Tiistai, 26.1.2021 
Joonatan
Shakki

Bederdin uudessa seurassaan heti pikashakkivoittoon

  • Karjalainen

Lauri Bederdin siirtyi Järvenpään Shakkikerhosta Joensuun SK:n riveihin täksi kaudeksi. Joensuuhun muuttanut Bederdin osoitti heti syyskuun pikashakkiturnauksessa vahvuuslukunsa oikeellisuuden.

Bederdinin ykkössija varmistui tosin vasta viimeisen kierroksen keskinäisessä voittopelissä Marko Jönhedeä vastaan, sillä tämäkin pelasi hienon kisan. Bederdinin ainoa pistemenetys oli tasapeli Tuomo Paulaston kanssa.

Vuosikilpailua yhä johtava Teemu Honkanen jäi tällä kertaa seitsemänneksi.

B-sarjan voitti Pekka Myllynen. Hänen takanaan nuoret miehet Eetu Torvinen ja Miska Kärki sekä kokenut lieksalainen Timo Piironen jäivät vain puoli pistettä.

Kärjen ja Torvisen uudet ennätykset ovat 1624 ja 1612. Kolmas ennätykseensä pystynyt nuorukainen oli Alexei Antonov, jonka 71 pisteen parannus kantoi lukuun 1455.

Kärki on parantanut tänä vuonna ennätystään 309 pistettä ja Antonovkin 251 pistettä. Vain kahdeksan pelaajaa on viimeisten 40 vuoden aikana yltänyt Kärkeä parempaan yhtenä vuotena.

Mukana oli 31 pelaajaa ja A-sarjan keskivahvuus 1834 oli vuoden korkein.

A-sarja, 16 pelaajaa, keskivahvuus 1834: 1) Bederdin 14,5 /15, 2) Jönhede 13, 3) Amjad Al Hajaj 12, 4) Heikki Arppi 10, 5) Juha Kettunen 9 (vertailu 51,5), 6) Tapani Mustonen 9 (49,5), 7) Honkanen 8,5, 8) Tuomo Turunen 7,5, 9) Paulasto 7, 10) Pasi Fränti 6,5, 11) Risto Niemelä 5,5, 12) Tauno Pääkkönen 4,5, 13) Slawomir Gorzynski 4 (22), 14) Antero Astikainen 4 (17,5), 15) Kai Mäkinen 3,5, 16) Markus Laakkonen 1,5.

B-sarja, 15 pelaajaa, keskivahvuus 1465: 1) Myllynen 11 /14, 2) Piironen 10,5 (70,75), 3) Torvinen 10,5 (67,75), 4) Kärki 10,5 (59,75), 5) Simo Hiltunen 9,5, 6) Pentti Viitikko 9 (46,5), 7) Antonov 9 (44,5), 8) Hannu Tapanainen 8,5, 9) Jari Heino 8, 10) Samuel Laukkanen 5, 11) Nikolai Dimov 3,5, 12) Mahammad Bashirov 3 (15), 13) Gennadi Targiiainen 3 (11), 14) Kimmo Vauhkonen 3 (7,5), 15) Mohammed Mahmoud 1.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu /50 pelaajaa: 1) Honkanen 76,5 pistettä /5 osakilpailua, 2) Jönhede 71 /4, 3) Kettunen 64,5 /5, 4) Mustonen 60 /5, 5) Al Hajaj 58,5 /4, 6) Niemelä 50,5 /5, 7) Arppi 41 /4, 8) Kärki 33,5 /5, 9) Turunen 33 /3, 10) Piironen 33 /5, 11) Laakkonen 32,5 /5, 12) Mäkinen 31 /4, 13) Jari Åke 30 /2, 14) Paulasto 28 /5, 15) Torvinen 27,5 /5, 16) Jari Toivanen 27 /4, 17) Slawomir Gorzynski 26 /5, 18) Heino 22,5 /5, 19) Myllynen 20,5 /3, 20) Bederdin 19 /1, 21) Astikainen 19 /3, 22) Pääkkönen 19 /4.

Vahvuus alle 1700 /34 pelaajaa: 1) Kärki, 2) Piironen, 3) Mäkinen, 4) Torvinen, 5) Toivanen, 6) Heino, 7) Myllynen, 8) Astikainen, 9) Viitikko 18 /3, 10) Hiltunen 16 /4, 11) Tapanainen 14,5 /5, 12) Targiiainen 14 /5, 13) Kalevi Munne 13,5 /2, 14) A.Antonov 13,5 /4, 15) Nikolai Antonov 12 /2.

 

Viikon peli
Joensuun shakkikerhon kakkosjoukkue vieraili Kuopiossa pelaamassa Seinäjoen ja Oulun shakkikerhoja vastaan 2. divisioonan sarjakierroksilla. Joensuun Jari Åken voitto Oulun Timo Nisulasta päättyi näppärään mattikuvioon.

Nisula-Åke, 0-1, Kuopio, 12.9.2020, Caron-Kannin puolustus, vaihtomuunnelma  (B13), kommentit Tapani Mustonen.

1.e4 c6 2.d4 d5 3.exd5 cxd5 4.Ld3 Rc6 5.c3 g6 6.Lf4 Lg7 7.Rf3 Rf6 8.O-O O-O 9.Te1 Rh5

Luonnollinen lähetin peruutus 11.Le3 säilyttäisi valkean avausedun.  Paluulle lähtöpaikkaan ei löydy perusteita.

10.Lc1?! Dd6 11.g3?!

Tämäkin siirto tuntuu turhalta kuningasaseman heikentämiseltä.

11...f5 12.Le2 f4!

Musta käy suoraviivaisesti avauksen löysästi pelanneen valkean kimppuun.

13.Re5 fxg3 14.fxg3?

Musta lyö f-sotilaalla ja antaa valkealle jo nopean voittomahdollisuuden. Huomattavasti parempi on 14.hxg3

14.Lxe5 15.dxe5 Dc5+ 16.Kh1

 

Musta voittaisi nyt nopeasti alkaen siirrolla 16...Lh3!. Jatkossa musta ottaa f2-ruudun haltuunsa daamilla tai tornilla ja toinenkin torni saapuu nopeasti f-linjalle. Kehityksessä jälkeen jäänyt valkea on avuton näille valkean toimille.

16...d4? 17.Db3+!

Mustalta jäi ilmeisesti huomaamatta valkean shakkaus ja daaminvaihtotarjous, joiden seurauksena peli lähes tasoittuu.

17... Kg7 18.Db5 Dxb5 19.Lxb5 dxc3 20.bxc3 Le6 21.Lxc6 bxc6 22.Le3 Tad8 23.Lxa7 Td3 24.Kg1

Tietokone suosittelee jo nyt vahvasti ratsun uhrausta 24...Rxg3!?. Ihmisaivoilla on kuitenkin hankala laskea uhrausta loppuun saakka.

24...Ld5 25.Lf2 Tb8  26.a4 Tb2

Valkean puolustustehtävä on vaikea, muttei mahdoton. Torni pitäisi siirtää e1:stä c1:een, jotta lähetti pääsee tarvittaessa e1:een. Ja mikäli valkea antaa mahdollisuuden, siirretään heti ratsu d2:een. Tällainen uudelleenjärjestely pysäyttäisi mustan hyökkäyksen. Valkea kuitenkin ymmärrettävästi etenee a-sotilaalle, jolloin mustalle tulee kiire hyökkäyksessään.

27.a5 Tf3 28.Ld4

28...Txg3+!

29.hxg3 Rxg3X olisi kaunis loppu pelille.

29.Kf1 Lc4+ (0-1)

Katso peli Java-laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:
http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2020/js200925.htm

 

Sommitelma

ChessTempo (http://chesstempo.com/chess-tactics.html)

Sommitelma (VS) (12+12)

Mustan siirron 0...De6 jälkeen valkea ei voi lyödä mustan daamia, koska musta voittaisi sotilaan jatkon 1.dxe6 Txd1+ jälkeen. Miten valkea jatkaa?

Ratkaisu: 0...De6 1.Dd4! (uhkaa mattia ja lähettiä) Lxd4 2.dxe6 Lxc3 3.exd7 ja valkea voitti laadun.

 

Kuukauden tehtävä

Janne Syväniemi

1.palk. ST:n syyspäivät 2019, "Tehtäväniekka 4", 2019

2 siirron matti hhh (9+8)

Suomen Tehtäväniekkojen raati valitsi yllä olevan tehtävän vuoden 2019 suomalaiseksi shakkitehtäväksi.

Ratkaisu:
1. De3!
(2.Rf3#)

1... R6~ 2. R(x)f7#

1... Rxe3 2. f4##

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi