Alma Media ennakoi vahvan kasvun jatkuvan – nosti liikevaihtoennustettaan

Mediakonserni Alma Median oikaistu liikevoitto kasvoi heinä–syyskuussa noin 16 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 26 miljoonaa euroa. Liikevaihto nousi runsaat kuusi prosenttia 84 miljoonaan.

Alma antoi samalla myös positiivisen tulosvaroituksen ja nosti arviotaan tämän vuoden liikevaihdosta. Yhtiö arvioi nyt, että liikevaihto nousee suuremmaksi kuin viime vuoden 327 miljoonaa. Pörssireaktio oli myönteinen, ja kurssi oli vähän ennen kaupankäynnin päättymistä vajaan kahden prosentin nousussa.

Toimitusjohtaja Kai Telanne totesi, että Alman maantieteellinen hajautuminen ja monipuolinen liiketoimintakokonaisuus tukivat tulosta. Suomen talousnäkymissä on merkkejä elpymisestä, mutta kuluttajien varovaisuus painaa edelleen kotimaista kysyntää. Kasvua kertyi kuitenkin Alman Tshekin- ja Ruotsin-liiketoiminnoista.