Perjantai, 17.1.2020 
Toni, Anton, Antto
Kotimaa

Kolumni: Kuinka avara luonto avasi silmät harakanvihaajaltakin

Harakka näyttäisi rakentavan pesää takapihan tuijaan. Onko tämä uhka vai mahdollisuus?

Tämä noin viikko sitten tekemäni Facebook-päivitys poiki keskusteluketjun, joka osoitti monen muunkin suhtautuvan harakoihin yhtä ristiriitaisesti kuin itse suhtaudun. Keskustelusta saattoi päätellä, että juuri tänä keväänä harakat ovat laajentaneet reviiriään muihinkin pihapiireihin, joissa niiden risukyhäelmiä ei ole aiempina vuosina nähty.

Mutta onko se harakanpesä omassa pihassa uhka vai mahdollisuus? Tämä kysymys näyttää jakavan voimakkaasti meitä suomalaisia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Osa pitää harakanpesää mahdollisuutena. Harakoiden touhua on veikeää seurata, etenkin kun poikaset lähtevät pesästä. Osa taas pitää harakoita pihapiirissä yksiselitteisenä uhkana. Ne pitävät meteliä – suorastaan nauravatkin, penteleet – sotkevat ulosteillaan pihakalusteet, repivät roskapussit, ja voivatpa ne kähveltää korutkin.

Harakkainvaasio pihaani sai minut kiinnostumaan näistä tähän saakka minulle merkityksettömistä raakkujista ja etsimään niistä tietoa, mutta myös pohtimaan omaa perusasennoitumistani niihin – sillä se on ollut negatiivinen. Olin altis antamaan niille häädön, ja kysymykselläni hain selvästi tälle toimelle tukea ja vahvistusta.

Kuulun niihin ikäpolviin, joka on vanhemmiltaan perinyt kielteisen suhtautumisen tuohon lintuun. Harakka kun on yleisenä pihalintuna myös yleisten kansanuskomusten kohde. Eikös se räkättäjä olekin itsensä paholaisen luomus ja tuottaa monenlaista epäonnea? NIMBY – not in my backyard – ei minun takapihalleni!

Tietoa kaivaessani ja muilta asiaa kysellessä aloin kyseenalaistaa omaa kielteistä suhtautumistani harakkaan. Tätä muutosta edisti se, että havaitsin tarkkailevani pihaani ilmestyneiden harakoiden tekemisiä niin tiiviisti, että niistä tuli minulle mielenkiintoinen ohjelmanumero. Vieläkö niitä näkyy? Eivätkö ne häiriinny edes pihatöistämme?

Huomasin alkaneeni hakea tukea sille, että harakat tulisi jättää rauhaan. Vaikkei harakka ole rauhoitettu lintu, niin onhan sellaisillakin pesimärauha, ja eikös se nyt jo pesi? Ja eikös tuota ole mielenkiintoista seurata, tuli sitten myöhemmin, mitä tuli?

Ennen muuta aloin kuitenkin hävetä omaa suhtautumistani harakoihin.

Miksi ne muka olisivat minulle uhka, vaikka niistä saattaisi vähän vaivaakin tulla?

Enkö muka itse aina suorastaan luennoi, kuinka mikään asia ei voi kehittyä, jos uuteen ei suhtauduta ennakkoluulottomasti ja anneta sille mahdollisuutta?

Lopulta löysin ratkaisevan seikan, Ylen vanhan (8.2.2011) uutisen siitä, kuinka harakka onkin mainettaan mukavampi lintu, kuulemma suorastaan puutarhurin paras kaveri: pihan puhtaanapitäjä, hyönteisten ja nilviäisten syöjä – ja myös myyränpopsija.

Niin, kylläpä vihaankin myyriä, sydämeni pohjasta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa