Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula

Kuikat palasivat pesimäjärvilleen

Jään talvinen voima alkaa olla täysin selätetty maakunnan järvillä. Heti, kun vedet vapautuivat toukokuun alussa, palasivat uljaat kuikat pesimäjärvilleen. Kuikka kuuluu alkuperäisenä osana suomalaiseen kesäluontoon, erityisesti sen iltoihin ja öihin, jolloin kuikan hienot, erilaiset huudot kantautuvat järviltämme kauas. ”Kuk-kuiik, kuk-kuiik...”, ”kik”, ”orr” ja ”auu” ovat komeita ääniä, jotka kuullessaan paatuneimmankin suomalaisen mieli herkistyy. Kuikka on pariuskollinen lintu. Lapsuudesta jäi mieleen, kun kuikka hukkui kalaverkkoon mökkijärvellä keskellä kesää. Sen leski etsi edesmennyttä puolisoaan järvellä pitkään edestakaisin lennellen ja lennossa valittaen. Tänäkin keväänä sulia selaillessa on huomannut, kuinka kuikat uivat pareittain. Eräänkin kerran Rahkeenvedellä kellui kaikkiaan kolmisenkymmentä kuikkaa, ja melkein kaikki niistä näyttivät olleen pariskuntia, kukin matkalla millekin tutuksi tulleeksi järvelle pesimään. Poikasia kuikkapari saa joka vuosi vain yhden tai kaksi. Jos samaan ryhtyisi yhtäkkiä vaikkapa talitiainen, laji kuolisi nopeasti sukupuuttoon. Kuikan kannan pysymiseksi ennallaan tuo poikastuotto riittää oikein hyvin. Kuikkien massamuutto kuuluu arktikan hienoimpiin. Hyvällä onnella toukokuun lopussa voi päästä näkemään jopa useiden satojen kuikkien muuton. Yhdessä hajaparvessa voi olla kymmeniä yksilöitä. Erityisen komeaksi muuton tekee kuikkaparven tapa pysytellä koko ajan muodoltaan samana, kun kuikkalaivueet etenevät upeina yksikköinä kohti Vienanmerta ja Siperiaa. Arktisilla alueilla pesivät kuikat muuttavat pesimäseuduilleen paljon meikäläisiä myöhemmin, sillä vielä kuun tässä vaiheessa jää pitää Venäjän pohjoisosien järvet otteessaan. Kuikkien mukana muuttaa myös kaakkureita, ja jos oikein onni potkaisee, parvesta voi löytää jääkuikan ja jopa amerikanjääkuikan.

 

Jatka lukemista

Risteymä olisi lentänyt Kesälahdelle asti

Vierailu viikon välein suunnilleen samoilla sijoilla antaa hyvän kuvan lintukevään vauhdikkaasta etenemisestä. Kun viikko sitten Enon Sarvingissa ja Pohjalla oli runsaasti sorsia ja kahlaajia, niin nyt tiistaina jäljellä esimerkiksi haapanoiden, tavien ja valkoviklojen määristä oli enää pieni osa. Sen sijaan tilalle oli ilmestynyt uusia lajeja, kuten käki, pensastasku, rantasipi, suokukko ja räystäspääsky. Ja lisää tulee käytännössä päivittäin. Samaan aikaan monet läpimuuttajat jättävät tältä keväältä hyvästit maakunnalle ja jatkavat eteenpäin pohjoista kohti. Tällainen laji on esimerkiksi järripeippo, joita on viime päivinä ollut Pohjois-Karjalassa todella suuria määriä pelloilla, pihoilla ja ruokintojen perkeillä. Pian niitä ei juurikaan enää näe, seuraavan kerran sitten syysmuuton aikaan. Kapustarintoja lepäilee ja ruokailee yhä kuivemmilla pellonosilla, mutta kohta nekin jatkavat matkaansa toki pienen osan jäädessä pesimään maakunnan soille. Suopöllö esitti tiistaina puolenpäivän aikoihin parastaan saalistuslennollaan Sarvingissa. Ilmeisestikin myyriä on seudulla jonkin verran tarjolla, sillä havaittujen suopöllön, sinisuohaukan ja tuulihaukkojen lisäksi irrallaan juoksennellut pystykorva roikotti myyrää hampaissaan Naurisojalla. Metsähanhien määrät ovat vähenemään päin samalla kun valkoposkihanhet vasta aloittelevat muuttoaan. Sepelhanhet tulevat viimeisinä, vasta toukokuun lopussa. Ne eivät jää maakunnan pelloille laiduntamaan, vaan muuttavat yli komeissa parvissa kohti Jäämerta ja sen rantoja. Metsähanhien joukosta on löydetty joitakin meri- ja lyhytnokkahanhea. Kuvassa vasemmalla oleva porkkananokkainen merihanhi laidunsi viime viikolla Paukkajan pellolla kuuden metsähanhen kanssa. Elämänpinnakin osui pitkästä aikaa kohdalle sunnuntaina. Parikkalasta löytynyttä amerikanhaapanaa piti käydä katsomassa, kun alkoi varmistua, ettei kyseessä ollut risteymä. Se oli muuten vain muutaman kilometrin päässä Kesälahden ja Pohjois-Karjalan rajasta. Niin tietenkin. Jos kyseessä olisi ollut risteymä, se olisi varmasti lentänyt Kesälahden puolelle.  

Elämäni langat

Kävin taannoisella Helsingin reissullani myös eräässä lankakaupassa, jota seuraan Facebookissa. Tämä liike, Villavyyhti, avasi Kangasalantiellä ovensa lokakuussa, mutta verkkokaupassa kauppaa taidettiin jo tehdä sitäkin ennen.  Minulle siitä mahdollisuudesta ei ole vielä ollut hyötyä: en vain voi ostaa lankoja hipelöimättä niitä ensin, tuntuma on niin tärkeä. Mahdollisuus päästä ihastelemaan netistä tuttuja lankoja omin käsin piti siis käyttää heti hyödyksi.

Onneksi olin juossut jo aamupäivän messuilla ihastellen kaikkea mahdollista, sillä kaupassa oli ihania lankoja ihanissa väreissä riitti enemmän kuin olisin osannut odottaakaan.  Ihania vihreitä, violetteja ja muita puhtaita ja kirkkaita värejä. Lankoja Suomesta ja kaukaa ulkomailta. Villaa, alpakkaa, silkkiä, puuvillaa, sekoitelankoja.  Ja miltä ne käsissä tuntuivatkaan!

Jatka lukemista

Sepelrastas ja tunturikiuruja

Harvalukuisten Lapin lintujen löytäminen muuttomatkallaan Pohjois-Karjalassa on aina sykähdyttävää. Keskiviikkona tässä asiassa kunnostauduttiin Enon Sarvingissa. Eikös se niin ollut, että Eno, Kaltimo ja monet muut sikäläiset paikannimet ovat Lappiin myöhemmin siirtyneiden ihmisten muinaista perua, ja Uimasalmen läpi uitettiin joskus poroja? Joka tapauksessa pellot vaaramaisemien katveessa tuntuvat olevan pohjoisten lajien mieleen. Ensin paikallinen lintuharrastaja löysi aamulla Otontuvan kohdilta räkätti- ja punakylkirastaiden joukosta sepelrastaskoiraan. Lintu oleili enimmäkseen pellossa nousten aika ajoin istumaan lähikoivuihin. Päivän mittaan rastaiden määrä paikalla väheni, ja siinä samalla katosi paikalta myös harvinainen sepelrastas. Puolenpäivän jälkeen paikalle saapuneet joensuulaisharrastajat eivät sepelrastasta onnistuneet enää näkemään. Lintuja, kuten rastaita, kottaraisia, västäräkkejä ja niittykirvisiä, oli kuitenkin alueella paljon, joten niitähän oli syytä jäädä katselemaan vähän tarkemmin. Sitkeys palkittiin, kun iltapäivän puolella urheilukentän ja nuorisoseurantalon lähimaastosta löytyi seitsemän kaunista tunturikiurua, nekin pysähtyneet lepäilemään ja ruokailemaan matkallaan Lappiin. Tunturikiurut haahuilivat välillä peltotiellä, välillä vielä osittain lumen peitossa olleella mullospellolla. Tunturikiuruja nähdään maakunnassa vuosittain, mutta aina kovin vähän. Laji on taantunut, ja seitsemän linnun parvea voi nykyisin sanoa jo suureksi. Kaunis, viheltävä kutsuääni erottui hyvin, vaikka taustalla soi voimakas kottaraisten, kulorastaiden, västäräkkien, niittykirvisten ja töyhtöhyyppien konsertti. Lintuja oli näkyvissä ja äänessä todella paljon. Juuri nyt maakunnassa vietetään kevään todellista lintujuhlaa. Vielä menee jonkin aikaa siihen, kunnes pellot sulavat kokonaan ja kuivuvat, jolloin ne pääosin myös muuttomatkallaan olevista linnuista tyhjenevät. Mitähän viikonloppuna ja vappuna mahtaakaan löytyä?

 

Hily-tiltaltti löytyi, pikkutikkaa ei

Lintukevät alkaa olla aivan parhaimmillaan, ja sen kyllä huomasi viikonloppuna maastossa. Kolme päivää tuli koluttua puskia ja pusikoita, metsiä ja pellonreunoja sekä sulapaikkoja, jotka tuntuivat laajenevan ihan silmissä. Hyönteisiä lenteli, kasvienversoja nousi maasta, ja monet olivat jo täydessä kukassa. Lunta oli vielä lähes kaikkialla, mutta se ei lintujen menoa enää estänyt. Västäräkit, pulmuset, töyhtöhyypät, niittykirviset ja monien muiden lintulajien runsaslukuiset edustajat hyppivät hangilla. Ja se äänimaisema... peipot, laulurastaat, punakylkirastaat, rautiaiset ja tiltaltit panivat sunnuntain auringossa parastaan. Uimaharjun ratapihalta löytynyt tiltaltti ei laulanut, mutta äänteli muuten kuuluvasti ja heleästi ”hi-ly” etsiessään ruokaa rannan pajupuskista. Tiira-havaintopalveluun pitikin syöttää havainto ”hily/hihku-äänisestä” tiltaltista, joka heti kiinnostavuudessaan pompahtikin etusivun ensimmäiseksi havainnoksi. Bloggaaja ei ole paljonkaan perillä siitä, mistä näissä hilyhihkuttaja-tiltalteissa on kysymys, mutta sellainen tuo yksilö joka tapauksessa oli. Ehkä lintutiede antaa joskus vastauksen tähänkin kysymykseen. Tiira-järjestelmään havaintoja syötetään ympäri maata juuri tähän aikaan vuodesta niin suuria määriä, että varsin nopeasti hily-tiltalttimme putosi kokonaan pois etusivun 25 tuoreimman, valtakunnallisesti mielenkiintoisen havainnon joukosta. Sekin kertoo siitä, miten paljon luonnossa ja lintumaailmassa juuri nyt tapahtuu. Iso osa linnuista on vasta palaamassa enemmän tai vähemmän pitkältä muuttomatkaltaan, kun taas joidenkin lajien pesimäpuuhat ovat jo pitkällä. Harakkapariskunta rakentaa tälläkin hetkellä pesää pihan tuijaan. Tikkojen rummutusinto alkaa vähitellen laantua, vaikka toki niitä yhä edelleen varsinkin aamuvarhaisella voi kuulla. Mistä tulikin mieleen, että vieläkään ei kohdalle ole Pohjois-Karjalassa osunut tämän vuoden aikana yhtään pikkutikkaa eikä harmaapäätikkaa. Valkoselkätikasta ja pohjantikasta havainnot sentään on jo tullut tehtyä, mutta ei noista kahdesta ensin mainitusta vähälukuisesta lajista. Nimensä mukaisesti pikkutikka on tikoista (selvästi) pienin, ja varmasti se on niistä myös vikkelin. Ja lajina yksi niistä, jonka soisi näkevänsä tai kuulevansa paljon nykyistä useammin.  

Yrttiä pukkaa sukasta

Muutamia hauskoja, yllättäviä ja käteviä käsityöideoita jäi mieleen muhimaan Helsingin kevään messuilta maaliskuun lopulta. Yksi tämänpäiväiseen takatalvioloon sopiva idea on Pienen ullakkopuodin villasukanvarsia muistuttavat purkinsuojukset (kuvassa).  Lämpimän ja kotoisen neuleen suojissa yrtitkin voivat hyvin, ja suojustahan voi aina vaihtaa sisustuksen värien mukaan.  Jos puikot kestävät käsissä, niin eikun kokeilemaan kotona. Jos ei, suojuksia voi tilata varmaan puodista.

 Minulle on jäänyt muutamista huovutetuista villapaidoista hihanpätkiä, joista voisi myös tehdä suojuksia. Pitänee kokeilla ideaa jossakin muodossa, sillä siinä vaan on jotakin niin veikeää.

Jatka lukemista

Metsähanhet matkasivat takaisin etelään

Ja niinhän siinä sitten kävi, muuttolinnut todella ryntäsivät Pohjois-Karjalaan viikonvaihteessa. Sen kuuli paremmin kuin näki: peippojen, mustarastaiden ja vihervarpusten konsertti kantautui voimakkaana korviin joka puolella. Muuttolintuja havaitakseen ei olisi tarvinnut kuin astua ovesta ulos tai vain avata ikkuna. Bloggaajan pihalla miellyttävin lauluääni on kuulunut perjantaista lähtien lapinsirkulle. Jostain syystä lapinsirkkukoiras on päättänyt viettää ainakin muutaman päivän pihapuissa, joissa se välillä paikkaa vaihtaen istuu, ja varsinkin aamuisin ja illansuussa laulaa oikein kauniisti. Maanantaiaamuna lapinsirkku ja muut pihan pikkulinnut valpastuivat jopa tavallista enemmän. Syy löytyi yhden koivun latvasta, jossa isolepinkäinen eli lapinharakka istui päivystämässä. Urpiaiset ja sinitiaiset ärhäköityivät eniten lepinkäisen havaittuaan. Pienet linnut kuuluvat isolepinkäisen ruokalistalle. Kaksi uutta pihapinnaa varsin yllättävistä lajeista siis, jos piha- tai muilla pinnoilla mitään merkitystä onkaan. Sunnuntain retkellä Enon maisemiin korviin ja kiikarin näkökenttään osui muuta kivaa: peukaloinen lauloi vanhan pahvitehtaan vanhassa metsässä, merimetso uiskenteli Uimasalmen sulassa ja isokäpylintu löytyi ilmeisesti reviiriltään Kuvassärkän mäntykankaalta. Miellyttävin kokemus oli kuitenkin katsella tuulihaukkaparia vanhalla pesimäpaikallaan Pohjassa. Naaras istui puun latvassa kuin odottaen jotain, ja kohta koiras lensi lähelle tehden kierroksen valittunsa ympärillä. Sitten koiras nousi muutaman metrin ylöspäin ja laskeutui sieltä pystysuoraan alas muutamaksi sekunniksi naaraan päälle. ”Pikkutuulihaukkoja” taitaa siis olla syntymässä Pohjan pellolla tänäkin kesänä... Jakojärvellä huomio kiinnittyi taivaalla lentäneisiin kuuteen isoon lintuun. Metsähanhiparvi teki muuttomatkaansa, mutta suunta olikin peltojonoa pitkin suoraan etelään. Lumiset maisemat lienevät saaneet hanhet väliaikaisesti perääntymään. Huonoa keliä onkin ennustettu lähiajoiksi, mutta kyllä se siitä taas kääntyy.

 

Västäräkit saapuivat jo

Liki kaksi viikkoa tuli vietettyä mukavan keväisissä merkeissä Salossa. Monet sen ja lähialueen lintupaikat tulivat ainakin päällisin puolin tutuiksi. Kevät oli rutkasti pitemmällä kuin Pohjois-Karjalassa jo sinne maaliskuun lopussa mennessä. Lintuja oli maastossa paljon ja monipuolisesti, lunta ei juuri nimeksikään. Kevät edistyi etelässäkin hyvin hitaasti, mutta joka päivä jokunen uusi muuttolintulaji osui kohdalle: niittykirvinen, västäräkki, haapana, haahka, jouhisorsa, metsähanhi, merihanhi, metsäviklo, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, kalasääski, selkälokki, kalalokki, kapustarinta, taivaanvuohi... ja niin poispäin. Pikkujoutsen oikein piti bongata Kaarinan Piikkiönlahdelta. Leskenlehdet värjäsivät penkat keltaisiksi, sinivuokot kukkivat Vaisakon luonnonsuojelualueella ja tyttöperhosia lenteli eri puolilla. Ja nyt tuo kaikki on käsillä myös täällä. Sään ja erityisesti öiden lämpeneminen on jo antanut vauhtia muuttolintujen saapumiseen Pohjois-Karjalaan. Lähipäivien aikana tapahtuu maakunnan lintumaailmassa ja luonnossa muutenkin todella paljon. Nokkosperhonenkin on jo ehditty nähdä Joensuussa. Västäräkistä sanotaan kesään olevan enää vähäsen. Pohjois-Karjalassa kevään ensimmäinen västäräkki nähtiin viime lauantaina, ja sen jälkeen havaintoja on tullut useistakin yksilöistä. Juuri nyt mittari näyttää seitsemää lämpöastetta ja tuntuu kuin tuo ”vähäsen” olisi totta. Pitkään ei mene siihenkään, kun ensimmäiset haarapääskyt nähdään Suomessa ja pian myös täällä. Luultavasti viimeistään ensi viikolla, vaikka vapun seudun perinteisiin lumisateisiin on vielä pari viikkoa aikaa. Ei tämän kevään kanssa silti taaskaan niin myöhässä olla.

Kukkia ja kattauksia

Paljon on hyvä, mutta enemmän on vielä parempi. Näin voisi tiivistää Helsingin Messukeskuksessa pari viikkoa sitten esiteltyjä kattauksia. Sisusta! - messuilla oli esillä runsaita, värikkäitä ja mielikuvituksellisia kattauksia pöytäasetelmineen. Nähdyt asetelmat eivät pyydelleet anteeksi eikä niiden yli tuntunut olevan tarkoituskaan jutella tiiviisti. Silti ne olivat aivan mahtavia. Ne sytyttivät raikkaudellaan, värikkyydellään ja runsaudellaan. Niissä oli aimo annos kevättä.

Myös osa kattauksista oli erittäin runsaita: välillä tuntui, että pöytäpintaa tai -liinaa jäänyt kaikkien koristeiden ja astioiden lomasta edes näkyviin. Ehkäpä asetelmien ja kattausten tekijätkin, sisustussuunnittelija Johanna Hiltunen ja floristi Sami Kolppanen, ovat  kyllästyneet talven lumisiin näkymiin. Ainakin minä kaipaan jo väriä elämään. Runsaista kattauksista mielenkiintoinen oli oli pinkki-mustasävytteinen kattaus, jossa oli käytetty runsaasti tupsukoristeita. Massana ne toivat kattaukseen paitsi juhlavuutta, säväyksen ilkikurisuutta - kaikkea ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti.

Jatka lukemista

Rautainen taivas, kuunatsit ja mediapeli

Suomalais-australialais-saksalainen tieteiskomedia Iron Sky on paukuttanut melko kovaa tulosta jo ensimmäisenä viikonloppunaan. Sen näki Pohjois-Euroopan avausviikonloppuna 250·000 ihmistä ja se tuotti noin 2,5 miljoonaa euroa. Iron Sky on elokuva, josta lehdistön on helppo ja mukava kirjoittaa. On nimittäin ihan varmaa, että kun otsikossa mainitsee sanan kuunatsi, lukija klikkaa linkkiä tai lukee jutun varmemmin, kuin jos siinä lukisi realistinen työläiskuvaus. Myös elokuvan tekohistoria, johon liittyy fanien mukaan otto leffan rahoittamiseen ja konkreettiseen tekemiseen sekä mainio traileri ovat lisänneet elokuvan mainetta ja näkyvyyttä mediassa. Siltikin olen varma, että suurin syy elokuvan saamaan huomioon on natsikortti. Kuunatsikortti. Sen takia onkin harmi, että itse elokuvassa natseista ei oteta kaikkea tehoa irti; natsit jäävät täysin sivurooliin, vaikka natsit sekoilemassa kuussa olisi aivan loputon huumorin lähde. Tämä on oire koko elokuvaa vaivaavasta ongelmasta. Iron Sky on täynnä mahtavia ideoita, kuten mustaihoisen muuttaminen valkoihoiseksi ja heittäminen Harlemiin. Jo yksin tästä lähtökohdasta olisi voinut repiä huumoria vaikka kuinka, samoin kuin oikean natsin ja uusnatsien kohtaamisesta, mutta kohtaukset ja ideat jäävät tyngiksi. Elokuvaan on yritetty ympätä mukaan jokainen vitsi ja viittaus ja internetläppä, mitä mieleen on tullut eikä mihinkään keskitytä kunnolla. Huumoria ei rakenneta rauhassa, vaan roiskitaan sinne tänne. Tämä tietysti kuuluu b-luokan elokuvien perinteeseen, mutta hyvää b-elokuvaa ei voi tehdä tarkoituksella. Se syntyy vahingossa ja yrittämättä, jos on syntyäkseen, kuten muissakin arvioissa on todettu. Toisaalta elokuvan pääkohderyhmänä ovat netin huumorisivustojen suurkuluttajat, joille nopeat vitsit ja loputon kierrättäminen ja viittaussuhteilla leikittely ovat itseisarvoja. Tästä huolimatta Iron Sky on mainio ja ennen kaikkea viihdyttävä elokuva. Mutta sen ympärillä vellova keskustelu on saanut itse elokuvaa humoristisempia piirteitä. Pahimman ylilyönnin teki Iltalehti, jonka toimittaja Juho Rissanen haukkui käytännössä kaikki muut suomalaiset elokuvantekijät surkeiksi luusereiksi ja korotti Iron Skyn ohjaajan Timo Vuorensolan messiaaniseksi hahmoksi, joka pelastaa suomalaisen elokuvan ja siinä samassa koko Suomen ja jonka tekemisiä ei saa arvostella. Kovinpa on Rissasen kansallinen itsetunto heikolla pohjalla, jos kuunatseista kertovaa scifipöllöilyä ei sai arvostella siinä missä mitä tahansa muuta elokuvaa – vain sen takia, että se on tehty osittain suomalaisin voimin. Kevyttä suhteellisuudentajua.