Keskiviikko, 12.12.2018 
Tuovi
Kulttuuri

"Sielun Veljet oli käsittämätön bändi, ihmeellinen rykmentti" - lue edesmenneen "Vinski" Viholaisen haastattelu vuodelta 2007

  • Jani Leinonen
  • Anni Karvinen
"Vinski" Viholainen kuvattuna vuonna 2007. "Vinski" Viholainen kuvattuna vuonna 2007.

Kulttuurimaailma sai keskiviikkona suru-uutisen: Sielun Veljet kertoi Facebookissa, että yhtyeen legendaarinen valomies ja suomalaisen valotaiteen pioneeri Hannu "Vinski" Viholainen on kuollut. Uutinen aiheesta on luettavissa täällä.

Karjalaisen kulttuuritoimittaja Suonna Kononen haastatteli "Vinski" Viholaisen vuonna 2007, jolloin "Vinski" Viholaisen valoisaa elämäntyötä esiteltiin Joensuun taidemuseolla. Viholainen oli syntynyt vuonna 1951. Hän oli kotoisin Mikkelistä, josta hän muutti lapsena Pohjois-Karjalaan.

Julkaisemme 12. huhtikuuta 2007 ilmestyneen haastattelun nyt uudestaan:

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pelkästään konsertin valaisuun ja visuaaliseen ylöspanoon keskittyvä valomies oli vielä 70-80-luvun suomalaisessa rockissa harvinaisuus. Sielun veljien viidenneksi jäsenekseen arvostama Hannu ”Vinski” Viholainen oli alan pioneereja. Vinski kulki Siekkareiden keikkabussissa alusta alkaen ja viimeisteli raivoisan yhtyeen konsertit täysivaltaisiksi elämyksiksi.

Vinskin elämäntyötä Sielun veljien mutta myös muidenkin yhtyeiden parissa esitellään loppukevään ajan Joensuun taidemuseolla, jossa tänään aukeaa yleisölle Viiltävä voima, kuultava kauneus -näyttely.

Näyttely perustuu valokuviin, mutta valokuvanäyttelyn sijaan on valo kuvassa -näyttely, Vinski itse painottaa. Stefan Bremerin, Juha Metson, Sanni Sepon ja Kari Riipisen kaltaisten kuvaajien kuvissa rockmuusikot kylpevät Vinskin valaisuissa.

– Meidät valoukot jätetään aika usein pois noista valokuvien tiedoista. Valokuvaaja painaa nappia ja tallentaa valaisijan luoman tilanteen. Se on vähän epäoikeudenmukaista, Vinski itse miettii.

– Olen silti onnellinen, että Suomen huippukuvaajat ovat seuranneet noilla työmailla.

Pelkkää rockia Vinskin valaisijan ura ei ole ollut. Teatteritöistä ja tanssija Reijo Kelan esityksistä on kuvia taidemuseon näyttelyssä, samoin Vinskin ulkovalaistuksista helsinkiläisiin rakennuksiin Vanhasta ylioppilastalosta Kiasman rakennustyömaahan.

Viiltävän voiman, kuultavan kauneuden ripustus on tavallista kunnianhimoisempi. Osa kuvista on vedostettu valomainoksissa käytetylle kalvolle ja valaistu takaa tai viistosti peileillä.

– Olisi ollut liian helppoa panna kuvat seinälle ja kirjoittaa alle Valot: Vinski, Vinski naurahtaa.

Sielun veljet oli ihmeellinen rykmentti

Viime vuosien töistään Vinski Viholainen nostaa mieluisimmiksi flamencotanssija Kaari Martinin esityksiin tekemänsä valaistukset. Pääkaupunkiseudun pienet teatterit ovat työllistäneet.

Sielun veljien kaltaista totaalisen elämyksellistä työnantajaa on hankala myöhemmällä iällä löytää, antaa Vinski ymmärtää.

– Se oli käsittämätön bändi, ihmeellinen rykmentti. Parhaita kokoonpanoja, mihin valomies ikinä voisi kuvitella törmäävänsä. Mukana oli erittäin hyvä musa, tanssi, liike. En tarvinnut liikkuvia valoja, herrat liikkuivat itse!

Vinski on kotoisin Mikkelistä, mutta muutti lapsena Pohjois-Karjalaan.

– Joskus vuonna -51 tai -52 minut on tuotu tänne pyykkikorissa. Äiti muutti Onttolaan. Äidin puoleista sukua asuu vielä Joensuussa.

Ismo Alangon ja kumppaneiden valaisijaksi Ismo ei vielä Joensuun aikoinaan ruvennut, vaan 80-luvun alussa työskenneltyään itseoppineesti Helsingin Vanhalla.

– Veljillä ei ollut siinä vaiheessa edes basistia, kun liityin joukkoon. Jukka Orma tuli kysymään mukaan, kun he alkoivat Ismon kanssa bändiä tehdä. Sanoin Ormalle, että jos Alanko pyytää minua, voin harkita. Ismo oli silloin ujo nuori herra! Hän sitten tuli esiin ujoutensa takaa ja pyysi minut mukaan, Vinski muistelee ja nauraa.

Maailma menetti puupäärumpalin

Miksaajat, roudarit, keikkajärkkärit – rock-toimittajista puhumattakaan – ovat monesti entisiä rock-muusikkoja, mutta Vinski Viholainen sanoo, että hänestä ei alun alkujaankaan pitänyt tulla soittajaa.

– Kotona ei harrastettu musiikkia eikä siihen kannustettu. Rytmitajua minulla on, että ehkä minusta olisi ollut puupäärumpaliksi, Vinski tuumii.

– Kotona keskityttiin työn tekemiseen, ja minä pakenin metsään. Katselin luonnon valoa, havu- ja lehtimetsissä siivilöityvää aurinkoa, nuotiotulia. Ukonilma pelotti minua aina lapsena, ja silti oli pakko tulla itkien sängyn alta esiin katsomaan sitä seuraavaa salamaa.

– Äiti on sanonut minua aina tuhkakuppiin tuijottajaksi... Jotakin palavan nuotion, palavan hiilen hehkusta olen halunnut tavoittaa. Minimalistista valoa, Vinski hakee.

Luonnonystävä myöntää, että hän on joutunut sähköä kuluttavan työnsä takia sisäiseen jaakobinpainiin. Ei tunnu mukavalta olla niitä, joihin viitaten kuudetta ydinvoimalaa ollaan läpi ajamassa.

Ratkaisu on niukkuuden estetiikka, sanoo Vinski. Muutamalla valolla voi yrittää tehdä mahdollisimman tehokkaasti.

Kirjoitus julkaistiin 12.4.2007

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa