Valkoisten kaupunki menestyy ja houkuttelee rotuerottelun virallisesti taakseen jättäneessä Etelä-Afrikassa

Hieman etäämmältä katsottuna Orania on kuin mikä tahansa eteläafrikkalainen pikkukaupunki. Itse kaupunkiin saavuttua ei kestä kauaa, kun kävijä huomaan eron normaaliin: kaikki, siis aivan kaikki, ovat valkoihoisia. Etelä-Afrikan apartheidajan oranssivalkosiniset liput lepattavat tuulessa.

Valkoisten ylivaltaa kannattavien oma pikku leikkikenttä? Epätoivoinen yritys kääntää kelloa takaisin päin rotuerotteluaikaan? Ei suinkaan, vakuuttavat oranialaiset.

–  Ihmiset, jotka eivät näe yksiäkään mustia kasvoja, ajattelevat, että näiden tyyppien täytyy olla rasisteja. Nimenomaan niin asia ei ole, sanoo ensimmäisten joukossa kaupunkiin asettunut Wynand Boshoff.

Oranian asukkaat kehuvat päinvastoin karttavansa Etelä-Afrikassa yleistä käytäntöä, missä valkoihoisten ylellisten esikaupunkiasuntojen puutarhoja hoitavat ja lattioita kuuraavat mustaihoiset pienipalkkaiset työntekijät.

–  Me teemme kaikki työt itse, puutarhoista talojen siivoukseen ja vessoista rakentamiseen, sanoo kaupungin tiedottaja Joost Strydom.

Kaikki halutaan hoitaa itse, jopa oma valuutta löytyy

Oranian kaupungin tarina alkoi samaan aikaan kun Etelä-Afrikan pahamaineinen apartheidhallinto tuli tiensä päähän 1990-luvun alussa. Perustuslain suoman mahdollisuuden turvin joukko valkoihoisia afrikaanereita – 1600-luvun hollantilaisten siirtolaisten jälkeläisiä – osti palan joenvarsimaata syrjäiseltä Karoon alueelta.

Perustuslaki antoi uudisasukkaille oikeuden perustaa yksityisen kaupungin, joka toimii paljolti erillään maan muusta hallinnosta ja käyttää muun muassa omaa valuuttaansa oraa. Sen arvo on tosin täsmälleen sama kuin Etelä-Afrikan randin.

Lisää omavaraisuutta ympäröivästä yhteiskunnasta haetaan kehittämällä aurinkoenergiaa.

Kaupunginisien mukaan vapaus tuo vastuuta hoitaa asiat niin, etteivät Etelä-Afrikan krooninen rikollisuus, energiaongelmat ja toimimaton hallinto kiusaa kaupunkilaisia.

Oranian asukkaat saavat valita uudet kaupunkilaisensa itse. Hakijat arvioidaan, ja heidän pitää sitoutua yhteisön arvoihin ja tavoitteisiin. Rikosrekisteriä ei saa olla.

–  Tämä on kuin solmisi avioliiton, Styrdom kuvailee.

Boshoffin mukaan ei ole olemassa mitään muodollista estettä sille, että myös mustaihoiset anoisivat lupaa asettua asumaan kaupunkiin – kukaan vaan ei ole hänen mukaansa toistaiseksi tehnyt niin.

"Tässä on jonkinlainen menestystarina"

Oranialaisten perusteluiden uskottavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta kaupunki on herättänyt joka tapauksessa paljon kiinnostusta. Talous kukoistaa ja asukasluku on kymmenkertaistunut alkuperäisestä noin 2  500:aan. Orania houkuttele vuosittain jopa 10  000 vierailijaa, ja matkailu on kaupungin tärkeä tulonlähde.

Kaupungin läheiselle kukkulalle on kerätty afrikaanereiden historiasta kertovia patsaita, joiden omistajat halusivat päästä niistä eroon apartheidajan päätyttyä.

Rikollisuuden vaivaamille eteläafrikkalaisille näky aitaamattomista, hyvin hoidetuista pihoista sekä kaduilla rauhassa hölkkäävistä aikuisista ja pyöräilevistä lapsista, voi kieltämättä olla houkutteleva.

Myös kaupunkiin naapurialueelta "diplomaattisen" vierailun tehnyt, Tswanga-kansaan kuuluva päällikkö Gaboilelwe Moroka myöntää, että Oranialla on ansionsa.

–  Olipa se oikein tai väärin, niin tässä on jonkinlainen menestystarina. On valitettavaa, että nämä asiat ovat niin ylipolitisoituneita, hän sanoo.

Boshoffin mukaan valkoiset afrikaanerit perustivat Oranian, koska he tarvitsivat paikan, jota kutsua kodiksi.

–  Jokaisella Etelä-Afrikan heimolla ja klaanilla on paikka, jota ne pitävät kiintopisteenään, hän perustelee.

58-vuotias entinen hallituksen työntekijä Ranci Pizer muutti Oraniaan pääkaupungista Pretoriasta joulukuussa.

–  Tämä on yhteisö, jossa voin ilmaista itseäni oman kulttuurini kautta, hän kuvailee.

Mandela teellä apartheidin pääarkkitehdin lesken kanssa

Boshoff on oikeistolainen kansanedustaja Etelä-Afrikan parlamentissa, ja hänellä on vahva henkilökohtainen side rotuerotteluajan politiikkaan. Boshoffin isoisä on apartheidlakien pääarkkitehtina pidetty Hendrik Verwoerd, joka toimi maan pääministerinä vuosina 1958–66.

Verwoerdin leski Betsie Verwoerd vietti viimeiset vuotensa Oraniassa. Vuonna 1995 hänen luonaan vieraili maan presidentiksi noussut ja sovintoa kansanryhmien välille rakentanut Nelson Mandela. Kaksikko joi teetä kupeista, joita esitellään vieläkin Verwoerdin entisessä talossa Oraniassa.

Oranian lisäksi Etelä-Afrikassa on myös toinen itsenäinen, vain afrikaanereiden asuttama kaupunki. Sen nimi on Kleinfontein, ja se sijaitsee lähellä monikulttuuriseksi "sateenkaarikansakunnaksi" julistautuneen Etelä-Afrikan pääkaupunkia Pretoriaa.

Kunnallishallinnon asiantuntijan Sandile Swanan mukaan yksityiset kaupungit eivät ole harvinaisia, ja niitä tullaan näkemään Etelä-Afrikassa lisää.

–  Ainoa ero on, että Oraniassa he ovat valinneet oman etnisen taustansa ja kulttuurinsa ennakkoehdoksi (kaupungissa asumiselle), Swana sanoo.