Kuuntele Aitiopaikalla-podcast: Kalevan Rastin suunnistaja Miia Niittynen, 32, on yhdistänyt onnistuneesti huippu-urheilun ja äitiyden – Tavoitteena Suomen mestaruus sunnuntaina Enossa
Aitiopaikalla-podcastissa perehdytään Kalevan Rastin suunnistajan Miia Niittysen, 32, arkeen ja nousuun MM-kisatasolle äitinä. 3-vuotiaan pojan äiti Niittynen debytoi tänä vuonna MM-kisoissa ja tähtää seuraavaksi lokakuussa pidettäviin sprinttimatkojen EM-kisoihin.
Ohjelmassa ovat äänessä myös Karjalaisen toimittajat Jarmo Sieviläinen ja Jani Leinonen.
Podcastissa käsitellään urheilun ja äitiyden yhdistämisen lisäksi tulevana viikonloppuna Enossa järjestettäviä pitkän matkan SM-kisoja, Niittysen tulevia tavoitteita ja sitä, miksi valmentajanakin toimiva Niittynen vaihtoi pari vuotta sitten Kalevan Rastiin.
Ohjelmassa sivutaan myös viime vuoden SM-viestin hylättyjä tuloksia, joista Niittysellä jäi kuitenkin muistoksi SM-hopeamitali palkintokaappiin.
Perinteiseen tapaan ohjelman lopussa mietitään urheilun ajankohtaisia plussia ja miinuksia.
Aitiopaikalla-podcastin keskiviikkoisin ilmestyvät jaksot ovat kuunneltavissa Karjalaisen verkkosivuilla osoitteessa karjalainen.fi/podcast ja Spotifyssa. Parhaita paloja ohjelmista kuullaan keskiviikkoisin myös Karjalainen Sykkeessä.
Suunnistuksen pitkän matkan SM-kisat ovat nähtävissä tulevana sunnuntaina kello 11 alkaen suorana ja selostettuna lähetyksenä Karjalaisen verkkosivuilta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi