Sanomalle kasvua kolmannella kvartaalilla

Konsernin oikaistun liikevoiton odotetaan yhä paranevan tänä vuonna merkittävästi.

Media- ja oppimateriaaliyhtiö Sanoman heinä-syyskuun oikaistu liikevoitto kasvoi 190 miljoonaan vuodentakaisesta 172,4 miljoonasta eurosta.

Yhtiön mukaan oikaistu liikevoitto parani merkittävästi erityisesti sen suurimpien markkinoiden, Puolan ja Espanjan, oppimateriaalimyynnin kasvun ansiosta. Oppimateriaaleille vuoden kolmas neljännes on tärkein, kun uusi lukuvuosi alkaa.

Myös Media Finlandin tulos parani muun muassa tapahtumaliiketoiminnan liikevaihdon kasvun seurauksena.

– Media Finlandin liikevaihto oli vakaa kolmannella vuosineljänneksellä. Tilausmyynti pysyi edellisvuoden tasolla. Sekä Ruutu+:n että digitaalisen uutismedian tilausmäärät kasvoivat, yhtiön toimitusjohtaja Rob Kolkman listaa keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa.

Tulosjulkistuksen jälkeen Sanoman osake lähti laskuun. Alkuiltapäivästä osake oli Helsingin pörssissä yli kahdeksan prosentin laskussa.

Liikevaihdossakin kasvua

Kolmannella kvartaalilla myös konsernin liikevaihto kasvoi 518,9 miljoonaan euroon. Vuosi sitten heinä-syyskuussa liikevaihto oli 515,8 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvuun vaikuttivat muun muassa viivästyneet rahoituspäätökset Espanjassa sekä digitaalisempi myynnin jakauma, joka hajauttaa liikevaihdon kirjaamista koko lukuvuodelle.

– Learningin raportoitu liikevaihto oli suhteellisen vakaa vuosi sitten julkistamamme Hollannin heikosti kannattavien jakelusopimusten suunnitellun lopettamisen seurauksena, Kolkman kertoo.

Näkymiä parannettiin

Yhtiö myös paransi näkymiään. Sanoma odottaa konsernin tämän vuoden liikevaihdon nousevan noin 1,3–1,32 miljardiin euroon ja oikaistun liikevoiton 215–225 miljoonaan euroon. Aiemmin ennakoitu vaihteluväli oli 1,29–1,34 miljardissa eurossa liikevaihdon ja 205–225 miljoonassa eurossa liikevoiton osalta.

– Ensimmäisen yhdeksän kuukauden kehityksen perusteella olemme täsmentäneet tuloksen osalta näkymiämme vuodelle 2026 alkuperäisen vaihteluvälin yläpäähän, ja konsernin oikaistu liikevoitto paranee tänä vuonna merkittävästi aiemmin kertomamme mukaisesti, Kolkman kertoo.

Viime vuonna konsernin liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja oikaistu liikevoitto 188 miljoonaa euroa.

Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja.