Maanantai, 21.9.2020 
Mervi
Kotimaa

Yön uutiskooste: Tänään luvassa rajuja ukkoskuuroja, Atlantassa mustan miehen ampumisesta epäiltyä poliisia syytetään murhasta

  • STT
  • Lehtikuva
Juhannuksen menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan. Juhannuksen menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan.

Juhannuksen menoliikenne käynnistyy tänään - paikoitellen luvattu rajuja ukkoskuuroja

Juhannuksen menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan. Ruuhkahuipun on ennustettu osuvan iltapäivälle kahdentoista ja seitsemän väliselle ajalle, arvioi valtion liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finland. Pohjoisessa menoliikenne voi olla vilkasta vielä myöhemmin illalla.

Juhannusmatkalaiset saavat ajella paikoitellen epävakaassa säässä, sillä Ilmatieteen laitoksen mukaan maan keskivaiheille ja itään muodostuu päivän aikana rajuja ukkoskuuroja. Kuuroihin liittyy voimakkaita puuskia.

Suurimmat autoletkat arvioidaan muodostuvan 9-tielle Tampereen ja Oriveden välille, 5-tielle Lusin ja Mikkelin välille sekä 4-tielle Helsingin ja Lusin välille.

Koronakevät näkyy vaatemyynnissä vielä ensi vuonna

Koronaviruksen vaikutukset vaatekaupassa näkyvät vielä pitkään, sillä kuluneen kevään myymättä jääneitä vaatteita tullaan myymään ensi keväänä, kertoo Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen.

Sokoksen ja Emotionin kehitysjohtajan Päivi Juntusen mukaan kevään mallistoja on jäänyt myymättä, eikä perustavaraa tulla syksyllä tilaamaan. Ostoja sopeutetaan ensi syksynä ja keväänä.

Vaatekaupan haasteellisen kevään vuoksi alennusmyynnit ovat alkaneet tänä kesänä normaalia aiemmin. Keväällä myytiin enemmän kotivaatteita ja vähemmän bisnesvaatteita.

Yhdysvaltain oikeusministeriö hakee kiireellistä päätöstä estää Boltonin kirjan julkaisu

Yhdysvaltain oikeusministeriö on hakenut oikeudelta kiireellistä päätöstä estää entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin kirjan julkaisu, kertoo muun muassa Washington Post.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan julkaisemisen kieltäminen tuskin tulee onnistumaan. Kirja on jo painettu, lähetetty kauppojen varastoihin ja mediat ovat saaneet jo arvostelukappaleet kirjasta. Kirja on määrä julkaista ensi viikolla.

Presidentti Donald Trumpin hallinto on jo aiemmin pyrkinyt estämään kirjan julkaisun kansallisen turvallisuuden perusteella.

Atlantassa mustan miehen ampumisesta epäiltyä poliisia syytetään murhasta

Yhdysvaltain Atlantassa mustan miehen ampumisesta epäilty poliisi on saanut syytteet murhasta. Atlantan yleisen syyttäjän mukaan poliisilla ei ollut perusteita ampua 27-vuotiasta Rayshard Brooksia, kun tämä pakeni paikalliselta pikaruokaravintolalta.

Yhdysvalloissa on viikkoja osoitettu mieltä rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastaan. Mielenosoittajat ovat vaatineet uudistuksia poliisin toimintaan ja myös poliisilaitoksen lakkauttamista sellaisenaan.

Mielenosoitukset alkoivat, kun mustaihoinen George Floyd kuoli toukokuun lopussa poliisin käsissä Minneapolisissa. (Lähde: AFP)

YK:n turvallisuusneuvostoon valittiin vain neljä vaihtuvaa jäsenmaata

YK:n turvallisuusneuvostoon on valittu neljä uutta vaihtuvaa jäsenmaata. Paikan ovat saaneet Intia, Meksiko, Norja ja Irlanti.

Neuvostoon oli määrä valita kerralla viisi uutta vaihtuvaa jäsenmaata, mutta kumpikaan Afrikan istuimesta kisaavista maista ei saanut äänistä tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä, joten valinnasta äänestetään myöhemmin uudestaan. Istuimesta kisaavat Kenia ja Djibouti.

