Maanantai, 1.6.2020 
Teemu, Nikodemus
Talous

Lasse Haaranen valittiin vuoden elinkeinotoimijaksi

  • Karjalainen
Joensuun yrityskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Lasse Haaranen on valittu vuoden 2014 Pohjois-Karjalan elinkeinotoimijaksi. Valintaan vaikutti erityisesti Haarasen keskeinen rooli Penttilän yrityspuiston kehittämisessä.

- Haaranen on näyttänyt suuntaa sille, miten yritystoimintaa pitää täällä maakunnassa kehittää pärjätäkseen yhä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa, perusteluissa todettiin.

Perusteluissa mainittiin myös Haarasen pitkä toiminta elinkeinoelämän, erityisesti elintarviketeollisuuden palveluksessa Suomessa ja myös maailmalla. Hän toimi myös pitkään Pyhäselän kunnanjohtajana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Palkinto julkistettiin maakunnallisessa elinkeinoseminaarissa Kolilla tiistaina.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa