Keskiviikko, 11.12.2019 
Taneli, Tatu
Kotimaa

Mies pakotti 12-vuotiaan nukkuvan lapsen yhdyntään – tuomittiin alle kahden vuoden vankeuteen

  • STT
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 48-vuotiaan miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, selviää oikeuden julkisesta selosteesta. Mies oli pakottanut tekohetkellä 12-vuotiaan nukkuvan lapsen yhdyntään kanssaan vuonna 2012.

Teko tapahtui uhrin isän kotona. Salaisena käsitellyn asian julkisesta selosteesta ei käy ilmi tapahtumien kulkua tarkemmin, eikä myöskään sitä miksi juttua käsiteltiin vasta nyt oikeudessa.

Tuomiota kohtuullistettiin, koska mies on tuomittu vuonna 2015 kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä. Syynä kohtuullistamiselle on se, että rangaistuksen täytyy lain mukaan olla sama, käsiteltiinpä eri aikoina tehdyt rikokset yhdessä tai useammassa oikeudenkäynnissä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oikeus siis käytännössä katsoi, että jos ennen viime tuomiota tehty teko olisi käsitelty yhtä aikaa tapon yrityksen kanssa, olisivat miehen seksuaalirikokset pidentäneet kolmen vuoden ja kuuden kuukauden tuomion viiteen vuoteen ja neljään kuukauteen.

Mies määrättiin korvaamaan uhrille 10  000 euroa vahingonkorvauksena.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa