Torstai, 2.4.2020 
Pellervo
Kotimaa

Valio aloittaa isot yt-neuvottelut - myös Joensuu mukana

  • Karjalainen
Niko Wager teki Valion Joensuun tehtaalla juustoja vuonna 2013. Niko Wager teki Valion Joensuun tehtaalla juustoja vuonna 2013.
Suomen suurin maidonvalmistaja Valio Oy aloittaa koko konsernia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö työllistää Suomessa 4 600 ihmistä.

Neuvottelut koskevat myös Valion Joensuun tehdasta, jossa työskentelee noin 190 henkilöä.

Valion Joensuun tehtaan asema konsernissa on vakaa, eikä se ole kärsinyt Venäjän viennin tyssäämisestä. Joensuussa yllettiin viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen maidon vastaanotossa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi Valio on panostanut Joensuun juustolan kehittämiseen jo kymmenen vuotta. Vuosina 2002-2012 Joensuun tehtaaseen investoitiin noin 37 miljoonaa euroa.

Valio-konsernin viime vuoden loppupuolisko oli vaikea. Venäjän tuontikiellon vaikutukset koettelivat maidontuottajaa.

Lisäksi kotimaassa Valion markkinaosuus perusmaidoissa laski alle 30 prosentin. Valion liikevaihto väheni edellisvuodesta 3,9 prosenttia 1  950 miljoonaan euroon. Liikevaihdosta noin 65 prosenttia syntyi Suomessa.

Valio tiedottaa yhteistoimintaneuvottelujen yksityiskohdista huomenna perjantaina iltapäivällä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa