Tiistai, 4.8.2020 
Veera
Jalkapallo

Ylämyllylle ei sittenkään rakenneta jalkapallohallia – ”Tunnemme suurta pettymystä”

  • Renne Ohtonen
  • Juha Inkinen
Arkistokuva Paloaukean tekonurmelta Ylämyllyltä. Arkistokuva Paloaukean tekonurmelta Ylämyllyltä.

Liperin Ylämyllylle kaavailtu jalkapallohalli jää sittenkin rakentamatta, Ylämyllyn Yllätys tiedottaa.

Hallin oli määrä valmistua syksyllä. Yllätys kertoo tiedotteessaan, että vuoden 2018 aikana hallin hinta ja käyttötalouden menoarvio nousivat merkittävästi, ja tiistaina 24. maaliskuuta pitämässään kokouksessa seuran johtokunta joutui toteamaan, että varainkeruu ei riitä kuromaan menojen kasvua umpeen.

Lisäksi matkalla oli odottamattomia yllätyksiä, kuten vaadittu paloturvallisuusselvitys.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Tunnemme tällä hetkellä suurta pettymystä. Seuraväen kanssa puoli vuosikymmentä sitten yhdessä aloitettu hanke on kaatunut, tiedotteessa harmitellaan.

Hallilla oli paikka Paloaukean koulun ja päiväkodin välissä Mottitiellä. Alueella ehdittiin tehdä syksyllä jo maansiirtotöitä.

Kaikki hankkeelle kerätyt varat palautetaan lahjoittajille lyhentämättöminä. Seuran toiminta kuitenkin jatkuu aivan normaalisti, Yllätyksestä korostetaan.

Yllätys järjestää jälkipuinti- ja keskustelutilaisuuden seuran jäsenille kevätkokouksen yhteydessä tiistaina 16. huhtikuuta. Seura kiittää vuolaasti lukuisia perheitä, jotka ovat tehneet töitä jalkapalloharrastuksen hyväksi.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi