Tiistai, 26.3.2019 
Manu, Manne, Immo
Maakunta

Kolumni: Kantti kyllä kestää, kunhan vain happea riittää

Kun ensimmäistä kertaa joutuu puolitoista kertaa itsensä kokoisen raavaan miehen taklaamaksi kolmen metrin syvyydessä veden alla, juolahtaa mieleen erinäisiä kysymyksiä. Ensimmäisenä se, miten kiemurrella otteesta irti ja räpiköidä pintaan ennen kuin keuhkot täyttyvät vedellä. Ja heti sen jälkeen se, mikä ihme saa vapaaehtoisesti hakeutumaan sellaiseen tilanteeseen.

Harrastuksensa kullakin, sanotaan. Mutta jos helläluonteisen ja erittäin epäurheilullisen keski-ikäisen naisihmisen pitää kaikista maailman harrastuksista valita yksi, niin kysyä sopii, miksi valinta osuu juuri uppopalloon. Lajin englanninkielinen nimitys, vedenalainen rugby, kertoo siitä kaiken olennaisen: kovaa kontaktipeliä ihmiselle täysin luonnottomissa olosuhteissa.

Ja toisaalta – miksikäs ei? Onneksi elämme yhteiskunnassa, jossa kukaan ei kiellä aikuista ihmistä harrastamasta mitä ikinä haluaa. Suurimmat rajoitukset ovat aina omien korvien välissä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myönnän, että tietoni uppopallosta olivat ennen ensimmäisiä harjoituksia varsin hatarat. Mutta se ei ole estänyt minua pienestä pitäen unelmoimasta kolmiulotteisella kentällä pelattavasta pallopelistä. Niin kauan kuin ihminen ei osaa lentää ilman apuvälineitä tai edes luudalla, uppopallo on urheilulajeista ehkä lähimpänä Harry Potterista tuttua huispausta.

Enää puuttui sattuman ihmeitä tekevä elementti. En kuollaksenikaan muista, miten me lastemme jalkapalloharjoituksia kentän laidalla seuranneet kaksi rouvashenkilöä tulimme ottaneeksi puheeksi vuosien mittaiset uppopallohaaveemme, mutta ilman toisiamme olisimme luultavasti kumpikin jatkaneet haaveilua elämämme loppuun saakka uskaltamatta koskaan kokeilla.

Muihinkin vastaaviin tapauksiin olen törmännyt. Eläkeikää lähestyvään naiseen, joka ensimmäistä kertaa elämässään ryhtyi opiskelemaan englantia. Perheenisään, joka lapsensa soitonopettajan ylipuhumana aloitti käyrä-torvitunnit. Nuoreen mieheen, joka halusi tietää, mitä pitsinnypläys ihan oikeasti tarkoittaa, ja jäi koukkuun.

Rohkeus tarttua johonkin, mihin ei koskaan olisi kuvitellut ryhtyvänsä, voi parhaimmillaan tuoda iloa, elämyksiä ja uusia ystäviä koko loppuelämäksi.

Vastauksena taklauksesta pelastautumiseen: uppopallossa taklata saa ainoastaan pallon haltijaa, joten helpoin keino on luopua pallosta.

Mutta kuka nyt niin tekisi? Niin kauan kuin happea riittää, ei hyvää vääntöä jätetä kesken. Jos kantti kestää uuden joukkuelajin aloittamisen nelikymppisenä ilman mitään aiempaa taustaa, niin kyllä se kestää pienen vedenalaisen painimatsinkin.

Mitään ulkoista pakkoa ei hyvään harrastukseen pidä liittyä. Paras motivaatio syntyy itsensä ylittämisestä. Ja ehkä ihan vähän siitä, jos pystyy nuorille ja salskeille pelitovereilleen aina silloin tällöin osoittamaan, että kyllä pallon survominen puolustajamuurin läpi hyppyaltaan pohjassa sijaitsevaan koriin voi onnistua tuhtia hyljettä muistuttavalta tädiltäkin.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa