Tiistai, 29.9.2020 
Mika, Mikko, Miika
Maakunta

Lumenpudotusta kannattaa jo suunnitella

  • Karjalainen
  • Maija Yrjölä
Iiiro Haverinen pudotti lumet perinteisesti kolalla. -Ylhäältäpäin kola on edelleen paras työväline. Iiiro Haverinen pudotti lumet perinteisesti kolalla. -Ylhäältäpäin kola on edelleen paras työväline.

Kontiolahtelainen Iiro Haverinen kertoo, että tämän talven lumenpudotuskausi on pikkuhiljaa käynnistymässä.
– Ihmiset heräävät lumenpudottamiseen aina samaan aikaan ja usein kun on jo myöhäistä. Sesongin aikana voi olla vaikea saada työmiestä, hän kertoo.
Risto Ruskomaa tilasi Haverisen Ranta-Mutalassa sijaitsevan omakotitalonsa katolle, sillä itse ei enää sinne halunnut kiivetä. Edellisellä kerralla hommassa murtui käsi, nyt sen saa tehdä ammattilainen.
–·Tipuin katolta ja mursin käteni. Pari vuotta olen nyt käyttänyt ammattilaista.
Pihalle operaatiota seuraamaan saapunut naapurin mies puolestaan kertoo itse tiputtavansa kattolumensa.
–·Minulla on huopakatto, se ei luista, hän linjaa.
Molemmat miehet kehuvat Haverisen työnjälkeä.
–·Ammattimies on, kun ei ota liian syvältä ja revi peltejä.

Ei vielä kiire

Pohjois-Karjalassa ei ole vielä kiire kattohommiin, mutta Uudellamaalla ja Etelä-Lapissa raskas lumi voi jo vahingoittaa suurikattoisia rakennuksia kuten urheiluhalleja ja maatalousrakennuksia sekä kauppoja.
–·Nyrkkisääntö on, että jos katolla on metri lunta, kannattaa se tyhjentää, kertoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Ympäristökeskuksesta.

Lue lisää sunnuntain Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi