Perjantai, 14.8.2020 
Onerva, Kanerva
Ulkomaat

Viekö pimeys ilon elämästä? Ratkaisu: Katso tästä vompattivideo

  • Teppo Koskinen
  • BARBARA WALTON
Osa vompattilajeista on uhanalaisia, osa taas elinvoimaisia. Vompatteja uhkaavat ennen kaikkea elinympäristöjen pienentyminen ja vainoaminen tuhoeläiminä. Osa vompattilajeista on uhanalaisia, osa taas elinvoimaisia. Vompatteja uhkaavat ennen kaikkea elinympäristöjen pienentyminen ja vainoaminen tuhoeläiminä.

George-vompatti löydettiin auton alle jääneen emonsa vatsapussista.

Uudessa Etelä-Walesissa Australiassa sijaitsevassa Australian Reptile Parkissa on nimestään huolimatta muitakin eläimiä kuin matelijoita. Viime aikoina yksi puiston eläimistä on noussut jopa kansainväliseen kuuluisuuteen: Georgeksi nimetystä pienestä vompatista tehty video on levinnyt sosiaalisessa mediassa ja uutistoimistojen jakelussa kuin kulovalkea.

George löytyi auton alle jääneen emonsa vatsapussista noin neljän kuukauden ikäisenä. George pelastettiin eläintarhaan, jossa se on nyt ehtinyt kahdeksan kuukauden ikään.

Videolla George leikkii eläintarhan johtajan Tim Faulknerin kanssa. Pienet vompatit tarvitsevat paljon hoitoa: Faulknerin mukaan esimerkiksi George tarvitsee pulloruokintaa neljän-viiden tunnin välein. Pussieläimenä George tarvitsee pussin nukkumapaikakseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Eläintarhan mukaan George aiotaan täysikasvuisena päästää takaisin oikeaan elinympäristöönsä.

Vompatteja on kolmea eri lajia. Niistä pohjankarvakuonovompatti on äärimmäisen uhanalainen.

Vompatit elävät hyvin vaihtelevissa elinympäristöissä ja rakentavat itselleen toisinaan monimutkaisiakin tunneliverkostoja. Vompatti on kasvissyöjä ja yöeläin.

Lähteet:

Facebook

The Dodo

https://www.facebook.com/AustralianReptilePark/?fref=ts

https://www.thedodo.com/rescued-baby-wombat-george-2120093694.html

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi