Tulosta tämä sivu
Talous

Joensuusta viedään suuria määriä juustoa Japaniin

Uusia markkinoita Venäjän tilalle hakeva Valio on saanut avattua juustonviennin Japaniin, jonne toimitetaan seuraavan puolen vuoden aikana miljoona kiloa gouda-juustoa Joensuun tehtaalta.

- Voisi todeta leikkisästi, että Joensuun tehtaalla Venäjän-vienti korvautui ja jopa ylittyi, kertoo tehtaanjohtaja Petri Liukka.

Joensuusta juustoja meni Venäjälle ennen rajoituksia vajaan miljoonan kilon vuositahtia.

Joensuussa on iloittu myös siitä, että tehtaalla valmistettavan Viola-tuorejuuston uudistaminen on onnistunut jopa yli odotusten.

Joensuussa uusittiin Viola-tuorejuustojen tuotantolaitteisto runsaan viiden miljoonan euron investoinnissa. Uusien makujen ohella on tullut uusia, pienempiä pakkauskokoja.

- Tulimme viime toukokuun alussa uudella Viola-tuotteistolla markkinoille - yhteensä 18 tuotteella. Pistimme 30 prosentin kasvutavoitteen, aivan uusien käyttäjien houkuttelun ja markkinajohtajuuden. Olemme ylittäneet ensimmäisten kuukausien aikana kaikki tavoitteemme, Liukka sanoo.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi