Tervetuloa takaisin, Värttinä

Konsertit
Värttinä
Sibafest, Helsingin Musiikkitalo 31.1.2012

Paljon on muuttunut sitten viime näkemän. Värttinän edellisen kokoonpanon viimeisellä Suomen keikalla Tavastia-klubilla Helsingissä vuoden 2008 lopussa lavalla oli kolme laulavaa ja kaiken tilan haltuun ottavaa naista sekä kuusi mustiinpukeutunutta miestä.
Kuopsonen on käynyt:  eturivin leidit ovat jäljellä ja basisti Rantanenkin on mukana, mutta muutoin soittajistossa herra- ja rouvaköörti on mennyt uusiksi.
Värttinä on suomalaisessa musiikkimaailmassa ainutlaatuinen ilmiö. Ensi vuonna bändin syntysanoista tulee 30 vuotta.
Muutoksen rytäkässä on jäänyt huomaamatta, että Sari vaihtui Mariksi jo aikoja sitten. Kun isosisko pisti bändin tulille, Mari on pitänyt liekin hengissä useamman puhurin yli.
Värttinän neljäs versio tuli ulos Helsingin Musiikkitalossa uutuuslevy Utun julkistamiskonsertissa.  Ensimmäinen yllätys oli, kuinka paljon Värttinä luotti vanhaan materiaaliin, osin reilustikin uudelleen muokattuna.
Ennen väliaikaa kuultiin muun muassa Yötulet, Ottajat omilla mailla, Oi dai pelkästään laulu- ja kitaraversiona, aikaisemmin accapellana laulettu Käppee kummallisena reggaena sekä Äijö biisissä vierailleelle Sakari Kukolle sovitettuna. Jakson sentään aloitti radiosoittoa saanut Tuuterin tyttäret.  
Uutuuksista kuultiin myös Manattu, jonka aluksi basisti Hannu Rantanen innostui sooloilemaan basistivitsien arvoisesti, ainakin liian pitkään.
Värttinän keikkailemattomuus näkyi ensimmäisellä puoliskolla paikoin pienenä sekoiluna ja iskelmällispopahtavana rytmiikkana. Väliajan jälkeen ote tiukkeni ja jopa laulusoundi vankistui.
Uusista biiseistä Värttinä nojasi Haltija-kokonaisuuteen sekä Ruhverikkoon. Vanhoista klassikoista Varrii ompi tsaijuvesi  ja encorena kuultu Seelinnikoi maistuivat sekä yleisölle että kriitikolle.
Toinen yllätys oli, että Värttinä ei esittänyt Kylä vuotti uutta kuuta -klassikkoa, joka on ollut aina Värttinän setissä. Ja se kolmas oli, kuinka paljon bändin sointi on muuttunut, kun Janne Lappalainen ei enää ole foneineen paikalla. Muutamassa biisissä vieraillut Sakari Kukko on kelpo jammailija, mutta sitä herkkua Värttinän tulevilla keikoilla tuskin kuullaan.
Matti Kallion läppäri oli multi-instrumentalistin vieressä tiiviisti koko keikan ajan. Onneksi lisäefektit eivät sentään varastaneet show’ta.  Viulistina kokoonpanossa tällä hetkellä oleva Kukka Lehto vetäisi muutaman makoisan soolon.
Ja tietenkin Mari Kaasinen, Susan Aho ja Johanna Virtanen osoittivat, miksi Värttinä on se mikä se on: tuollaista laulusoundia ei edes joka toinen päivä kuule.
Miksaukselle voi antaa miinusta siitä, että kirkkaudesta ja kohtuullisesta erottuvuudesta huolimatta laulujen sanoista ei juurikaan saanut selvää.

Värttinän paluu – niin voi oikeutetusti sanoa – oli odotettu tapahtuma. Musiikkitalon pääsali oli täynnä lavan takaosaa lukuun ottamatta, jonne yleisöä ei edes päätetty. Tuhatkunta kuulijaa, lämmin vastaanotto ja jono levymyyntipisteen takana keikan jälkeen, eli tervetuloa takaisin.