Turvallisuusneuvostossa on yhteensä 15 maata, joista viisi on pysyväisjäseniä. Pysyvät jäsenmaat ovat Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Muut vaihtuvat jäsenmaat valitaan kerrallaan kahden vuoden kaudeksi. (Lähde: AFP)

Macron vierailee Lontoossa muistamassa Charles de Gaullea

Ranskan presidentti Emmanuel Macron tekee tänään ensimmäisen ulkomaanmatkansa sitten koronaviruskriisin alkamisen. Macron käy Lontoossa muistamassa kenraali Charles de Gaullen kaupungissa 18. kesäkuuta 1940 pitämää kuuluisaa radiopuhetta.

Saksalle antautumista vastustanut de Gaulle vakuutti ranskalaisille, ettei sotaa ole vielä hävitty. Samalla hän vetosi maanmiehiinsä, että nämä jatkaisivat mahdollisuuksien mukaan vastarintaa.

Macron tapaa Lontoossa muun muassa Walesin prinssi Charlesin ja pääministeri Boris Johnsonin. (Lähde: AFP)

70's Show -näyttelijää syytetään useista raiskauksista

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Danny Mastersonia syytetään useista raiskauksista, kertoo Los Angelesin piirikunnan syyttäjäntoimisto. 70's Show -sarjasta tutun Mastersonin syytetään raiskanneen kolme naista vuosien 2001–2003 välisenä aikana Los Angelesissa sijaitsevassa kodissaan.

CNN:n mukaan Masterson pidätettiin keskiviikkona, mutta hänet vapautettiin muutaman tunnin päästä 3,3 miljoonan dollarin takuita vastaan.

44-vuotiaan Mastersonin asianajaja on kiistänyt syytteet. (Lähde: AFP)

Manchester City kukisti Arsenalin - Liverpoolin odotus jatkuu

Manchester City on kukistanut Arsenalin 3–0 Englannin Valioliigan myöhäisillan ottelussa. Valioliiga palasi keskiviikkona maaliskuussa alkaneelta koronavirusrajoitusten aiheuttamalta ottelutauolta.

Manchester City on Valioliigassa toisena Liverpoolin takana. Jos Manchester City olisi hävinnyt illan ottelun, olisi Liverpool voinut varmistaa liigamestaruuden seuraavassa pelissään. Liverpool johtaa liigaa 22 pisteellä.

Kausi jatkuu yleisöltä suljettujen ovien takana. (Lähde: AFP)

Napoli kaatoi Juventuksen Italian cupin finaalissa rangaistuspotkukilpailussa

Jalkapallojoukkue Napoli on vienyt voiton Juventuksesta Italian cupin finaalissa.

Ottelu venyi rangaistuspotkukilpailuun, kun varsinainen peliaika päättyi 0–0-tasatilanteessa.

Juventuksen Paulo Dybala ja Danilo epäonnistuivat rangaistuspotkuissa, kun Napoli sai kaikki neljä laukausta sisään verkkoon.

Napoli voitti Italian cupin viimeksi vuonna 2014. Joukkue on voittanut cupin nyt kuusi kertaa. Juventuksella on voittanut cupin 13 kertaa, viimeksi vuonna 2018,

Italian liiga Serie A:ssa ottelut jatkuvat lauantaina.

Hradeckyn edustama Leverkusen vei Kölniä

Saksan Bundesliigassa Leverkusen kukisti kotonaan Kölnin 3–1 keskiviikon myöhäisillan ottelussa. Leverkusenin maalilla torjui Suomen jalkapallomaajoukkueen Lukas Hradecky.

Leverkusen on liigassa neljäntenä, vain pisteen edellä Mönchengladbachia. Leverkusenilla on siten yhä mahdollisuus päästä pelaamaan Mestarien liigassa, selviää Bundesliigan sivuilta.

Bundesliiga ratkesi aiemmin viikolla, kun Bayern München varmisti mestaruuden.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi