Sunnuntai, 15.9.2019 
Sirpa
Ulkomaat

Puerto Rico sai jo kolmannen kuvernöörin viikon sisään

  • STT
Yhdysvalloille kuuluvassa Puerto Ricossa vaihtuu kuvernööri jo toisen kerran viikon sisään. Puerto Ricon korkein oikeus torjui keskiviikkona Pedro Pierluisin kuvernöörinvalan perustuslain vastaisena.

Aiempi kuvernööri Ricardo Rossello nimitti Pierluisin seuraajakseen pian sen jälkeen, kun hän erosi viime perjantaina pari viikkoa jatkuneiden mielenosoitusten päätteeksi. Pierluisin nimitystä ei kuitenkaan ollut vahvistettu parlamentin molemmissa kamareissa. Tämän vuoksi oikeus totesi, että hän ei voi jatkaa kuvernöörinä.

Rossellon eroa vaatineet mielenosoitukset alkoivat, kun julkisuuteen vuodettiin kyseenalaista viestinvaihtoa Rossellon ja hänen hallintonsa jäsenten kesken.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuodetuissa keskusteluissa Rossello ja hallinnon jäsenet muun muassa esittivät homofobisia kommentteja. He myös pilkkasivat naisia ja toissa vuoden hurrikaani Marian uhreja. Lisäksi Rossello on sekaantunut korruptiotapauksiin, joihin liittyy hurrikaanin uhreille tarkoitettuja varoja. Hurrikaanissa kuoli 3  000 ihmistä.

Oikeusministeristä uusi kuvernööri

Uudeksi kuvernööriksi nousee oikeusministeri Wanda Vazquez, joka vannoi yhdysvaltalaisviestinten mukaan kuvernöörinvalan keskiviikkona iltapäivällä.

–  Puerto Rico tarvitsee varmuutta ja vakautta, Vazquez sanoi lausunnossaan New York Timesin ja Washington Postin mukaan.

Puerto Ricon tilanne oli vaikea jo ennen hurrikaani Marian iskua. Sen talous on ollut jo usean vuoden ajan kuralla, ja budjettiin tehdyt leikkaukset ovat johtaneet muun muassa koulujen sulkemiseen. Talouskriisin ja luonnonkatastrofin yhdistelmä on johtanut massiiviseen muuttoliikkeeseen, jonka seurauksena Puerto Rico on menettänyt neljä prosenttia väestöstään.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa