Perjantai, 17.1.2020 
Toni, Anton, Antto
Maakunta

Kolumni: Kauppiaat: Lopettakaa muovipussien myynti ja näyttäkää suunta

Se iski arvaamatta pari vuotta sitten. Se tuli alkuun hiipimällä, ja sitten lopulta se jysähti.

Olin toiminut aina näin, mutta nyt se ei enää tuntunut mahdolliselta.

Omatunto alkoi jyskyttää joka kerta, kun kauppareissulla ostin muovipussin. Tuntui pisto niskassa, ja epämiellyttävät mielikuvat meressä vellovista muovijätelautoista nousivat mieleeni.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Asiasta on sittemmin tullut miltei pakkomielle. Silti välillä sorrun tiskillä muovikassiin. 

Oli hämmentävää lukea Muoviteollisuus ry:n kannanottoa (19.4.) Siinä todetaan, ettei luonnonvarojen ja kokonaiskulutuksen näkökulmasta ole perusteltua lopettaa muovien käyttöä.

Samaan aikaan luemme uutisia meiltä ja maailmalta. Meret täyttyvät muovijätteestä, ja juomavedessäkin on jo mikromuoveja. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

EU:ssa kaikkien muovipakkausten pitäisi olla kierrätettäviä vuoteen 2030 mennessä. Muoviteollisuus ry:n mukaan Suomessa kierrätysprosentti on nyt 27,5. Täydelliseen kierrätykseen on vielä matkaa.

Oma sumea logiikkani sanoo, että ei se nyt ainakaan vähennä muovin määrää luonnossa, jos ostamme pusseja ja pakkauksia päivittäin, viikoittain ja vuosittain miljoonia kappaleita. Osa päätyy asiallisesti jätteenkierrätykseen ja siellä oikeaan osoitteeseen mutta osa ei. Sen kertoo muun muassa näin keväisin tienvarsi-indikaattori.

Kun nuorempana kävin mummoni kauppa-asioilla, oli varmaa, että saan lähtiessä mukaani kauppakassin. Se oli palvellut siinä tarkoituksessa vuosikaudet. Oli myös varmaa, että jätettä ei juurikaan mummolta syntynyt roska-astiaan. Hän kierrätti kaiken mahdollisen. Näin toimivat pohjoiskarjalaiset naiset.

Heitänkin haasteen maakunnan suurille vähittäiskaupan toimijoille: PKO, K-kauppiaat – muutkin. 

Tehkää enemmän tämän asian eteen. Laittakaa muovipussille sellainen hinta, etteivät ne mene kaupaksi. Tai lopettakaa niiden myyminen tyystin. Näyttäkää tässä suunta koko kaupan alalle Suomessa ja Euroopassa.

Pyydän tätä – ei vaan vetoan teihin kuin narkkari: älkää tarjotko muovikasseja enää ollenkaan minulle ja kaltaisilleni, joilla liha on heikko ja mieli vieläkin heikompi. Emmepähän sitten myöskään niihin repsahda.

Ymmärrän, ettei pelkästään tällä maailma pelastu, mutta se olisi kelpo askel oikeaan ja avaus kohti kestävämpiä valintoja. Moni perustelee muovipussien ostoa ja ympäristöä kuormittavia tapojaan sillä, että meillä Suomessa asiat ovat hyvin, luonto voi hyvin järvet ovat puhtaat. Muoviongelma on kaukana merissä, ulkomailla saakka. Tämä ei näytä pitävän paikkaansa. Muoviongelma on myös meidän sisävesissämme. Karjalaisen tänään alkavassa juttusarjassa mikromuovitutkija Samuel Hartikainen kertoo, että Kallaveden tilanne vaikuttaa mikromuovien osalta vähintään Itämeren kaltaiselta.

Emme kai ole niin hölmöjä, että toteamme ongelmien olevan nyt vain Savossa. Ja että meillä Pohjois-Karjalassa kaikki on hyvin. Emmehän?

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa