Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma

Hily-tiltaltti löytyi, pikkutikkaa ei

Lintukevät alkaa olla aivan parhaimmillaan, ja sen kyllä huomasi viikonloppuna maastossa. Kolme päivää tuli koluttua puskia ja pusikoita, metsiä ja pellonreunoja sekä sulapaikkoja, jotka tuntuivat laajenevan ihan silmissä. Hyönteisiä lenteli, kasvienversoja nousi maasta, ja monet olivat jo täydessä kukassa. Lunta oli vielä lähes kaikkialla, mutta se ei lintujen menoa enää estänyt. Västäräkit, pulmuset, töyhtöhyypät, niittykirviset ja monien muiden lintulajien runsaslukuiset edustajat hyppivät hangilla. Ja se äänimaisema... peipot, laulurastaat, punakylkirastaat, rautiaiset ja tiltaltit panivat sunnuntain auringossa parastaan. Uimaharjun ratapihalta löytynyt tiltaltti ei laulanut, mutta äänteli muuten kuuluvasti ja heleästi ”hi-ly” etsiessään ruokaa rannan pajupuskista. Tiira-havaintopalveluun pitikin syöttää havainto ”hily/hihku-äänisestä” tiltaltista, joka heti kiinnostavuudessaan pompahtikin etusivun ensimmäiseksi havainnoksi. Bloggaaja ei ole paljonkaan perillä siitä, mistä näissä hilyhihkuttaja-tiltalteissa on kysymys, mutta sellainen tuo yksilö joka tapauksessa oli. Ehkä lintutiede antaa joskus vastauksen tähänkin kysymykseen. Tiira-järjestelmään havaintoja syötetään ympäri maata juuri tähän aikaan vuodesta niin suuria määriä, että varsin nopeasti hily-tiltalttimme putosi kokonaan pois etusivun 25 tuoreimman, valtakunnallisesti mielenkiintoisen havainnon joukosta. Sekin kertoo siitä, miten paljon luonnossa ja lintumaailmassa juuri nyt tapahtuu. Iso osa linnuista on vasta palaamassa enemmän tai vähemmän pitkältä muuttomatkaltaan, kun taas joidenkin lajien pesimäpuuhat ovat jo pitkällä. Harakkapariskunta rakentaa tälläkin hetkellä pesää pihan tuijaan. Tikkojen rummutusinto alkaa vähitellen laantua, vaikka toki niitä yhä edelleen varsinkin aamuvarhaisella voi kuulla. Mistä tulikin mieleen, että vieläkään ei kohdalle ole Pohjois-Karjalassa osunut tämän vuoden aikana yhtään pikkutikkaa eikä harmaapäätikkaa. Valkoselkätikasta ja pohjantikasta havainnot sentään on jo tullut tehtyä, mutta ei noista kahdesta ensin mainitusta vähälukuisesta lajista. Nimensä mukaisesti pikkutikka on tikoista (selvästi) pienin, ja varmasti se on niistä myös vikkelin. Ja lajina yksi niistä, jonka soisi näkevänsä tai kuulevansa paljon nykyistä useammin.  

Yrttiä pukkaa sukasta

Muutamia hauskoja, yllättäviä ja käteviä käsityöideoita jäi mieleen muhimaan Helsingin kevään messuilta maaliskuun lopulta. Yksi tämänpäiväiseen takatalvioloon sopiva idea on Pienen ullakkopuodin villasukanvarsia muistuttavat purkinsuojukset (kuvassa).  Lämpimän ja kotoisen neuleen suojissa yrtitkin voivat hyvin, ja suojustahan voi aina vaihtaa sisustuksen värien mukaan.  Jos puikot kestävät käsissä, niin eikun kokeilemaan kotona. Jos ei, suojuksia voi tilata varmaan puodista.

 Minulle on jäänyt muutamista huovutetuista villapaidoista hihanpätkiä, joista voisi myös tehdä suojuksia. Pitänee kokeilla ideaa jossakin muodossa, sillä siinä vaan on jotakin niin veikeää.

Jatka lukemista

Metsähanhet matkasivat takaisin etelään

Ja niinhän siinä sitten kävi, muuttolinnut todella ryntäsivät Pohjois-Karjalaan viikonvaihteessa. Sen kuuli paremmin kuin näki: peippojen, mustarastaiden ja vihervarpusten konsertti kantautui voimakkaana korviin joka puolella. Muuttolintuja havaitakseen ei olisi tarvinnut kuin astua ovesta ulos tai vain avata ikkuna. Bloggaajan pihalla miellyttävin lauluääni on kuulunut perjantaista lähtien lapinsirkulle. Jostain syystä lapinsirkkukoiras on päättänyt viettää ainakin muutaman päivän pihapuissa, joissa se välillä paikkaa vaihtaen istuu, ja varsinkin aamuisin ja illansuussa laulaa oikein kauniisti. Maanantaiaamuna lapinsirkku ja muut pihan pikkulinnut valpastuivat jopa tavallista enemmän. Syy löytyi yhden koivun latvasta, jossa isolepinkäinen eli lapinharakka istui päivystämässä. Urpiaiset ja sinitiaiset ärhäköityivät eniten lepinkäisen havaittuaan. Pienet linnut kuuluvat isolepinkäisen ruokalistalle. Kaksi uutta pihapinnaa varsin yllättävistä lajeista siis, jos piha- tai muilla pinnoilla mitään merkitystä onkaan. Sunnuntain retkellä Enon maisemiin korviin ja kiikarin näkökenttään osui muuta kivaa: peukaloinen lauloi vanhan pahvitehtaan vanhassa metsässä, merimetso uiskenteli Uimasalmen sulassa ja isokäpylintu löytyi ilmeisesti reviiriltään Kuvassärkän mäntykankaalta. Miellyttävin kokemus oli kuitenkin katsella tuulihaukkaparia vanhalla pesimäpaikallaan Pohjassa. Naaras istui puun latvassa kuin odottaen jotain, ja kohta koiras lensi lähelle tehden kierroksen valittunsa ympärillä. Sitten koiras nousi muutaman metrin ylöspäin ja laskeutui sieltä pystysuoraan alas muutamaksi sekunniksi naaraan päälle. ”Pikkutuulihaukkoja” taitaa siis olla syntymässä Pohjan pellolla tänäkin kesänä... Jakojärvellä huomio kiinnittyi taivaalla lentäneisiin kuuteen isoon lintuun. Metsähanhiparvi teki muuttomatkaansa, mutta suunta olikin peltojonoa pitkin suoraan etelään. Lumiset maisemat lienevät saaneet hanhet väliaikaisesti perääntymään. Huonoa keliä onkin ennustettu lähiajoiksi, mutta kyllä se siitä taas kääntyy.

 

Västäräkit saapuivat jo

Liki kaksi viikkoa tuli vietettyä mukavan keväisissä merkeissä Salossa. Monet sen ja lähialueen lintupaikat tulivat ainakin päällisin puolin tutuiksi. Kevät oli rutkasti pitemmällä kuin Pohjois-Karjalassa jo sinne maaliskuun lopussa mennessä. Lintuja oli maastossa paljon ja monipuolisesti, lunta ei juuri nimeksikään. Kevät edistyi etelässäkin hyvin hitaasti, mutta joka päivä jokunen uusi muuttolintulaji osui kohdalle: niittykirvinen, västäräkki, haapana, haahka, jouhisorsa, metsähanhi, merihanhi, metsäviklo, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, kalasääski, selkälokki, kalalokki, kapustarinta, taivaanvuohi... ja niin poispäin. Pikkujoutsen oikein piti bongata Kaarinan Piikkiönlahdelta. Leskenlehdet värjäsivät penkat keltaisiksi, sinivuokot kukkivat Vaisakon luonnonsuojelualueella ja tyttöperhosia lenteli eri puolilla. Ja nyt tuo kaikki on käsillä myös täällä. Sään ja erityisesti öiden lämpeneminen on jo antanut vauhtia muuttolintujen saapumiseen Pohjois-Karjalaan. Lähipäivien aikana tapahtuu maakunnan lintumaailmassa ja luonnossa muutenkin todella paljon. Nokkosperhonenkin on jo ehditty nähdä Joensuussa. Västäräkistä sanotaan kesään olevan enää vähäsen. Pohjois-Karjalassa kevään ensimmäinen västäräkki nähtiin viime lauantaina, ja sen jälkeen havaintoja on tullut useistakin yksilöistä. Juuri nyt mittari näyttää seitsemää lämpöastetta ja tuntuu kuin tuo ”vähäsen” olisi totta. Pitkään ei mene siihenkään, kun ensimmäiset haarapääskyt nähdään Suomessa ja pian myös täällä. Luultavasti viimeistään ensi viikolla, vaikka vapun seudun perinteisiin lumisateisiin on vielä pari viikkoa aikaa. Ei tämän kevään kanssa silti taaskaan niin myöhässä olla.

Kukkia ja kattauksia

Paljon on hyvä, mutta enemmän on vielä parempi. Näin voisi tiivistää Helsingin Messukeskuksessa pari viikkoa sitten esiteltyjä kattauksia. Sisusta! - messuilla oli esillä runsaita, värikkäitä ja mielikuvituksellisia kattauksia pöytäasetelmineen. Nähdyt asetelmat eivät pyydelleet anteeksi eikä niiden yli tuntunut olevan tarkoituskaan jutella tiiviisti. Silti ne olivat aivan mahtavia. Ne sytyttivät raikkaudellaan, värikkyydellään ja runsaudellaan. Niissä oli aimo annos kevättä.

Myös osa kattauksista oli erittäin runsaita: välillä tuntui, että pöytäpintaa tai -liinaa jäänyt kaikkien koristeiden ja astioiden lomasta edes näkyviin. Ehkäpä asetelmien ja kattausten tekijätkin, sisustussuunnittelija Johanna Hiltunen ja floristi Sami Kolppanen, ovat  kyllästyneet talven lumisiin näkymiin. Ainakin minä kaipaan jo väriä elämään. Runsaista kattauksista mielenkiintoinen oli oli pinkki-mustasävytteinen kattaus, jossa oli käytetty runsaasti tupsukoristeita. Massana ne toivat kattaukseen paitsi juhlavuutta, säväyksen ilkikurisuutta - kaikkea ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti.

Jatka lukemista

Rautainen taivas, kuunatsit ja mediapeli

Suomalais-australialais-saksalainen tieteiskomedia Iron Sky on paukuttanut melko kovaa tulosta jo ensimmäisenä viikonloppunaan. Sen näki Pohjois-Euroopan avausviikonloppuna 250·000 ihmistä ja se tuotti noin 2,5 miljoonaa euroa. Iron Sky on elokuva, josta lehdistön on helppo ja mukava kirjoittaa. On nimittäin ihan varmaa, että kun otsikossa mainitsee sanan kuunatsi, lukija klikkaa linkkiä tai lukee jutun varmemmin, kuin jos siinä lukisi realistinen työläiskuvaus. Myös elokuvan tekohistoria, johon liittyy fanien mukaan otto leffan rahoittamiseen ja konkreettiseen tekemiseen sekä mainio traileri ovat lisänneet elokuvan mainetta ja näkyvyyttä mediassa. Siltikin olen varma, että suurin syy elokuvan saamaan huomioon on natsikortti. Kuunatsikortti. Sen takia onkin harmi, että itse elokuvassa natseista ei oteta kaikkea tehoa irti; natsit jäävät täysin sivurooliin, vaikka natsit sekoilemassa kuussa olisi aivan loputon huumorin lähde. Tämä on oire koko elokuvaa vaivaavasta ongelmasta. Iron Sky on täynnä mahtavia ideoita, kuten mustaihoisen muuttaminen valkoihoiseksi ja heittäminen Harlemiin. Jo yksin tästä lähtökohdasta olisi voinut repiä huumoria vaikka kuinka, samoin kuin oikean natsin ja uusnatsien kohtaamisesta, mutta kohtaukset ja ideat jäävät tyngiksi. Elokuvaan on yritetty ympätä mukaan jokainen vitsi ja viittaus ja internetläppä, mitä mieleen on tullut eikä mihinkään keskitytä kunnolla. Huumoria ei rakenneta rauhassa, vaan roiskitaan sinne tänne. Tämä tietysti kuuluu b-luokan elokuvien perinteeseen, mutta hyvää b-elokuvaa ei voi tehdä tarkoituksella. Se syntyy vahingossa ja yrittämättä, jos on syntyäkseen, kuten muissakin arvioissa on todettu. Toisaalta elokuvan pääkohderyhmänä ovat netin huumorisivustojen suurkuluttajat, joille nopeat vitsit ja loputon kierrättäminen ja viittaussuhteilla leikittely ovat itseisarvoja. Tästä huolimatta Iron Sky on mainio ja ennen kaikkea viihdyttävä elokuva. Mutta sen ympärillä vellova keskustelu on saanut itse elokuvaa humoristisempia piirteitä. Pahimman ylilyönnin teki Iltalehti, jonka toimittaja Juho Rissanen haukkui käytännössä kaikki muut suomalaiset elokuvantekijät surkeiksi luusereiksi ja korotti Iron Skyn ohjaajan Timo Vuorensolan messiaaniseksi hahmoksi, joka pelastaa suomalaisen elokuvan ja siinä samassa koko Suomen ja jonka tekemisiä ei saa arvostella. Kovinpa on Rissasen kansallinen itsetunto heikolla pohjalla, jos kuunatseista kertovaa scifipöllöilyä ei sai arvostella siinä missä mitä tahansa muuta elokuvaa – vain sen takia, että se on tehty osittain suomalaisin voimin. Kevyttä suhteellisuudentajua.

Pitsaa ja skumppaa

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa pitsaa italialaisittain. Ero suomalaiseen pitsaan on se, että pohja on todella ohut ja täytteitä on hyvin vähän. Ohje on yksinkertainen ja nopea, mutta lopputulos aivan rautaa. Uuniin laitetaan vain tomaattikastikkeella ja mozzarellalla täytetty ja mahdollisimman ohut pohja. Ilmakuivattu kinkku ja rucola laitetaan pitsaan vasta sen tultua uunista. Ilmakuivattu kinkku on niin ohutta, että tulikuuma pitsa kypsentää sitä aivan riittävästi. Koko komeus kruunataan sormisuolalla ja oliiviöljylurauksella. Tällä kertaa en jaksanut tehdä tomaattikastiketta itse, vaan sotkin sekaisin tomaattipyrettä, ketsuppia, suolaa, mustapippuria ja sokeria. Toki pitsa olisi vieläkin parempaa, jos kuullottaisi pari sipulia ja valkosipulinkynttä ja keittelisi niitä tuoreiden tomaattien kanssa ja ajaisi lopuksi soosin tasaiseksi, mutta siihen menisi jo paljon pidempi aika.

Tällä kertaa ruokajuomana toimi ihan shampanja, vaikka Italiassa pitsa syödään yleensä oluen kanssa. Testissä oli vuoden viiniksi valittu shampanja, jolla juhlimme ystävän talokauppoja, normaalisti tuollaiseen retosteluun ei ole varaa. Champagne Pannier oli kuitenkin lievä pettymys; melko rypälemäinen ja ei kovin raikas. Keskihintainen cavakin ajaa mielestäni tuon tuotteen ohi, mutta en kyllä ole mikään kuplivan asiantuntija enkä suurkuluttaja.

Jatka lukemista

Ihanilla kevätmessuilla

Torstaina Helsingin Messukeskuksessa avautui jälleen Oma piha -messut, jotka vuorottelevat keväisin Kevätpuutarha-messujen kanssa. Messuanti on monipuolinen, joten jos viikonlopuksi ei ole mitään ohjelmassa, niin kannattaa kysäistä, vieläkö VR:n halpoja junamatkoja pääkaupunkiseudulle on tarjolla. Tosin fiksu tulee autolla, jolla saa kotiin kuljetettua kaikki ne ihanuudet, joita täällä on tarjolla yllin kyllin taimina, siemeniä, sipuleina ja leikkokukkina - muista tykötarpeista puhumattakaan.

Tänä aamuna Pasilassa paistoi keväisen lämpimästi aurinko, ja luntakin on enää siellä täällä, joten kevätfiilistä on tarjolla messuhallin ulkopuolellakin. Kaikilla neljillä nyt yhtäaikaa olevilla messuilla on yhteensä noin 630 näytteilleasettajaa, ja messuosastot kattavat 17 000 neliömetriä. Pohjoiskarjalaisiakin toimijoita on paikalla, joten kuulumisia voi käydä vaihtamassa tuttujen kanssa ainakin Viinijärven Kiven, Visitkarelia.fi:n, Artic storen tai liperiläisen leipomon osastolla. Nämä bongasin messuhallin käytäviltä, muitakin lienee paikalla.

Jatka lukemista

Lintuvisa käynnistyy lauantaina

Jo perinteeksi muodostunut Karjalaisen keväinen lintuvisa käynnistyy jälleen lauantaina 31.3. paperilehdessä ja verkko-Karjalaisessa. Tällä kertaa kilpailu on kuusiviikkoinen: joka lauantai julkaistaan kuva tunnistettavasta lintulajista. Kisassa arvotaan viikkopalkintoja, ja pääpalkintona on eniten oikeita vastauksia saaneiden kesken arvottava kiikari. Lintuvisan suosio on ollut keväästä toiseen erinomainen, ja runsaasti vastauksia toivotaan jälleen luonnosta kiinnostuneilta lukijoiltamme. Kuvissa esiintyvät linnut eivät ole kovin vaikeita tunnistettavia, mutta vaikeusastetta pyritään nostamaan hieman kisan edetessä. Lintukevät on edennyt Pohjois-Karjalassa tahmeasti, ja ero eteläiseen Suomeen on tällä hetkellä jopa tavallista jyrkempi. Lumipeite ei ota sulaakseen täkäläisillä pelloilla, ja senpä vuoksi muuttolintujen tulo on pysähtynyt muutaman sadan kilometrin päähän. Ainoastaan vesistöjen sulapaikat sekä Kontiosuon jätekeskus Joensuussa ovat tähän mennessä houkutelleet lähinnä lokkeja ja vesilintuja. Harmaalokkeja pyöriskelee Joensuussa jo useita satoja. Kiurut ja töyhtöhyypät esimerkiksi loistavat vielä poissaolollaan maakunnasta, kun taas lähes lumettomassa Etelä-Suomessa niitä on vaikka kuinka paljon. Mutta kyllä ne pian tännekin saapuvat, yhtä runsaslukuisina kuin aiempinakin keväinä. Lintujen käyttäytyminen on täälläkin kovin keväistä: viherpeipot esittävät taidokasta soidinlentoaan ja laulavat täyttä päätä, korpit taituroivat korkealla ilmassa, ja harakat ja varikset kantavat risuja nokassaan rakentaessaan pesiä. Kuvassa oleva valkoselkätikka kuuluu sekin lajeihin, jotka ovat käynnistelemässä pesimäpuuhiaan. Koiraaksi linnun tunnistaa punaisesta päälaesta. Valkoselkätikkakuva ei ole lintuvisaan kuuluva kuva, eikä niitä tässä blogissa julkaistakaan. Tunnistettavat kuvat löytyvät siis Karjalaisen sekä paperi- että omalta paikaltaan lehden nettiversiosta lauantaista 31.3. alkaen. Tunnistelemisiin!  

Kiurua ja sarvipöllöä odotellessa

Viikonloppuna pääsi pistäytymään parina päivänä Salon maineikkaalla Halikonlahdella, jossa on vuosien mittaan nähty vaikka mitä harvinaisuuksiakin. Tällä kertaa sellaisia ei silmiin sattunut, mutta lintuja kyllä riitti: kymmenittäin kiuruja ja töyhtöhyyppiä, muutamia kanadanhanhia, mustarastaita siellä täällä ja sokerina pohjalla kaksi sarvipöllöä, joista toinen lentelee oheisessa kuvassa. Sarvipöllöstä ei ole tehty Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella vielä ainuttakaan havaintoa tänä vuonna, mutta vuorenvarmasti pian tehdään. ”Sarvarin” voi nähdä saalistuslennossa pellon yllä todennäköisimmin hämärän aikaan tai sitten yöaikaan kuulla sen tasaisen soidinhuhuilun: ”huu... huu... huu... huu... huu...”. Luonto oli muutenkin Varsinais-Suomessa kovin keväinen: pikkutikka kiikitteli soidinääntään, punarinta lauloi aamuvarhaisella täyttä päätä. Sepelkyyhky lensi tien päällä ja innostui sekin hetken päästä laulamaan. Tätä maanantai-iltana kirjoittaessa Joensuussa sataa pyryttää vaihteeksi lunta, sitä on tullut taas useita senttejä. Toinen iltapäivälehti julisti etusivullaan tänään, että nyt se kevät sitten tämän viikon lopulla tulee. Saapa nähdä, tuleeko vielä viikonloppunakaan, mutta kyllä se sieltä vielä tulee. Uusi lumihan on vanhan surma, päivä pitenee pitenemistään ja pian se aurinkokin taas ilmestyy näkyviin. Muuttolinnuista tehdään täälläkin kaiken aikaa uusia havaintoja, vaikka esimerkiksi etelärannikolla jo runsaslukuista kiurua ei ole vielä maakunnassa tänä keväänä tavattu. Harmaalokkien määrä Kontiosuon jätekeskuksessa ja Karsikon sulassa on lähennellyt jo kahtasataa, joutsenia on tavattu siellä täällä ympäri maakuntaa ja ensimmäinen telkkä ilmestyi pari päivää sitten Pielisjoen sulaan Joensuun keskustassa. Eikä siihen mene enää pitkä aika, kun ensimmäiset tyttö- ja nokkosperhoset lähtevät lentoon, leskenlehdet nousevat ja kärpäset ilmestyvät ikkunoille.