Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Kotimaa

Jalostuksessa monta koulukuntaa - "uroksen pitää olla hyvä metsässä"

  • Karjalainen
Jukka ja Tuija Kilpinen sanovat olevansa jalostuskessa vastavirran kulkijoita. Jukka ja Tuija Kilpinen sanovat olevansa jalostuskessa vastavirran kulkijoita.
Seura- ja käyttökoirien jalostuksessa on monta koulukuntaa, jotka heijastuvat myös sukulinjavalintoihin. Outokumpulaisen Kennel Tuikkeen Jukka ja Tuija Kilpinen sanovat suoraan olevansa jalostuksessa vähän vastavirran kulkijoita.

Kilpiset eivät valitse nartuilleen oikopäätä muotiurosta vaan tekevät valinnan perusteellisen ja joskus hyvinkin pitkän puntaroinnin ja tilastojen selaamisen jälkeen.

-  Uroksen pitää olla hyvä metsässä, ja sen pitää olla hyvä hakija, sillä hirvenhaukussa haku on kaiken a ja o. Lisäksi kiinnitämme paljon huomiota uroslinjan terveyteen, Jukka Kilpinen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pitkähkön aikaa on ollut jonkinlainen muoti yhdistää karhuverisiksi koeteltuja isä- ja emälinjoja.

-  Meillä ei karhutaipumukseen panosteta. Minusta se on enemmän kiinni koiran päästä, että uskaltautuuko se karhulle, Jukka Kilpinen sanoo.

-  Oikeasti erillistä karhuverta ei koirassa ole olemassakaan. Sitten on sekin, kuinka moni karhulle rohkeneva koira ei saa koskaan tilaisuutta karhun haukkumiseen, kun sen metsästysmaastossa ei karhuja ole, Kilpinen heittää.

Jotkut kasvattajat ovat kysyneet neuvoa miten menetellä, kun ostajat vaativat nartun astuttamista heidän nimeämällään uroksella.

-  Se on huolestuttava piirre, jos ostajat määräävät uroksen.

-  Eikä se ole nartun huonoutta, jos ensimmäinen pentue ei onnistu. Eivät kaikki urokset sovi kaikille nartuille, Kilpiset kannustavat laajentamaan koirien geeniperimää.

Sitä paitsi oman tien kulkeminen ei näy ainakaan heidän kennelissään.

Tämänkin kevään kaikki pennut on varattu jo aikoja sitten, ja niitä menee kotimaan lisäksi Ruotsin ja Norjaan.

Lue lisää maanantain Karjalaisen Erä-teemasivulta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa