Maanantai, 18.11.2019 
Tenho
Talous

Saksa alensi tuntuvasti ennustettaan ensi vuoden talouskasvusta

  • STT
Ministeriön mukaan kauppakiistat, Britannian EU-ero ja muut epävarmuutta aiheuttavat tekijät rasittavat Saksan taloutta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN Ministeriön mukaan kauppakiistat, Britannian EU-ero ja muut epävarmuutta aiheuttavat tekijät rasittavat Saksan taloutta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Saksan hallitus on alentanut merkittävästi virallista ennustettaan ensi vuoden talouskasvusta. Saksan talouden odotetaan kasvavan ensi vuonna tasan prosentin, maan talousministeriö kertoi tänään. Aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia.

Ministeriön mukaan kauppakiistat, Britannian EU-ero ja muut epävarmuutta aiheuttavat tekijät rasittavat Saksan taloutta. Talousministeri Peter Altmaierin mukaan vientialat ovat vaikeuksissa, mutta kotimainen kasvu pitää pintansa kohoavan työllisyyden ja tulotason ansiosta.

–  Vaikka näkymät ovat tällä hetkellä vaisut, uhkaa talouskriisistä ei ole, Altmaier sanoi tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämän vuoden osalta kasvuennuste pysyi ennallaan 0,5 prosentissa. Saksan talouden veto on hyytynyt nopeasti, sillä viime vuonna kasvua kertyi 1,4 prosenttia ja toissa vuonna 2,2 prosenttia.

Saksan on arvioitu ajautuneen tekniseen taantumaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Kansantalouden katsotaan olevan taantumassa, kun bruttokansantuote supistuu kahtena vuosineljänneksenä peräkkäin.

Huhti-kesäkuussa Saksan talous supistui 0,1 prosenttia. Heinä-syyskuun virallista kasvulukua ei ole vielä julkistettu, mutta siitä odotetaan miinusmerkkistä.

Saksa on Euroopan suurin kansantalous, joten sen kasvun hidastuminen synkentää koko maanosan talousnäkymiä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa