Keskiviikko, 8.7.2020 
Turo, Turkka
Urheilu

Ropponen tehtaili 33 pistettä Hurrikaani-Loimaalle – "Piti meitä pystyssä"

  • STT
Lentopallon EM-kisoissakin Suomea reilut kaksi vuotta sitten edustanut hakkuri Antti Ropponen kokosi 33 pistettä, kun Hurrikaani-Loimaa otti sunnuntaina yhdeksännen voittonsa peräkkäin lentopallon miesten Mestaruusliigassa.

Nyt kaatui Varsinais-Suomen paikallisottelussa Raision Loimu 3–1. Hurrikaanin liigajohto kasvoi 13 pisteeseen, tosin kolme seuraavaa joukkuetta ovat pelanneet kolme ottelua vähemmän ja Loimu peräti viisi ottelua vähemmän.

–  Otteluohjelma on kieltämättä vähän erikoinen, mutta tästä pitäisi kysyä jostain muualta, sanoi Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Loimu taisteli hyvin, se voitti toisen erän ja oli sekä kolmannessa että neljännessä tasoissa vielä erien loppuvaiheessa.

–  Peli oli meiltä vaikea. Menetimme jokaisessa erässä selvän johdon. Onneksi Ropponen oli vireessä ja piti meitä pystyssä, Heino lisäsi.

Loimulla ei ollut Ropposen tasoista iskijää, Kasimir Vuorinen ja Windson Ferreira olivat 12 pisteellä tehokkaimmat.

Ducks nousi pudotusviivan päälle

Montenegron liigasta Ducksiin syyskuun alussa siirtynyt hakkuri Bojan Strugar tehtaili 28 pistettä, kun Ducks kukisti Karelian Hurmoksen 3–2.

Kolmatta kautta Ducksissa pelaava yleispelaaja Atte Kyrölä teki 14 pistettä. Salossa vuosina 2006 ja 2007 kaksi mitaliakin voittanut Kyrölä pelasi 2013–17 neljä kautta ykkössarjaa Kyyjärvellä.

–  Opiskelin Jyväskylässä ekonomistiksi. Nyt olen töissä valtiovarainministeriössä budjettiosastolla, Kyrölä sanoi.

Norjalainen keskipelaaja Petter Östvik oli 17 pisteellä Hurmoksen tehokkain. Ville Louhelan ja Mikko Räsäsen saldo oli 16 pistettä.

Joukkueet jakavat nyt seitsemättä sijaa 12 pisteellä eli ovat pisteen edellä pudotuspeliviivan alapuolelle pudonnutta Oulun Ettaa.

–  Olisi kolmekin pistettä kelvannut, mutta peli vaihteli aika paljon, Kyrölä lisäsi.

Ducksin keskipelaaja Lauri Lehtosen nilkka pyörähti kolmannen erän tilanteessa 12–12, mutta Aleksander Rastamo pystyi paikkaamaan itselleen oudolla pelipaikalla.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi