Paula Vesala Amirkhani-oikeudenkäynnissä: Julkkisselviytyjien kuvauspaikalle olisi pitänyt soittaa heti poliisi

Ennen kuulemista oikeussalissa nähtiin välikohtaus, jossa Amirkhanin avustaja Uoti tönäisi Ilta-Sanomien kuvaajaa.

Vapaaottelija Makwan Amirkhanin seksuaalirikosoikeudenkäynnissä kuultiin torstaina todistajana PMMP-yhtyeen toista laulajaa ja Mira Luodin läheistä ystävää Paula Vesalaa.

Syyttäjän mukaan Amirkhani pakotti Luodin seksuaalisiin tekoihin Julkkisselviytyjät-nimisen tv-sarjan kuvauksissa elokuun lopulla 2016. Amirkhani kiistää syytteen.

Vesala kertoi oikeudessa, että Luoti oli kertonut tv-sarjan kuvauksissa tapahtuneesta hänelle melko tuoreeltaan.

– Mira soitti minulle sieltä tultuaan syyskuun alkupuolella ja kertoi, mitä siellä tapahtui, Vesala sanoi.

Vesala sanoi, että hänen muistikuviensa mukaan Luoti oli tuolloin kertonut, kuinka Amirkhani oli tullut havumajaan jo valmiiksi ilman vaatteita, minkä jälkeen oli tapahtunut raiskausyritys. Vesala kertoi kysyneensä Luodilta, miten tämä pystyi estelemään Amirkhania. Luoti oli kertonut, että hänellä oli ollut päällään useita vaatekertoja, minkä vuoksi Amirkhani oli luovuttanut ja alkanut masturboida.

– Kysyin Miralta, miten hän pääsi tilanteesta pois, kun tämä Makwan on vahva ihminen. Mira kertoi, että Makwan kääntyi jotenkin kyljelleen masturboidessaan, jolloin Mira oli paennut metsään. Hän kykki siellä ja odotti, että joku löytää hänet sieltä tai tuotantoryhmä tulee paikalle.

– Makwan oli käyttäytynyt uhkaavasti jo ennen tätä raiskausyritystä, Vesala sanoi.

Rikosilmoituksesta keskusteltiin

Vesala kertoi, että hän on puhunut vuosien saatossa tapahtuneesta Luodin kanssa useasti. Hän sanoi tapahtuneen aiheuttaneen Luodissa "ihan valtavaa ahdistusta", paniikkikohtauksia ja voimakasta stressiä.

– Meillä oli silloin joitakin musiikkisessioita. Niiden yhteydessä kävi ilmi, ettei hän edelleenkään halua yöpyä tilanteissa, joihin mennään ei niin tuttujen mieshenkilöiden kanssa.

Rikosilmoituksen tekemisestä oli Vesalan mukaan puhuttu jo vuonna 2016, mutta sitä ei kuitenkaan tehty, koska Luodilla ei tuolloin ollut siihen voimavaroja.

Vesala sanoi kokeneensa turhauttavana, ettei kuvauspaikalle aikanaan kutsuttu poliiseja. Hänen mukaansa niin olisi pitänyt tehdä heti. Lisäksi tuotantoyhtiön olisi pitänyt tukea Luotia rikosilmoituksen teossa ja tarjota tälle terapiaa, hän sanoi.

Vesala sanoi katuvansa todella paljon sitä, ettei pystynyt tukemaan Luotia enemmän esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisessä.

Suora kysymys tuomiosta

Amirkhanin avustaja Kari Uoti nosti oikeudessa esiin Luodin aiemmat kokemukset seksuaalisesta väkivallasta. Luoti on julkisuudessa muun muassa vuonna 2018 kertonut teini-ikäisenä kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Uoti on nostanut myös aiempina oikeudenkäyntipäivinä esiin sen, että Luoti on aiemminkin kertonut kokemuksistaan.

Uoti kysyi Vesalalta, onko Luoti kertonut tälle aiemmista kokemuksistaan.

– Miten tämä liittyy asiaan? Vesala kysyi.

– Minä kysyn ja te vastaatte, Uoti sanoi Vesalalle tiukasti.

Myöhemmin Uoti kysyi Vesalalta suoraan, haluaako tämä, että Amirkhani tuomitaan.

– Oikeus päättää sen, Vesala sanoi.

"Mene helvettiin siitä"

Ennen kuulemisen alkamista oikeussalissa nähtiin välikohtaus, jossa Amirkhanin avustaja Uoti tönäisi Ilta-Sanomien kuvaajaa.

Käräjäoikeus oli antanut medialle luvan kuvata istunnon aluksi. Kuvaajat parveilivat oikeussalin etuosassa ja kuvasivat eritoten Luotia ja hänen avustajaansa. Ilta-Sanomien kuvaaja videokamera olallaan käveli Uotin vierestä.

– Mene helvettiin siitä, Uoti äyskäisi kuvaajalle ja tönäisi tätä selkäpuolelta siten, että kuvaaja horjahti ja joutui ottamaan tukea pöydästä, jotta ei kaatuisi.

Uotin mukaan kuvaaja oli "hyppinyt hänen jalkansa päälle". Uoti on kertonut toipuvansa polvileikkauksesta, ja hän käyttää kyynärsauvoja. Oikeudessa hän on lepuuttanut leikattua jalkaansa käytävälle asetetun tuolin päälle kohotettuna.

Kilpailivat ohjelmassa parina

Julkkisselviytyjät-sarjaa esitettiin Nelosella vuonna 2017. Ohjelmassa suomalaiset julkisuuden henkilöt lähetettiin muutamaksi vuorokaudeksi metsään Espoon Nuuksioon ilman ruokaa tai riittäviä varusteita. Osallistujat jaettiin ohjelmassa pareihin, ja Luoti ja Amirkhani olivat yksi pareista.

Syyttäjän mukaan tapahtumat ajoittuvat kuvausten ensimmäiseen yöhön. Syyttäjä sanoo, että kun Luoti oli menossa nukkumaan, Amirkhani meni tämän päälle ja yritti muun muassa suudella Luotia sekä kosketella tämän rintoja vaatteiden päältä ilman suostumusta. Tämän jälkeen Amirkhani oli syyttäjän mukaan vetänyt Luodin kättä omaa sukuelintään kohti ja masturboinut, kunnes sai siemensyöksyn. Lopulta Luoti pääsi pois tilanteesta ja pakeni metsään, syyttäjä sanoo.

Syyttäjä vaatii Amirkhanille noin puolentoista vuoden ehdollista vankeutta.

Tapausta käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa poikkeuksellisesti yleisön läsnä ollessa. Tämä on ollut sekä Amirkhanin että Luodin toive. Yleensä seksuaalirikosasiat käsitellään suljetuin ovin.

Seksuaalirikosten uhrien suojaamiseksi STT ei tavallisesti kerro uhrien nimiä missään vaiheessa oikeuskäsittelyä. Koska Mira Luoti on julkisuuden henkilö ja on ollut valmis kertomaan tv-ohjelman kuvauksiin liittyvistä tapahtumista julkisesti, STT käyttää uutisoinnissa hänen nimeään.

Nelonen kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n suurin omistaja.