play

Joensuun curlingjoukkueet tähtäävät kärkikolmikkoon ensi viikonlopun SM-kotikisoissa

Markus Sipilän joukkue saavutti SM-kultaa kaksi vuotta sitten Joensuussa ja on jälleen suosikki tulevana viikonloppuna.

Markus Sipilän joukkue saavutti SM-kultaa kaksi vuotta sitten Joensuussa ja on jälleen suosikki tulevana viikonloppuna. Kuva: Jouni Turunen

Jarmo Sieviläinen

Curlingin mixed SM-kisat järjestetään tulevana viikonloppuna Joensuun curlinghallissa Linnunlahdella. Joensuun Curling on saanut mukaan SM-kotiturnaukseen kaksi joukkuetta. Sekä Mika Malisen että Hermanni Hakanpään kipparoimat joukkueet tähtäävät kolmen parhaan joukkoon.