista keikkaa ei voi tietää, se vain tapahtuu - jos on tapahtuakseen. Tänä vuonna tuo keikka voisi olla Antony and the Johnsonsin ja Joensuun kaupunginorkesterin yhteisesiintyminen. Tai sitten ihan jokin muu viikonlopun lähes sadasta keikasta.

Kolumni ilmestyi alun perin Karjalaisen Rokit-liitteessä 7.7.2012.

Yöpetolintuja

Toissa blogissa oli juttua juhannuksen yölaulajaretkellä nähdyistä kahdesta suopöllöstä. Kyseisellä retkellä näkyi paljon muutakin, ja petolinnuista ei vain pöllöjä, vaan myös haukkoja, siis päiväpetolintuja. Pirttivaarantiellä noin kello 23:n aikoihin katse kiinnittyi suhteellisen valoisalla taivaalla lentäneeseen melko isoon lintuun, joka lekutteli pellon yllä. Tuulihaukkahan se siinä haki saalista iltamyöhään. Viitakerttunen lauloi kauniisti taustalla. Vähän matkan päässä piti pysähtyä, kun ison kelon nokassa näytti istuvan joku lintu. Lie sama, äskeinen tuulihaukka? Ei ollut, vaan oli astetta vieläkin isompi päiväpetolintu, nimittäin hiirihaukka. Hiirihaukka jökötti paikallaan ja katsoi koko ajan alas maahan. Sekin oli hakemassa iltapalaa. Kului pieni kotva, kun äskeinen tuulihaukka ilmestyi uudestaan kuvaan. Se lenteli aikansa hiirihaukan yläpuolella, lekutteli taas, kunnes päätti ajaa itseään isomman pedon pois. Tuulihaukka rupesi tekemään syöksyjä kohti hiirihaukkaa, joka hieman niitä väisteli, mutta paikallaan pysyi. Syöksyt toistuivat kerta toisensa jälkeen, kunnes hiirihaukka sai tarpeekseen ja nousi siivilleen. Rauhallisin siiveniskuin hiirihaukka poistui takana olevan metsään suojiin tuulihaukka perässään. Kuten nimikin kertoo, päiväpetolinnut ovat päiväaktiivisia lintuja, mutta näköjään ne voivat olla yöaktiivisiakin, ainakin näin keskikesällä. Kertoneeko sitten huonosta ravintotilanteesta vai mistä.

Kaunista kesäkotiin - tai ainakin lukemista

Lähestyvän lomani kunniaksi kaivoin arvostelukappalepinostani kolme tänä keväänä tai kesänä julkaistua, sisustajalle lomalukemiseksi sopivaa kirjaa. Jokaisessa niissä on sitä jotakin, minkä takia minäkin aion selailla niitä lomallani samalla kun suunnittelen taas ompelus-, tuunaus- ja remonttiprojektejani, joista puolet jää toteutumatta. No, tärkeintä on unelmointi - ainakin lomalla! Romanttiseen  ja tyylikkääseen kesäkotiin sopivat materiaalit, vaaleat pellavat ja pitsit ovat pääroolissa ranskalaisen Chantal Sabatierin Ompele pitsejä ja pellavaa. 24 upeaa ompelutyötä -uutuuskirjassa (WSOY,2012) . Kauniin kirjan ohjeet ovat helppolukuisia ja tarpeeksi yksityiskohtaisia aloittelijallekin. Kirjan ohjein voi valmistaa muun muassa tyynyn, verhon, pikkupeiton, suojuksen aterimille sekä erilaisia laukkuja. Moniin ompeluksiin voi käyttää kierrätettyjä kankaita tai vanhoista lakanoista ja käsipyyhkeistä säilöön leikattuja kirjailuja, pitsejä ja muita yksityiskohtia. Tästä plussaa kirjalle sekä siitä, että se muistuttaa pellavan upeudesta - se on niin hieno materiaali. Kesäkoteja. Innostu, ideoi, sisusta - kirja (WSOY, 2012) on puolestaan ihanan värikäs ruotsalaisuutuus. Sisustustoimittajien Sania Hedengrenin ja Susanne Zacken seitsemäs kirja on kuin sukellus karkkikauppaan. Sitä ei voi lukea ahmimatta. Jos Sabitierin kirja on hillitty, ja sen ohjeissa ollaan tarkkana esimeriksi saumoista, niin tässä kirjassa tunnelma on riemukas ja rento eikä pikkuasioista nipoteta - kuten ei lomallakaan. Ihania tunnelmakuvia kodeista, huoneista ja pihapiireistä, joiden lomassa runsaasti vinkkejä ja sopivasti ohjeita maalaisromantikon toteutettavaksi. Plussaa ihanista kuvista ja viimeisestä osiosta, joka käsittelee joulua - eihän siihen ole enää kuin puoli vuotta. Keväällä ilmestynyt Marjo ja Mervi Nygårdin kirjoittama ja Hannu Pettisen valokuvittama Made in home. Itse teossa - sakset, sivellin ja neula - kirja (WSOY, 2012)  on kimarani suomalaisantia. Kirja on niin taitoltaan kuin anniltaankin erittäin runsas. Sen ohjeet antavat vinkkejä muun muassa saippuan valmistukseen, kankaanpainantaan, erilaisten korujen tekoon ja onpahan jossakin välissä jokin ruokareseptikin. Kirjan taitto on ehkä loman alkuun vielä liian levoton, että kirjan jaksaa kerralla käydä läpi, mutta parin lomaviikon jälkeen intoa on jo tarttua paperimassaan tai japanilaiseen kirjasidontaan.  Plussaa kirja saa monipuolisuudestaan ja nuorekkuudestaan. Kuvagalleriaan kokosin muutaman kuvan pihastani. Yritit voivat nikkaroimassani lavassa hyvin ja rehevästi, ja pioneissakin on nuppuja - tosin uuden pionipenkin asukit eivät tänä vuonna näytä kukkivan. Koivunkannon ympärille istuttamani kasvit - ruusuja, kevätesikkoja, sammalleimua, kevätkaihonkukkaa, lemmikkiä, alppiruusuja, vuokkoja, liljoja sekä yksi jaloritarinkannus ja hortensia - saivat seurakseen hopeavitjan ja kuvanoton jälkeen japaninruusukvittenin sekä pari jouluruusua. Valmista ei koskaan tule, mutta siitä se piha hiljalleen alkaa muotoutua omannäköiseksi.  

Pikku- ja muita lepinkäisiä

Pikkulepinkäisiä on aina mukava nähdä. Niitä kohtaa touko-elokuussa viljelysmailla ja hakkuuaukoilla. Heinäkuun lopulla pikkulepinkäisperheet puuhastelevat näkyvästi hakiessaan porukalla ravintoa. Silloin yhdellä paikalla saattaa olla kerralla näkyvissä seitsemän, kahdeksankin yksilöä: molemmat vanhemmat ja liuta poikasia. Saalista hakiessaan pikkulepinkäinen istuu yleensä paikallaan näkyvästi esimerkiksi langalla tai kelon oksalla. Vähän väliä se vaihtaa paikkaa ja välillä tipahtaa maahan, kun sopiva eväs sattuu silmään. Poikueet ääntelevät kaiken aikaa, joten niitä on helppo löytää ja seurata. Joskus harvoin pääsee kuulemaan pikkulepinkäisen laulua, joka kuuluu lintumaailman kauneimpiin. Pikkulepinkäinen ei kuitenkaan ole kovin aktiivinen laulaja, ja laulua kuuleekin harvemmin enää toukokuun jälkeen. Pikkulepinkäiset saapuvat talvehtimisalueiltaan näille leveysasteille juuri toukokuussa, ja jo elo-syyskuussa ne lähtevät syysmuutolle. Pikkulepinkäiskoiras on väreiltään hyvin kaunis, naaras taas selvästi vaatimattompi, kuten lintumaailmassa naaraat useimmiten ovat. Lentopoikaset ovat kirjavan raidallisia. Pikkulepinkäisen serkku isolepinkäinen on puolestaan laji, jota kesällä näkee aniharvoin. Isolepinkäiset eli lapinharakat pesivät hissukseen syrjäisillä soilla. Sen sijaan syksyisin ja keväisin, joskus myös talvisin, isolepinkäisiä näkee varsin usein. Osa isolepinkäisistä on muuttolintuja, osa taas talvehtii täällä. Lepinkäisten laajaan sukuun kuuluu muitakin lajeja, jotka eivät kuitenkaan Suomen pesimälinnustoon kuulu. Harvinaisuuksia ovat esimerkiksi isolepinkäistä muistuttava mustaotsalepinkäinen ja enemmän pikkulepinkäisen kaltainen punapäälepinkäinen. Ja onhan niitä muitakin varteenotettavia vierailijoita, kuten etelänisolepinkäinen, punapyrstölepinkäinen ja siperianlepinkäinen. Ja niin edelleen. Lepinkäisiä kannattaa siis katsella. Ihan pikkulepinkäisiäkin.

 

Jatka lukemista

Yön suopöllöt

Yölaulajaretkillä kuulee vielä kaikenlaista, vaikka moni lintu on jo tältä kesältä nokkansa suppuun laittanut. Juhannuspäivän iltana tuli vietettyä muutama tunti Enon Ahvenisen ja Sarvingin maastoissa. Seitsemän viitakerttusta, kaksi ruisrääkkää, yksi pensassirkkalintu ja yksi satakieli. Ei siis ihmeitä, mutta aivan tarpeeksi. Keskikesän ja sen jälkeisillä yölaulajaretkillä voi hyvällä onnella löytää vaikkapa harvinaisen viirusirkkalinnun, joita on tänä kesänä tavattu maassamme jo muutamia, vaikkei olla vielä heinäkuussakin. Monesti viirusirkkalinnut löytyvät vasta heinäkuussa, joskus jopa elokuussa. Yksi viirusirkkalintu on havaittu tänä kesänä Pohjois-Karjalassakin, nimittäin Värtsilässä. Heinäkuun öinä äänessä ovat joskus yllättävänkin innokkaasti myös tutummat laulajamme, kuten juuri viitakerttuset ja ruisrääkät. Päivälinnuista esimerkiksi lehtokertut voivat olla kesäöinä kovassa vauhdissa. Kuuntelemaan siis kannattaa vielä lähteä, vaikka paras lintujen lauluaika toden totta alkaa olla ohi. Ja mikä parasta, yöretkillä voi aina myös nähdä kaikenlaista. Lauantain myöhäisiltana eteen osui muun muassa kaksi suopöllöä, joista toinen Sarvingin urheilukentällä ja toinen Toroskalassa. Suopöllön lento pellon yllä kesäyössä on ihmeellisen kaunis näky. Siinä ollaan Eino Leinon tunnelmissa, kun pensassirkkalintu sirisee samalla taustalla tai ruislinnun ääni kantaa korviin pellon laidalta. Näillä retkillä on kesä parhaimmillaan.