Sunnuntai, 9.8.2020 
Erja, Nadja, Eira
Kotimaa

Osakkeita yhä runsaasti vaihtamatta

  • Karjalainen
Maakunnallinen Telekarelia Oy sulautui Elisa Oyj:hin viime vuoden lopussa. Samalla Telekarelian osakkeiden omistajista tuli Elisan omistajia.

Joulukuun 16. päivä mennessä toimitetut Telekarelian paperiosakkeet muutettiin pankissa ”könttänä” Elisan sähköisiksi osakkeiksi omistajien ilmoittamille arvo-osuustileille. Sulautumisvastikkeena saaduilla Elisan osakkeilla on voinut käydä halutessaan pörssikauppaa vuoden alusta lähtien.

Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen kertoo, että pienosakkailla oli runsaat 9  000 Telekarelian osaketta, joista vajaat 6  000 toimitettiin määräaikaan mennessä arvo-osuustileille siirrettäväksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Loput Telekarelian osakekirjat - noin 2  500 osakkeenomistajan runsaat 3  000 osaketta - siirretään jälkivaihdossa, joka on käynnissä Danske Bankin konttoreiden kautta.

Lehti-ilmoitusten perusteella Telekarelian osakkeilla käydään edelleen kauppaa vapailla markkinoilla - on sitten asia erikseen, mitä ostajat osakkeista maksavat. Jos tarjoukset jäävät alle 500 euron osakkeelta, kannattaa kaupantekoa harkita useamman kerran.

-  Taloudellisesti voi olla järkevämpi tapa vaihtaa osakkeensa Elisaksi. Elisahan on maksanut perinteisesti varsin hyvin osinkoa vuosittain, mitä moni Telekarelian osakkeen omistaja ei välttämättä hahmota, Punkkinen huomauttaa.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi