Kuuntele Aitiopaikalla-podcast: Voimamies Mika Törrö, 44, kilpailee viikonloppuna erikoisessa kisassa Joensuun torilla – Avoimena myös rahasta ja rakkaudesta
Joensuulainen voimamies Mika Törrö, 44, astuu viikonloppuna kotiyleisön eteen Joensuun torilla järjestettävässä kansainvälisessä Iceman-kisassa. Törrö kertoo kuulumisensa ja tavoitteensa Karjalaisen Aitiopaikalla-podcastissa. Jaksossa ovat äänessä myös Karjalaisen toimittajat Jarmo Sieviläinen ja Petri Siitonen.
Törrön kanssa käydään läpi lauantaina kello 16 ja sunnuntaina kello 14 alkavia erikoisia talvikisoja, perjantai-iltana Laulurinteellä Lumipuiston avajaisissa odottavaa hiihtokisaa sekä voimailijan tulevaa kilpailukautta ja tulevaisuuden unelmia.
Rajun menneisyyden omaavan Törrön kanssa keskustellaan myös, millaista on ollut päihteetön elämä, mitä hän ajattelee dopingista vahvamies-lajeissa ja miten hän pystyy rahoittamaan nykyisen elämänsä.
Törrö kertoo avoimesti myös parisuhteestaan, viime kesänä tapahtuneesta hyytymisestä Suomen vahvin mies -kisoissa, harrastuksistaan ja iän vaikutuksista 205-senttisen jätin urheiluun.
Jakson lopussa ruoditaan tuttuun tapaan urheilun ajankohtaisia plussia ja miinuksia.
Aitiopaikalla-podcastin keskiviikkoisin ilmestyvät jaksot ovat kuunneltavissa Karjalaisen verkkosivuilla osoitteessa karjalainen.fi/podcast ja Spotifyssa. Parhaita paloja ohjelmista kuullaan keskiviikkoisin Karjalainen Sykkeessä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi